Sompion tilat vuoteen 1910

Sodankylän rippikirjat 1731-1910, Henkikirja 1910

Lokka
nro 1 Lokka - kirkonkirjoissa v. 1784 alkaen Nebloslokka-nimellä
nro 2 Ylilokka - kirkonkirjoissa vuodesta 1845 lähtien tällä nimellä, aiemmin Lokka
nro 3 Kavakka - kirkonkirjoihin vuonna 1901 ja nrolla 20
nro 4 Uusitalo - majoituskirja 7.3.1898
nro 5 Karkkola - majoituskirja 25.10.1909

Mutenia
nro 1 Tapio - kiinnekirja 7.4.1908, tilan entinen nimi Karppinen v. 1845 alkaen
nro 2 Karppinen - perintökirja 23.10.1891, samaa kantatilaa yllä olevan kanssa
nro 3 Mutenia - kirkonkirjoissa v. 1778 alkaen
nro 4 Pokuri - kirkonkirjoissa v. 1845 alkaen
nro 5 Keskipokuri - perintökirja 14.7.1890, Keskitalon omaisuutta / rippikirjat ei tunne
nro 6 Keskitalo - kirkonkirjoissa v. 1845 alkaen, Mutenian tilaa alunperin?
nro 7 Ara - kirkonkirjoissa v. 1731 alkaen
nro 8 Sietiö - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen, Aran tilaa alunperin?

Riesto
nro 1 Ala-Ara - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 2 Ollila - rippikirjat ei tunne, asukas Olli Mikonpka Alariesto
nro 3 Alariesto - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 4 Erkkilä - rippikirjat ei tunne, asukas Erkki Yliriesto
nro 5 Yliriesto - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 6 Kuukkeli - kirkonkirjoissa v. 1854 alkaen
nro 7 Alakorva - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen - Korvan tilaa alunperin
nro 8 Korva - kirkonkirjoissa v. 1772 alkaen (Musta-suvun asumapaikka), nimeksi 1784 alkaen
nro 9 Keskikorva - kiinnekirja 5.12.1908
nro 10 Musta - kirkonkirjoissa v. 1731 alkaen
nro 11 Ylikorva - kiinnekirja 3.4.1892
nro 12 Peurala - majoituspäätös 28.10.1909 / Heikki ja Elsa Peura
Kruununtorppa Piettämäjoki - Heikki Peura

Sompio
nro 21 Muotka - ilmoituspäätös 14.9.1895 / Lassi Nikodemus
nro 22 Karlman - ilmoituspäätös 14.11.1895 / om. Kustu Mathlein, vuokraaja Juho Teräs
nro 25 Wuotso - ilmoituskirja 29.5.1907 / Iisakki Hetta
nro 26 Purnumukka - ilmoituskirja 29.5.1907 / Ola Hetta
nro 27 Hietala - ilmoituskirja 5.7.1907 / Matti ja Kustaava Hietala, hkt Matti Matinpka Ponku
nro 28 Ponku - ilmoituskirja 5.7.1907 / Matti Ponku
nro 29 Magga - majoituskirja 11.4.1910 / Niilo Magga
nro 30 Allemanlehto - ilmoituspäätös 8.10.1906 / Anselm Kiurujärvi (Kiurujärvellä)
nro 31 Käyrämö - majoituskirja 5.4.1910 / Matti ja Susanna Musikka
nro 32 Neitilä - majoituskirja 16.1.1908 / Pietari Peltovuoma
Kruununtorppa Purnunkangas - Niila Hirvasvuopio

Tanhua
nro 1 Koskenniska - ilmoituspäätös 11.9.1897, kirkonkirjoissa v. 1901 alkaen
nro 1:a Kiurujärvi - kirkonkirjoihin v. 1761, nimenä v. 1772 jälkeen
nro 1:b Kiurujärvi - kiinnekirja 8.12.1908 / talokas Johannes Mathlein
nro 2 Tanhua - kirkonkirjoissa v. 1772 alkaen
nro 2:a Arajärvi - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen, 1784-1851 tila tunnettiin Seitajärvi-nimellä (Seitajärvellä)
nro 3 Wiheriälä - kirkonkirjoihin v. 1882, Tanhuan tilaa alunperin
nro 6 Mattila - majoituspäätös 31.9.1905 (Seitajärvellä)
nro 7 Pääkkölä - majoituspäätös 16.9.1909
Kruununtorppa Waara - Iikka Waara
Kruununtorppa Mukkala - Juho F. Neitola
Kruununtorppa Salmi - Juho Immanuel Salmi
Kruununtorppa Tammela - Heikki Hemmi

Kiinnekirja oli tuomioistuimen antama todistus kiinteistön uudelle omis-
tajalle siitä, että tämä oli saanut saannolleen lainhuudon ilman, että
saantoa oli moitittu. Kiinnekirja päätti lainhuudatusmenettelyn, josta
määrättiin ensimmäisen kerran vuoden 1734 lakiin sisältyneessä maakaa-
ressa. Useimmissa tapauksissa saannolle oli saatava kolme lainhuutoa
ennen kiinnekirjan antamista. Tiedot lainhuutojen myöntämisajankohdista
merkittiin kiinnekirjaan. Kiinnekirjoja ei ole annettu enää vuoden 1931
jälkeen aloitetuissa lainhuudatuksissa.

