Matti Utujoutsi
Äskettäin luimme jutelman kapteeni Tuiskusta, 30-vuotisen sodan sankarikapteenista, joka ei vielä hävennyt kanta suomalaista nimeänsä, vaikka monesta Pusasta jo oli ehtinyt tulla Posse, Porasta Spåre ja mikä mistäkin. Ahokkaastakin Ahock. Matti Utujoutsi johtaa meidät vielä kauemmas menneisyyteen, muinaisuuteen jo oikeastaan, todellisten aitosuomalaisten vielä sattumattomaan maailmaan. Matti Utujoutsi l. Utujoutsenpoika oli Sodankylän nimismies 1590-luvulla, nähtävästi viimeinen itsenäisen suomalaisen , s. o. Pakanuusaikaisen nimen kantaja niistä jotka olivat kohonneet jonkinlaiseen, vaikkapa vähäpätöiseenkin julkiseen asemaan. ”Matti” ja ”Utujoutsi”, kaksi vastakkaista maailmaa, kristillinen ja pakanallinen, kulttuuritraditsioineen kumpikin, yhdistyi Sodankylän nimismiehen nimessä, arvatenkin myös henkilössä. Puhtaampia tyyppejä on hänen alaisissaan: Utujoutsi Rasantajanpoika, Utujoutsi Muskonpoika, Sarijoutsi Arkipäivänpoika, Ikäjoutsi Ikäpäivänpoika --- Talokkaita Inarista, Kittilästä, Keminkylästä, Kuolajärveltä jne. 1500-luvun loppukymmeninä yli Väinämöisen ulottuvilla nimillä, kun Etelä-Suomessa jo pian 300 vuotta oli oltu apostolien kaimoja! Jatkakaamme vielä muutamalla: Ikämieli Ihananpoika, Mielitty Mielikirjanpoika, Arkipäivä Ihalanpoika, Aikia Arkipäivänpoika, Päiväsaari Ikäpäivänpoika, Kuivia Tolvianpoika, Kerjyjä Aikianpoika, Kukurtaja Muskonpoika jne. Nämä kaikki ja monia muita lisäksi lukija löytää n.s. Kemin-Lapin veroluetteloista esim. v:lta 1569, 1571 ja yhä eteenpäin 1590-luvulle jonka lopulla semmoisia nimiä vielä on yleisesti. Jonkun Päiviän- tai Teutianpojan tapaan Sodankylässä jopa 1660-luvulla. Ei edes myös ja kauas taapäin keskiaikaan ulottuvia nen-päätteisiä nimiä tapaa näillä tienoin kuin aniharvan, Saijaisen esim. Väinämöinen, Lemminkäinen, virsikäs Vipunen jne. näyttävät siis todella yllämainittujen rinnalla aivan eilispäiväisiltä. Vanhojen pakanallisten nimien rinnalla alkaasitten jo näinä aikoina näkyä myös kristittyjä, ehkä norjalaisesta vaikutteesta Hans yleisimpänä, joku Knut, Halartti (=Harald), yksinäinen Einar, ja taas ”Gootzma” (=Kuosma), joka voi olla yhtä hyvin suomalais- kuin venäläisperäinen, sekä luonnollisesti myös joitakin kaikkialla skandinavisissa pohjoismaissa yleisiä Olef, Mårten, Anders, Jöns viime mainittu muodossa Juana useimmiten y.m. Siis Juana Ikäpäivänpoika, Uolevi Utujoutsenpoika, Pietari Toivionpoika jne. Pakanallisiksi sopivat sitävastoin taas Siukkuma (vieläkin Etelä-Pohjanmaalla tavallinen Siukku?) ja Larikka.
Huomautettakoon erityisesti parista edelläolevasta varsin hupaisen runollisesta nimestä: ”Kerjyjä” - lapsi joka koettelee isän taskuja, toiko isä namuja. - taikka ”Kukurtaja”, kukertaja, pieni kyselijä jonka ääni soi, vähän vaivaavasta alituisuudesta huolimatta, kuin teeren soitto nevan takana koivussa.