Majoituskirja eli  Imissionikirja eli sijoituskirja (lat. immi'ssiō) on
Suomessa 1900-luvun alkuun saakka käytössä ollut asiakirja, jonka kuver-
nööri antoi kruununtilan asukkaaksi valitulle henkilölle. Asiakirja
sisälsi tiedon talon nimestä, kylänumerosta, manttaalista ja siitä onko
tilan vero pidätetty kruunulle tai mitä verosta muussa tapauksessa on
määrätty. Siinä oli lisäksi tieto siitä, miten asukas oli tilalle pääs-
syt eli oliko hän päässyt oman tai vaimonsa perintöoikeuden nojalla vai
siirron avulla. Kruununtilan hallintaoikeutta kutsuttiin asukasoikeudeksi
 ja kiinteistön haltijaksi asettamista immissioksi.

Perintökirja eli Perinnöksiosto eli verolleosto oli mahdollisuus hankkia
 omistusoikeus kruununtilaan maksamalla määrätty tilan veroja vastaava
rahasumma valtiolle. Menettely yleistyi 1700-luvulla ja lakkasi Suomessa
 1960-luvulla, kun viimeisetkin kruununtilat oli muutettu perintötiloik-
si. Perinnöksioston kohteen tuli olla vakaalla asukasoikeudella hallittu
 kruununtila. Tällaisia olivat tavalliset kruununtilat, kruununrusthol-
lit, kruununuutistalot, ratsuvelvolliset säterit, verollepannut torpat
ja ulkopalstat. Ensimmäiset määräykset perinnöksiostosta annettiin
Juhana III:n aikana kuninkaallisella patentilla vuonna 1582. Perinnöksi-
ostoa säätelevä asetus annettiin 1723. Aluksi tiloja myytiin kenelle
tahansa, vaikka enemmistö ostajista oli kruununtilaa viljeleviä talon-
poikia. Vuodesta 1789 lähtien vain heillä oli perinnöksiosto-oikeus.
Tähän sääntöön oli tosin joitakin poikkeuksia. Kruununtilojen muuttami-
nen perintötiloiksi oli nopeinta Länsi-Suomessa. Suomen autonomian ajan
alkaessa perintömaata oli jokseenkin yhtä paljon kuin kruununmaata.
Kruununtilan asukkaan ostaessa tilan perinnöksi perillisilleen hän sai
menettelystä viranomaisen antaman perintökirjan. Perinnöksiostoa koskeva
 anomus ja määrätyt kuulutusrahat jätettiin lääninhallitukseen tai
paikkakunnan nimismiehelle, joka toimitti ne lääninhallitukseen. Siellä
laskettiin tilan hinta ja kirjoitettiin perintökirja. Tilan hinta saa-
tiin vuodesta 1741 lähtien laskemalla yhteen kolmen viimeisen vuoden
veroesineiden arvo keskiverohinnan mukaan. Vuonna 1849 annetulla julis-
tuksella hinnaksi määrättiin veroparselien kolminkertainen arvo.
Veroparselien arvona pidettiin ostohakemusta edeltävän vuoden keskivero-
hintaa. Keskiverohintojen määrääminen lakkautettiin lailla 1930 ja
tilan hinnaksi tuli kolminkertainen vuoden 1930 keskiverohinta. Vuonna
1951 säädetyllä lailla muutettiin sekamuotoistilojen kruununluontoiset
osat viran puolesta ja ilmaiseksi perintöluontoisiksi. Sekamuotoistila
oli tila, jossa oli sekä perintö- että kruununluontoista maata. Vuonna
1963 perinnöksiosto-oikeus koski enää hieman yli tuhatta kruununtilaa.
Lopullisesti vanhat, vuosina 1723 ja 1789 annetut säädökset kruununtilo-
jen perinnöksi myymistä kumottiin vasta vuonna 1995 samalla, kun viimei-
set vielä voimassa olleet säätyjen erioikeudet lakkautettiin.

Suomalaiset maahanmuuttajat kohtasivat rankkaa rasismia Amerikassa – pidettiin ali-ihmisinä - 28.7.2015 IS

 Yhdysvalloissa pohdittiin oikeussalissa vuonna 1908, ovatko suomalaiset valkoihoisia.

Rasismi ja monikulttuurisuus ovat olleet viime päivinä kiivaan keskustelun kohteena Suomessa.

Rasismi oli todellisuutta myös 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Yhdysvalloissa, minkä sinne muuttaneet suomalaiset saivat kokea.

Kuparikaivokset houkuttelivat töihin suuren määrän siirtolaisia Yhdysvaltain Michiganin osavaltion Keweenawin niemimaalle. Suomalaissiirtolaisten määrä seudulla alkoi kasvaa 1880-luvulla. Suhtautuminen suomalaisiin oli rasistista, kertoo Michiganin kaivosalueen historiaa käsittelevä Michigan Technological Universityn sivusto.

– Monet haukkuivat suomalaisia ”mongoleiksi”. Silloin sosiaalidarwinistit pitivät ali-ihmisinä niitä, joilla oli aasialaiset ja afrikkalaiset sukujuuret, kerrotaan sivuilla.

Suomalaiset joutuivat sivuston mukaan kokemaan muita eurooppalaisia siirtolaisia enemmän syrjintää.

– Useat kaivosten johtajat kokivat, että suomalaiset vastustivat integroitumista ja oppivat hitaasti englantia. Paikallinen yhteisö oli yleisesti epäluuloinen suomalaisia kohtaan.

Erään aikalaisen mukaan aiemmin alueelle muuttaneet siirtolaiset ”katsoivat suomalaisia samalla inholla kuin länsirannikon asukkaat kiinalaisia pakanoita”.

Suomalaisten etnistä taustaa pohdittiin oikeussalissa. Minnesotan osavaltion Duluthin piirioikeuden pöytäkirjassa vuodelta 1908 kerrotaan oikeudenkäynnistä, jossa vajaat parikymmentä Suomesta tullutta siirtolaista haki Yhdysvaltain kansalaisuutta. Lain mukaan kansalaisuus voitiin myöntää vain valkoihoisille ja afrikkalaista syntyperää oleville.

Yhdysvaltain hallinto vastusti kansalaisuuden myöntämistä hakemuksen tehneelle John Svanille, koska tämä oli suomalainen, eli mongolialainen ja sillä perusteella ei-valkoihoinen.

Oikeuden asiakirjassa arvioitiin, että suomalaiset ovat mongolialkuperää pitkän ajan takaa. Oikeus kävi läpi mongolialaisten ruumiin piirteitä, joiksi mainittiin ”keltainen tai ruskea iho, mustat silmät, mustat hiukset, lyhyt ja tasainen nenä ja viistot silmät.”

– Olemme joskus, vaikkakaan ei usein, nähneet suomalaisia, joilla on hieman viistot silmät, mutta suomalainen, jolla olisi keltainen tai ruskea iho, mustat silmät tai mustat hiukset olisi epätavallinen näky, pöytäkirjassa kerrottiin.

Pöytäkirjassa arvioitiin suomalaisten olevan lähes yksinomaan vaaleaihoisia ja sini- tai harmaasilmäisiä. Oikeus arvioi suomalaisten perimään vaikuttaneen sen, ”että teutonit (germaanit) olivat usein vallanneet Suomen”.

– Jos suomalaiset olivat alunperin mongoleita, ovat muutosvaikutukset jatkuneet niin kauan, että nyt he ovat Euroopan vaaleimpien ihmisten joukossa.

Duluthin piirioikeuden tuomari W.A. Cant otti kannan, että suomalaiset ovat valkoihoisia ja heille voi niin ollen myöntää Yhdysvaltain kansalaisuuden.

Venäläiset sieppasivat 1700-luvulla jopa 30 000 suomalaislasta ja veivät orjiksi Uzbekistaniin asti – Isonvihan ajasta kertovista romaaneista on suunnitteilla tv-sarja - 28.11.2020 Länsi-Suomi

Pieni tyttö luki järkyttyneenä Kortesjärven mummolan kirjahyllystä ottamaansa kirjaa. Kirjassa kerrottiin, että venäläiset olivat polttaneet hänen sukulaisiaan talojen mukana Etelä-Pohjanmaalla 1700-luvun alkupuoliskolla. Vain neljä lasta oli säästynyt.

Kirsti Loukola-Ruskeeniemi muisti lapsuuden järkytyksen, kun hän alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan Kiljukotka, joka sijoittuu isonvihan aikaan. Professori Kustaa Vilkuna on kutsunut tuota venäläismiehityksen aikaa 1713–1721 esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla kansanmurhaksi.

– Jostakin kylästä saattoi mennä 70 prosenttia väestä.

Lapsia kaapattiin väkilukuun suhteutettuna todella paljon

Hävittämisen ja tappamisen lisäksi isonvihan aikaan liittyvät lapsikaappaukset. Loukolasta tuntui tärkeältä kirjoittaa niistä 20 000:sta tai jopa 30 000 suomalaislapsesta, jotka venäläiset sieppasivat.

– Suomessa oli 350 000 asukasta, eli siepattuja lapsia oli väkilukuun suhteutettuna todella paljon, Loukola kertoo perinteikkäässä helsinkiläiskahvilassa Bulevardilla.

Hän on itse ehdottanut Cafe Ekbergiä tapaamispaikaksi, koska se on lähellä entistä Kampin hautausmaata. Lähikatujen alle on haudattuna ennen venäläisten tuloa vuonna 1710 ruttoon kuolleita. Viereinen Vanha kirkkopuisto on saanut lempinimensä Ruttopuisto siitä, että 2 000 asukkaan Helsingissä riehui rutto, joka tappoi neljässä kuukaudessa 1 200 ihmistä. Ruton perään alkoi isoviha: venäläiset tulivat vuonna 1713.

Topeliuksen Koivu ja Tähti kertoo Venäjälle siepatuista lapsista

Tositapahtumiin perustuva romaanin maailma vei Loukolaa, ja täksi syksyksi valmistui jo hänen toinen isonvihan aikaan sijoittuva romaani Buharan satakieli.