Näinä aikoina ei veroluetteloissa vielä ole emäntien nimiä. Mutta että pakanalliset naisten nimet olivat , missä kerran semmoisia miesten nimiäkin oli säilynyt. Vähintään yhtä tavallisia kuin viime mainitut, sen voi päättää eräistä vieläkin myöhäisaikaisemmista esimerkeistä: Oulun kaupungin asiapapereissa esim. voi tavata semmoisia kuin Ikäpäivätär, Ikäheimotar vielä 1600-, 1700-lukujen vaihteen tienoilla. Ne näkyvät olevan kotoisin jostakin Kuusamosta päin, jossa niinä aikoina miesten nimet yleensä ovat kristittyjä. Pääte -tar, -tär erikoistaa naisen vielä tänäpäivänä monin paikoin Itä-Suomessa , milloin isäntä on esim. Korhonen on emäntä Korhotar. Se syvästi punastuva, mutta myös hieman veitikkamaisesti hymyilevä neitonen, joka kantaa höyryävää poronpaistia kaukaa tulleelle Kainuun papille nimismies Utujoutsen matalassa, nokisessa pirtissä on siis Ihamieletär Matintytär. Sinä päivänä oli tehty monta uutta Mattia, Marttia, Hannua, mutta myös Utujoutsia, vielä vanhaan tapaan, Iäntaukoja, Meripäiviä ja Mielittyjä, papin puheista huolimatta. Utujoutsena on poika päässyt kasvamaan , Utujoutsena jo suden tappanut ja tänne tunturin takaa hiihdellyt kastettavaksi: Utujoutsi olkoon, niinkuin isoisänsä. Että näiden Utujoutsien kristinopin käsitys oli vähän niin ja näin, on selvä. Keskellä Etelä-Pohjanmaan körttiläismaailman sananviljelyskulttuuria on tämän kirjoittaja 1880-luvun alussa kasvanut kaikkeen siihen nähden , mikä jäi hyväkseni vanhan hoitajattareni Kahi-Maijan puolelta, täydessä pakanuudessa. Kun vaelsimme kotijärven rantaniitylle kukkia poimimaan, ei silloin ristinkiesuksesta haasteltu, vaan haltijoista ja luvuista. Jos mato pisti, näin piti sanoa, jos puukko sattui luiskahtamaan ja haavan tekemään, näin kuuluivat verensanat, näin oli joenhaltijoita lepyteltävä ennenkuin ongen lumpeen reunalle nakkasi. Mitä sitten Utujoutsien aikana! Kiitos olkoon Lapin kaukaisten, raukkain rajain, jäivät muinaisuutemme viimeiset jäännökset siellä rauhaansa. Näiden Aikasaarten ja Turtianpoikain esiintyminen vielä ikäänkuin kättemme ulottuvilla on mieltänostava joukkodemonstratio omaperäisen kulttuurimme puolesta.
Reinholtti Juhasson, Kalle Filemon Antersson, Ananias Toolperi – sata semmoista vaakalaudalle, Arijoutsi Ihalanpoika poukauttaa ne yksin taivaan pilviin.
Mitähän olisin palata takaisin noihin vanhoihin majesteetillisiin nimiin? Ovathan Norjan papit kastaneet meidän päiviimme saakka semmoisia kuin Torgeir Andunssen, Öystein Langedrag, Nerld Gunnsteisson, Eivind Tröyrak jne. ja meidän pappimme taas kastavat semmoisia epäsikiöitä kuin Efferi, Laasi, Efrosyyne, Eerlanti yhä. Miksei yhtähyvin ylläminituntapaisia alkuperäisiä?
Tohtori Arijoutsi Turjalainen Lapualta piti Kuortaneen keuhkotautiparantolan vihkiäisissä ansiokkaan esitelmän siitä ja siitä sekakuoro opettaja Mielikirja Lempoisen johdolla esitti moniaita kappaleita jne. Tämä käy hyvin laatuun uudenaikaisessakin kielessä. Pastori Iäntauko Tolpo toivotti lopuksi korkeimman siunausta laitokselle -sehän kuuluu melkein kuin ”moriens” (=muista olevasi kuolevainen) ennen vanhaan.