Loukola on geologian tohtori ja tarttui isonvihan aikaankin tutkijan otteella. Hän luki kaikki mahdolliset aiheesta kirjoitetut tutkimukset. Uusimpana niistä hän perehtyi historian professori Jukka Korpelan vuonna 2014 valmistuneeseen tutkimukseen ihmisryöstöistä.

Suomalaislapset päätyivät Venäjälle ja aina Persiaan saakka orjiksi, sotilaiksi ja piioiksi. Erityisen paljon lapsia siepattiin Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalta ja Itä-Suomesta.

Esimerkiksi Sakari Topeliuksen rakastettu kertomus Koivu ja tähti kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka vietiin Venäjälle. Topelius sai aiheen omasta suvustaan. Kasakat ryöstivät Topeliuksen isoisän isän Kristoffer Toppeliuksen piilopirtistä Muhoksen Lumiaisista, Pohjois-Pohjanmaalta vuonna 1714.

– Suomalaiset eivät olleet tottuneet orjuuteen ja ihmiskauppaan, koska Ruotsi-Suomessa orjuus oli maalaeissa kielletty jo 1300-luvulla. Venäjällä se kiellettiin vasta 1860-luvulla, Loukola sanoo.

Orjiksi 9–12-vuotiaat kaikkein halutuimpia

Ensimmäisen romaanin jälkeen lukijat ottivat Loukolaan yhteyttä ja kertoivat sukunsa tarinoita. Loukola sai kuulla, että esimerkiksi Isostakyröstä oli viety väkeä laajamittaisesti.

Professori Korpelan tutkimuksessa kerrotaan suomalaisesta papista, joka pääsi vankeutensa jälkeen palaamaan Venäjältä Suomeen.

– Hän kertoi, että Persian Isfahanissa on tuhat suomalaista naista ja lasta orjina ja heidät pitää lunastaa pois. Turun tuomiokapitulista lähetettiin kirje kuninkaalle Tukholmaan. Eivät ruotsalaiset välittäneet pätkääkään.

Loukolan mukaan Persiaan orjiksi vietiin erityisesti 9–12 -vuotiaita lapsia. He olivat kalliita, koska olivat sopeutuvia, eivät karanneet helposti, eivätkä tarvinneet niin paljon ruokaa kuin teini-ikäiset.

– Nykyäänkin terroristijärjestö Isisin hintataulukoissa tuon ikäiset ovat kalleimpia orjia. Sitä vanhemmat muistavat kotoa liikaa ja pystyvät pistämään nuorempia enemmän vastaan.

Buharan kaani halusi ostaa Suomesta 300 talonpoikaistyttöä

Kun Loukola kaivoi aineistoja, hän löysi turkulaisesta sanomalehdestä Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo mielenkiintoisen uutisen.

Saksan suurlähettiläs oli mennyt vuonna 1718 tsaari Pietarin puheille Pietarissa. Siellä olivat myös nykyiseen Uzbekistaniin kuuluvan Buharan kaanin lähettiläät. He olivat kertoneet, että tarjonta orjamarkkinoilla oli ehtynyt ja he halusivat ostaa 300 suomalaista talonpoikaistyttöä.

Loukolan uusimmassa romaanissa tytöt päätyvät juuri Buharan kaanin haaremiin. Kaksi vuotta sitten Loukola lähti miehensä kanssa Uzbekistaniin kulkemaan kirjansa paikoilla.

– Meillä oli Kemal-niminen opas, jolla oli loistava muisti. Hän harrasti historiaa ja vei meidät illallisille paikallisiin koteihin.

Buharan väestön dna:sta kolme neljäsosaa länsimaista geenistöä

Loukola otti yhteyttä Taskentin yliopiston historiantutkijaan ja kysyi, onko haaremeista säilynyt kirjanpitoa.

– Tutkija kysyi, olenko tietoinen siitä, että niistä onnettomista ajoista ei saa julkaista mitään. Luulen, että heillä täytyy olla dokumentteja, mutta se on riskaabeli paikka tutkia. Tosin on mahdollista, että kun Persia vuonna 1742 hävitti kaanikunnat maan tasalle, dokumentit saattoivat tuhoutua.

Osa suomalaislapsista jäi Uzbekistaniin ja Persiaan.

– Löysin Buharan väestön dna-tutkimuksen. Kolme neljäsosaa on länsimaista geenistöä, eli se vastaa orjien määrää. Tosin Buharaan on tullut myöhemminkin ihmisiä länsimaista. Toisen maailmansodan aikana esimerkiksi Valko-Venäjältä vietiin sinne orpolapsia turvaan.

Uzbekistanissa ei ole aiemmin juuri kuvattu

Loukolan romaaneista ollaan suunnittelemassa kansainvälistä tv-sarjaa.

– Ylessä innostuttiin erityisesti Keski-Aasian kuvauspaikoista. Niitä ei ole paljon kuvattu, koska Uzbekistan on diktatuurina ollut pitkään suljettu paikka.