Joukko tämäntapaisia vanhoja nimiä on jo Kansanvalistusseuran kalenterissa. Enemmän sinne mahtuu. Ehkäpä Aitosuomalainen kerho ottaisi asiassa aloitteen lisätoimintaan tässä suhteessa laajemmallakin pohjalla esim. muinaissuomalaisia sekä henkilö- että sukunimiä käsittävän valikointijulkaisun toimittamiseksi. Myöhempiä keskiaikaisia sukunimiä saa Hausenin ”Urkundeista” I – IV nyttemmin jo runsaasti ja sitäpaitsi meillä tällä alalta erinomainen erikoistutkimuskin olemassa prof. A. V. Koskimiehen väitöskirja ”Pakanuuden aikainen nimistömme”, josta vain kukaan ei tiedä mitään. Kuvaavana piirteenä mainittakoon, että kun allekirjoittanut sattui valtionarkistossa tapaamaan edellämainitut Kemin-Lapin veroluettelot, saapuvilla oli monta historiantutkijaa, jotka kaikki luulivat suuren keksinnön tehdyksi, eikä kukaan sillä kertaa muistanut, että prof. Koskimies oli jo samoja asioita jotenkin tarkoin penkonut. Eräitä joukossa erittäin luontehikkaita, ei prof. Koskimies kumminkaan väitöskirjassaan mainitse.
Kyhäelmälläni olenkin tahtonut lähinnä vain kiinnittää yleisempää huomiota asiaan. Kulttuurielämässämme ei ole jätettävä käyttämättä niin erinomaista ainehistoa kuin muinainen komea nimistömme.
Kalevanpäivänä 1925 Heikki Klemetti
- puhtaaksi kirjoitti: Elle-Maarit Ylilokka
Äskettäin luimme jutelman kapteeni Tuiskusta, 30-vuotisen sodan sankarikapteenista, joka ei vielä hävennyt kanta suomalaista nimeänsä, vaikka monesta Pusasta jo oli ehtinyt tulla Posse, Porasta Spåre ja mikä mistäkin. Ahokkaastakin Ahock. Matti Utujoutsi johtaa meidät vielä kauemmas menneisyyteen, muinaisuuteen jo oikeastaan, todellisten aitosuomalaisten vielä sattumattomaan maailmaan. Matti Utujoutsi l. Utujoutsenpoika oli Sodankylän nimismies 1590-luvulla, nähtävästi viimeinen itsenäisen suomalaisen , s. o. Pakanuusaikaisen nimen kantaja niistä jotka olivat kohonneet jonkinlaiseen, vaikkapa vähäpätöiseenkin julkiseen asemaan. ”Matti” ja ”Utujoutsi”, kaksi vastakkaista maailmaa, kristillinen ja pakanallinen, kulttuuritraditsioineen kumpikin, yhdistyi Sodankylän nimismiehen nimessä, arvatenkin myös henkilössä. Puhtaampia tyyppejä on hänen alaisissaan: Utujoutsi Rasantajanpoika, Utujoutsi Muskonpoika, Sarijoutsi Arkipäivänpoika, Ikäjoutsi Ikäpäivänpoika --- Talokkaita Inarista, Kittilästä, Keminkylästä, Kuolajärveltä jne. 1500-luvun loppukymmeninä yli Väinämöisen ulottuvilla nimillä, kun Etelä-Suomessa jo pian 300 vuotta oli oltu apostolien kaimoja! Jatkakaamme vielä muutamalla: Ikämieli Ihananpoika, Mielitty Mielikirjanpoika, Arkipäivä Ihalanpoika, Aikia Arkipäivänpoika, Päiväsaari Ikäpäivänpoika, Kuivia Tolvianpoika, Kerjyjä Aikianpoika, Kukurtaja Muskonpoika jne. Nämä kaikki ja monia muita lisäksi lukija löytää n.s. Kemin-Lapin veroluetteloista esim. v:lta 1569, 1571 ja yhä eteenpäin 1590-luvulle jonka lopulla semmoisia nimiä vielä on yleisesti. Jonkun Päiviän- tai Teutianpojan tapaan Sodankylässä jopa 1660-luvulla. Ei edes myös ja kauas taapäin keskiaikaan ulottuvia nen-päätteisiä nimiä tapaa näillä tienoin kuin aniharvan, Saijaisen esim. Väinämöinen, Lemminkäinen, virsikäs Vipunen jne. näyttävät siis todella yllämainittujen rinnalla aivan eilispäiväisiltä. Vanhojen pakanallisten nimien rinnalla alkaasitten jo näinä aikoina näkyä myös kristittyjä, ehkä norjalaisesta vaikutteesta Hans yleisimpänä, joku Knut, Halartti (=Harald), yksinäinen Einar, ja taas ”Gootzma” (=Kuosma), joka voi olla yhtä hyvin suomalais- kuin venäläisperäinen, sekä luonnollisesti myös joitakin kaikkialla skandinavisissa pohjoismaissa yleisiä Olef, Mårten, Anders, Jöns viime mainittu muodossa Juana useimmiten y.m. Siis Juana Ikäpäivänpoika, Uolevi Utujoutsenpoika, Pietari Toivionpoika jne. Pakanallisiksi sopivat sitävastoin taas Siukkuma (vieläkin Etelä-Pohjanmaalla tavallinen Siukku?) ja Larikka.
Huomautettakoon erityisesti parista edelläolevasta varsin hupaisen runollisesta nimestä: ”Kerjyjä” - lapsi joka koettelee isän taskuja, toiko isä namuja. - taikka ”Kukurtaja”, kukertaja, pieni kyselijä jonka ääni soi, vähän vaivaavasta alituisuudesta huolimatta, kuin teeren soitto nevan takana koivussa.
Näinä aikoina ei veroluetteloissa vielä ole emäntien nimiä. Mutta että pakanalliset naisten nimet olivat , missä kerran semmoisia miesten nimiäkin oli säilynyt. Vähintään yhtä tavallisia kuin viime mainitut, sen voi päättää eräistä vieläkin myöhäisaikaisemmista esimerkeistä: Oulun kaupungin asiapapereissa esim. voi tavata semmoisia kuin Ikäpäivätär, Ikäheimotar vielä 1600-, 1700-lukujen vaihteen tienoilla. Ne näkyvät olevan kotoisin jostakin Kuusamosta päin, jossa niinä aikoina miesten nimet yleensä ovat kristittyjä. Pääte -tar, -tär erikoistaa naisen vielä tänäpäivänä monin paikoin Itä-Suomessa , milloin isäntä on esim. Korhonen on emäntä Korhotar. Se syvästi punastuva, mutta myös hieman veitikkamaisesti hymyilevä neitonen, joka kantaa höyryävää poronpaistia kaukaa tulleelle Kainuun papille nimismies Utujoutsen matalassa, nokisessa pirtissä on siis Ihamieletär Matintytär. Sinä päivänä oli tehty monta uutta Mattia, Marttia, Hannua, mutta myös Utujoutsia, vielä vanhaan tapaan, Iäntaukoja, Meripäiviä ja Mielittyjä, papin puheista huolimatta. Utujoutsena on poika päässyt kasvamaan , Utujoutsena jo suden tappanut ja tänne tunturin takaa hiihdellyt kastettavaksi: Utujoutsi olkoon, niinkuin isoisänsä. Että näiden Utujoutsien kristinopin käsitys oli vähän niin ja näin, on selvä. Keskellä Etelä-Pohjanmaan körttiläismaailman sananviljelyskulttuuria on tämän kirjoittaja 1880-luvun alussa kasvanut kaikkeen siihen nähden , mikä jäi hyväkseni vanhan hoitajattareni Kahi-Maijan puolelta, täydessä pakanuudessa. Kun vaelsimme kotijärven rantaniitylle kukkia poimimaan, ei silloin ristinkiesuksesta haasteltu, vaan haltijoista ja luvuista. Jos mato pisti, näin piti sanoa, jos puukko sattui luiskahtamaan ja haavan tekemään, näin kuuluivat verensanat, näin oli joenhaltijoita lepyteltävä ennenkuin ongen lumpeen reunalle nakkasi. Mitä sitten Utujoutsien aikana! Kiitos olkoon Lapin kaukaisten, raukkain rajain, jäivät muinaisuutemme viimeiset jäännökset siellä rauhaansa. Näiden Aikasaarten ja Turtianpoikain esiintyminen vielä ikäänkuin kättemme ulottuvilla on mieltänostava joukkodemonstratio omaperäisen kulttuurimme puolesta.