Optiosopimus on tehty tuotantoyhtiö Kaiho Republicin kanssa. Yhtiö on tuottanut muun muassa palkitun Invisible Heroes -sarjan. Sekin perustuu tositapahtumiin, kun kaksi suomalaisdiplomaattia pelasti tuhansien hengen Chilen 1973 sotilasvallankaappauksessa.

Olemme kävelleet Loukolan kanssa vanhojen hautojen päällä Bulevardia pitkin Vanhaan kirkkopuistoon. Isoavihaa edeltäneen ruton lisäksi se liittyy Loukolan suvun historiaan ja on mukavampi tarina kuin mummolan kirjan verinen sukutarina. Loukolan vaari Toivo Loukola on nimittäin vihitty Vanhassa kirkossa.

– Vaari muutti Kortesjärveltä Helsinkiin, että pystyi harjoittelemaan juoksua.

Toivo Loukola voitti Suomelle olympiakultaa Amsterdamin olympialaisissa vuonna 1928 lajinaan 3 000 metrin esteet. Taakse jäivät Paavo Nurmi ja Ville Ritola.

 

Museovirasto avaa yli 200 000 kokoelmakuvaa painolaatuisina vapaaseen käyttöön

14.12.2020 – Journalistinen kuva-arkisto JOKA, Kuvakokoelmat

Museovirasto avaa Finna-palvelussa yli 200 000 kokoelmakuvaa painolaatuisina kuvatiedostoina kaikkien vapaasti käytettäväksi. Kansallisten kuvakokoelmien aineistoja voi käyttää esimerkiksi julkaisuissa, tutkimuksessa ja sisustusratkaisuissa. Uudistuksella Museovirasto tukee kulttuuriperinnön saavutettavuutta sekä avointa ja laajaa käyttöä. Kyseessä on Suomen suurin kuvallisten kokoelmien avaaminen vapaaseen käyttöön. Uudistuksen yhteydessä Museovirasto avaa myös oman Finna-näkymän osoitteessa museovirasto.finna.fi.

Finna-palveluun on avautunut Museoviraston Kuvakokoelmien ja arkeologisten kokoelmien aineistojen lisäksi laaja otos Suomen kansallismuseon kokoelmista. Museoviraston kokoelmia on kartutettu 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Yli 18 miljoonan kuvan ja miljoonien esineiden kokoelmasta on julkaistu Finnassa noin 300 000 objektin tiedot, ja näistä 250 000:sta on nyt tarjolla myös korkearesoluutioinen kuva. Kokoelmista on siis digitoitu ja avattu verkkoon toistaiseksi suhteellisen pieni otos. Palveluun avataan lisää aineistoa vuosittain.

– Kokoelmien avaaminen vapaaseen käyttöön on ollut viime vuosina yleistä museomaailmassa. Esimerkkiä on näyttänyt mm. Amsterdamin Rijksmuseum. Kulttuuriperinnön laaja käyttö luo sille myös uusia merkityksiä ja pitää sen elävänä, sanoo yli-intendentti Ismo Malinen Museovirastosta

Avoin tieto mahdollistaa kulttuuriperinnön laajan käytön

Museovirasto avaa kokoelmien kuvat korkearesoluutioisina eli painolaatuisina versioina pääsääntöisesti CC BY -lisenssillä. Pienessä osassa kuvia on rajoitetummat käyttöoikeudet. CC BY -lisenssillä merkittyjä kuvia voi ladata ja käyttää vapaasti ja maksutta esimerkiksi verkkosivuilla, sovelluksissa, kirjoissa, oppimateriaaleissa ja sisustustuotteissa.

Käytön yhteydessä on mainittava kuvaajan tai tekijän nimi sekä kokoelman omistaja eli Museovirasto tai Suomen kansallismuseo. Markkinointi- ja mainoskäyttöön tulee pyytää lupa kuvissa esiintyviltä, elossa olevilta henkilöiltä. Kaupallisen tarkoituksen kysymyksissä voi kääntyä Kuvapalveluiden asiakaspalvelun puoleen. Museovirasto toivoo kaikkien käyttävän kuvia hyvän tavan mukaisesti.

Uusi verkkopalvelu on oikotie Museoviraston aineistoihin

Museoviraston kokoelmien aineistoja voi hakea ja selata uudessa museovirasto.finna.fi-verkkopalvelussa. Palvelussa on kuva-aineistojen lisäksi mittavat määrät kuvia Museoviraston kokoelmaesineistä. Painolaatuisten kuvatiedostojen lataaminen on helppoa. Mahdolliset käytön rajoitukset on mainittu kuvien yhteydessä. Aineistoihin voi tutustua hakutoimintojen lisäksi myös ajankohtaisten teemakoontien avulla.

Museovirasto avaa omat hakusivut myös arkeologian, Journalistisen kuva-arkiston sekä Suomen kansallismuseon kokoelmien selaamiseen.

Finna-hakupalvelua ylläpitää ja kehittää Kansalliskirjasto yhdessä mukana olevien arkistojen, kirjastojen, museoiden ja muiden toimijoiden kanssa. Museovirasto on aktiivisesti mukana kehittämässä palvelua Museovirasto.finna.fi-sivustolla saatavilla oleviin aineistoihin pääsee tutustumaan myös Finna.fi-hakupalvelun emosivuston kautta.

Lisätietoja

yli-intendentti Ismo Malinen, ismo.malinen@museovirasto.fi, p. 0295 33 6382

Lue myös Ismo Malisen blogikirjoitus kokoelmien avaamisen taustoista

 

Sukututkijan joulusatu

Julkaisen teille luottaen siihen että tämon julkiseksi tarkootettu, aikana ennen graafisia tietokonehia, sukututkimuspostilistalle postattu. 

Sukututkijan joulusatu
Sukututkimus on hauska harrastus. Toinen hauska harrastus on satujen kertominen ja kirjoittaminen lapsille. Koska satu, joka on kirjoitettu lapsille, ei ehkä avaudu samalla tavalla sukututkijalle, kirjoitin aikani ratoksi lyhyen sadun kaikille sukututkimusta harrastaville. Lähdeluetteloa ei ole, koska sadut eivät sellaista tarvitse.

JOULUSATU
Jo hyvissä ajoin, heti ensilumien tultua ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysä, itsenäinen tahi itsellinen tonttu (ruots. frilansnisse) And. mahd. Anders tai Andrei, And.Joh:ss. mahd. Anders Johan- , Johannesson tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpoika, myös mahd. pelkkä Antti aloitti poikansa torp., Tp., torpparitonttu (ruots. torparenisse) Joh. mahd. Johanin tai Johanneksen, Joh. And:ss., mahd. Johan tai Johannes Anderssonin tai Juhani-, Juho- tai Jussi Antinpojan tai mahd pelkän Juhanin, Juhon tai Jussin kanssa Joulupukin (mahd. myös Julgubben, Nikolaus tai Santa Claus) reen (ruots. slägga) talvihuollon. Jalakset, kaplaat, ketarat, kori, liisteet, paju, pankko ja saverikko vaativat kaikki omat, tarkat huoltotoimenpiteensä. Siinä huoltotöiden lomassa torp., Tp., torpparitonttu (ruots. torparenisse) Joh. mahd. Johan tai Johannes, Joh. And:ss., mahd. Johan tai Johannes Andersson tai Juhani, Juho tai Jussi Antinpoika tai mahd pelkkä Juhani, Juho tai Jussi alkoi kysellä isältään ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysä, itsenäiseltä tahi itselliseltä tontulta (ruots. frilansnisse) And. mahd. Andersilta tai Andreilta, And.Joh:ss mahd. Anders Johan- , Johannessonilta tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpojalta, myös mahd. pelkkältä Antilta isoisoisoisoisoisoisästään, toisinsanoen itsestään Joulupukista (mahd. myös Julgubben, Nikolaus tai Santa Claus). ” Sattuipas kysymyksesi sopivasti poikani Joh. mahd. Johan tai Johannes, Joh. And:ss., mahd. Johan tai Johannes Andersson, Juhani, Juho tai Jussi Antinpoika tai mahd pelkkä Juhani, Juho tai Jussi. Satuin nimittäin kesälomalla tutustumaan tiedottomaan tieteeseen nimeltään genealogia eli sukututkimus, siitäpä saankin sinulle tarinan kerrottavaksi tässä työn lomassa”, ilahtui ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysä, itsenäinen tahi itsellinen tonttu (ruots. frilansnisse) And. mahd. Anders tai Andrei, And.Joh:ss. mahd. Anders Johan- , Johannesson tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpoika, myös mahd. pelkkä Antti, ja alkoi kaivella taskunpohjiaan. Toven kaiveltuaan valtavia taskujaan, ilmestyi ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysän, itsenäisen tahi itsellisen tontun (ruots. frilansnisse) And. mahd. Andersin tai Andreim, And.Joh:ss mahd. Anders Johan- , Johannessonin tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpojan, myös mahd. pelkän Antin käteen pieni punakantinen vihko. ” Tässä poikani Joh. mahd. Johan tai Johannes, Joh. And:ss, mahd. Johan tai Johannes Andersson tai Juhani, Juho tai Jussi Antinpoika tai mahd. pelkkä Juhani, Juho tai Jussi, on kaikki se tieto mitä olen saanut selville isoisoisoisoisoisoisästäsi Joulupukista (mahd. myös Julgubben, Nikolaus tai Santa Claus). Ostin tämän vihkon Viipurista, Viborg (ruots.), Vyborg (ven.) matkatessamme äitisi tp d Marth., mahd. Marthan, Matthan (todennäköisesti kirjoitusvirhe), Marth. Ivars.d:r, mahd. Martha Iivasrsdotterin, Martta Iivarintyttären tai pelkän Martan tai Manta kanssa ent. Petrogradiin, Sankt-Peterburg’in (ruots), Sankt Petersburg´in (saks.), ent. Leningradii! n, nyk. Petrogradiin suom. Pietariin. Sain nimittäin selville, että isoisoisoisoisoisoisäsi Joulupukki (mahd. myös Julgubben, Nikolaus tai Santa Claus) onkin syntynyt Korvatunturin ent. Venäjän, ent. Neuvostoliiton, nyk. Venäjän (joissakin artikkeleissa mainittu myös Ryssänmaa) puoleisella rinteellä olleessa savutuvassa.” ” Mikä se savutupa oikein on ? ” kysyi torp., Tp., torpparitonttu (ruots. torparenisse) Joh. mahd. Johan tai Johannes, Joh. And:ss, mahd. Johan tai Johannes Andersson tai Juhani, Juho tai Jussi Antinpoika tai mahd. pelkkä Juhani, Juho tai Jussi hämmästyneenä.
” Äläpäs nyt kiirehdi asioiden edelle ! ”, ärähti ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysä, itsenäinen tahi itsellinen tonttu (ruots. frilansnisse) And. mahd. Andersin tai Andrei, And.Joh:ss mahd. Anders Johan- , Johannesson tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpoika, myös mahd. pelkkä Antti pojalleen Joh. mahd. Johanille tai Johannekselle, Joh. And:ss, mahd. Johan- tai Johannes Anderssonille tai Juhani-, Juho- tai Jussi Antinpojalle tai mahd. pelkälle Juhanille, Juholle tai Jussille, selaten samalla vimmatusti kädessään olevaa pientä punaista vihkoaan, sitä samaa jonka oli ostanut vaimonsa tp d Marth., mahd. Marthan, Matthan (todennäköisesti kirjoitusvirhe), Marth. Ivars.d:r, mahd. Martha Iivasrsdotterin, Martta Iivarintyttären tai pelkän Martan tai Manta kanssa Viipurista, Viborg (ruots.), Vyborg (ven.), matkallaan ent. Petrogradiin (ven.), Sankt-Peterburg’in (ruots), Sankt Petersburg´in (saks.), ent. Leningradiin, nyk. Petrogradiin (ven.) suom. Pietariin. ” Kylläpäs tämä onkin sekava juttu” tokaisi ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysä, itsenäinen tahi itsellinen tonttu (ruots. frilansnisse), And. mahd. Andersin tai Andrei, And.Joh:ss mahd. Anders Johan- , Johannesson tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpoika, myös mahd. pelkkä Antti. ” Vaikka nimenomaan pyysin äitiäsi tp d Marth., mahd. Marthaa, Matthaa (todennäköisesti kirjoitusvirhe), Marth. Ivars.d:r, mahd. Martha Iivasrsdotteria, Martta Iivarintytärtä tai pelkkää Marttaa tai Mantaa leikkaamaan ja liimaamaan tämän vihkosen uudelleen kasaan, se kun vähän rähjääntyi reissussa, niin tämä näyttää kyllä enemmän raahatulta ja pudotetulta. Eihän täältä löydä yhtikäs mitään.” Vihaisena ent. uk l b s nyk. inh., inhus., lös, löysä, itsenäinen tahi itsellinen tonttu (ruots. frilansnisse) And. mahd. Andersin tai Andrei, And.Joh:ss mahd. Anders Johan- , Johannesson tai Antti Juhanin-, Juhon- tai Jussinpoika, myös mahd. pelkkä Antti heitti pienen punakantisen vihkonsa maahan ja jatkoi reen (ruots. slägga) talvihuoltoa. ”Eihän ne penteleet edes osannet puhua siellä, mongersivat vain jotain omituista siansaksaa. Ja sekin ainoa, jonka puhetta ymmärsimme, alkoi hokemaan jostakin pakkasukosta kun kyselimme joulupukista.”