Reinholtti Juhasson, Kalle Filemon Antersson, Ananias Toolperi – sata semmoista vaakalaudalle, Arijoutsi Ihalanpoika poukauttaa ne yksin taivaan pilviin.
Mitähän olisin palata takaisin noihin vanhoihin majesteetillisiin nimiin? Ovathan Norjan papit kastaneet meidän päiviimme saakka semmoisia kuin Torgeir Andunssen, Öystein Langedrag, Nerld Gunnsteisson, Eivind Tröyrak jne. ja meidän pappimme taas kastavat semmoisia epäsikiöitä kuin Efferi, Laasi, Efrosyyne, Eerlanti yhä. Miksei yhtähyvin ylläminituntapaisia alkuperäisiä?
Tohtori Arijoutsi Turjalainen Lapualta piti Kuortaneen keuhkotautiparantolan vihkiäisissä ansiokkaan esitelmän siitä ja siitä sekakuoro opettaja Mielikirja Lempoisen johdolla esitti moniaita kappaleita jne. Tämä käy hyvin laatuun uudenaikaisessakin kielessä. Pastori Iäntauko Tolpo toivotti lopuksi korkeimman siunausta laitokselle -sehän kuuluu melkein kuin ”moriens” (=muista olevasi kuolevainen) ennen vanhaan.
Joukko tämäntapaisia vanhoja nimiä on jo Kansanvalistusseuran kalenterissa. Enemmän sinne mahtuu. Ehkäpä Aitosuomalainen kerho ottaisi asiassa aloitteen lisätoimintaan tässä suhteessa laajemmallakin pohjalla esim. muinaissuomalaisia sekä henkilö- että sukunimiä käsittävän valikointijulkaisun toimittamiseksi. Myöhempiä keskiaikaisia sukunimiä saa Hausenin ”Urkundeista” I – IV nyttemmin jo runsaasti ja sitäpaitsi meillä tällä alalta erinomainen erikoistutkimuskin olemassa prof. A. V. Koskimiehen väitöskirja ”Pakanuuden aikainen nimistömme”, josta vain kukaan ei tiedä mitään. Kuvaavana piirteenä mainittakoon, että kun allekirjoittanut sattui valtionarkistossa tapaamaan edellämainitut Kemin-Lapin veroluettelot, saapuvilla oli monta historiantutkijaa, jotka kaikki luulivat suuren keksinnön tehdyksi, eikä kukaan sillä kertaa muistanut, että prof. Koskimies oli jo samoja asioita jotenkin tarkoin penkonut. Eräitä joukossa erittäin luontehikkaita, ei prof. Koskimies kumminkaan väitöskirjassaan mainitse.
Kyhäelmälläni olenkin tahtonut lähinnä vain kiinnittää yleisempää huomiota asiaan. Kulttuurielämässämme ei ole jätettävä käyttämättä niin erinomaista ainehistoa kuin muinainen komea nimistömme.
Kalevanpäivänä 1925 Heikki Klemetti
- puhtaaksi kirjoitti: Elle-Maarit Ylilokka
Mielenkiintoinen artikkeli. Olen saanut kopioita saamelaisten veroluetteloista, joissa em. nimiä esiintyy. Saamelaisia esi-isiäni ovat olleet mm.Ikäpäivä ja Junka. He asuivat Kuusamossa. Juha Honkanen honkanen2010@gmail.com
VastaaPoistaNämätkin nimet jotka tässä jutussa on mainittu ovat esim. Samuli Onnelan kirjoissa erimuodossa, tässä Kuivia = Onnelalla Kuffia... olisi todella mukavaa jos nämä vanhat nimet saataisi jälleen käyttöön!
Poista