Mitä tästä opimme ?
No ainakin sen, että jos haluaa punakantisen vihon, ei sen takia kannata lähteä Pietariin sukututkimusmatkalle.
Jouko Strömberg

Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten kohtalo selvitetään perinpohjaisesti – lopputulokseen on kaikilla vapaa pääsy - YLE 24.8.2020

Tutkimus ei rajoitu pelkästään vainojen uhreihin, vaan suomalaisten historiaa Venäjällä tarkastellaan laajasti.

Suomalaisten vaiheista Venäjällä on tulossa runsaasti lisätietoa. Kansallisarkisto aloittaa syyskuussa viisivuotisen tutkimushankkeen, jossa selvitetään suomalaisten kohtaloa perin pohjin vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen.

Venäjälle muuttaneiden ja sieltä palanneiden vaiheita on tarkoitus selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Heidän joukossaan on paljon diktaattori Josif Stalinin vainoissa kuolleita, mutta myös muita.

– Oikea kuva syntyy vain selvittämällä laajemmin suomalaisten vaiheita Venäjällä, ei vain Stalinin vainoissa kuolleita, korostaa tutkimusjohtaja Päivi Happonen Kansallisarkistosta.

Venäjä ei ole halunnut viime aikoina korostaa Stalinin aikojen kärsimyksiä. Suomella on kuitenkin hyvät yhteydet maan arkistoihin, eikä Päivi Happonen usko, että tutkimus kohtaa vaikeuksia.

– Suomella on 56 sopimusta Venäjän ja entisen Neuvostoliiton maiden arkistojen kanssa. Meillä on ollut viime aikoinakin erittäin hyvää yhteistyötä, enkä epäile etteikö se jatkuisi, kertoo Happonen.

Hankkeessa toteutetaan interaktiivinen tietokanta, johon talletetaan Venäjällä olleiden suomalaisten elämäkertatietoja sekä heihin liittyviä asiakirjoja ja valokuvia.

– Tietokanta on täysin vapaasti kaikkien käytettävissä. Se julkistetaan vaiheittain työn edetessä, mutta en varmuudella uskalla arvioida, milloin siellä olisi ensimmäisiä tietoja. Toivottavasti jo vuoden päästä, Happonen sanoo.

Tietoja kootaan vuoteen 1964 asti

Suomalaisia asui laajasti eri puolilla entistä Neuvostoliittoa, ja heidän tilanteensa vaihtelivat paljon. Myös suomalaisen käsite on monitulkintainen. Suomalaiseksi laskettiin Suomesta muuttaneiden lisäksi myös esimerkiksi inkeriläiset.

Enen Venäjän lokakuun vallankumousta vuonna 1917 Venäjän keisarikunnassa asui noin 400 000 kieleltään tai etniseltä taustaltaan suomalaisiksi luokiteltua henkilöä. Lukuun ei ole laskettu Suomen suuriruhtinaskuntaa.

Tutkimus kohdennetaan eri alueiden suomalaisten asutushistoriaan ja heidän vaiheisiinsa. Tietoja kootaan Nikita Hruštšovin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerikauden loppuun eli vuoteen 1964 saakka.

Valtioneuvoston kanslia rahoittaa kahden miljoonan euron tutkimushankkeen. Ennen rahoituspäätöstään kanslia tilasi esiselvityksen aiheesta.

Selvityksen tehnyt historioitsija Aleksi Mainio piti asian syvempää tutkimusta ehdottoman tärkeänä.

– Jo pelkästään arviot kuolleiden määrästä heittelevät niin paljon, että se todistaa tutkimuksen tarpeellisuuden. Välillä puhutaan 12 000 kuolleesta, välillä taas 30 000 tai jopa useammasta, Mainio sanoi Ylelle tammikuussa.

Mainio on tutkimuksen hankepäällikkö.

Hanke palvelee myös kansainvälistä historiantutkimusta.

Sa­vu­kos­ken met­sis­tä pal­jas­tui jopa 1 000 vuotta vanha mui­nais­hau­ta asei­neen ja ko­rui­neen – so­ta­vai­na­jien etsijä teki sat­tu­mal­ta löydön, joka toi Mu­seo­vi­ras­ton tut­ki­jat no­peas­ti pai­kal­le - 29.8.2020 Lapin Kansa

kuva Jussi Leinonen

Savukosken Sotataipaleen rautakautinen hautalöytö on jo pelkästään sijaintinsa puolesta poikkeuksellinen. Näin pohjoisesta ei tiettävästi tunneta muita viikinkiajan (800-1050 jKr.) lopulle ajoittuvia polttohautoja Suomen alueella. Haudan löytäneiden metallinilmaisinharrastajien toiminta oli myös esimerkillistä: esineitä ei nostettu maasta, vaan ne valokuvattin paikallaan ja peitettiin uudelleen. Tämän jälkeen löydöstä ilmoitettiin museoviranomaisille viipymättä eikä löydön ympäristöä alettu kaivella lisälöytöjen kiilto silmissä. Aivan käsittämättömän hienoa toimintaa!
Löytöpaikan arkeologisissa kaivauksissa paikalta löydettiin näiden jo tiedossa olleiden esineiden (kirves, tulusrauta ja 5 nuolenkärkeä) lisäksi kolme muuta nuolenkärkeä sekä raudasta valmistettua ketjua, pronssinen vyönsolki sekä kaunis pieni veitsi. Myös palanutta ja pieniksi paloiksi murskaantunutta luuta tuli esineiden yhteydestä melko runsaasti. Luut on tarkoitus analysoida mahdollisimman pian ja niistä on tarkoitus teettää C14-ajoitus.

Museovirasto Arkeologiset kenttäpalvelut Kunnia löydöstä ja esimerkillisen eettisestä metallinilmaisinharrastustoiminnasta kuuluu Etsintäryhmä Kelsinkäiselle.

DNA-testit kertovat: Olemme maahanmuuttajien jälkeläisiä – Näin ihmiskunnan vaellus eteni - APU Artikkelit 2020

DNA-testit kertovat esivanhempiemme kiinnostavasta matkasta Suomeen. Ne paljastavat myös sen, että kaikki maailman ihmiset ovat biologisesti sukua keskenään.

Teksti Marja Pirttivaara

Kuvat Getty Images, Tanja Pellikka

Ihmiskunnan menneisyyttä on määritellyt jatkuva liikkuminen. Ihmisryhmät ovat siirtyneet paikasta toiseen, vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Ihmiskunnan alkukoti on nykyisen tieteellisen tutkimuksen perusteella ollut Afrikassa. Modernin ihmisen, Homo sapiensin, tarina alkoi noin 200 000–300 000 vuotta sitten. Ihmiset ovat lähteneet levittäytymään ympäri maapalloa Afrikasta. Aiemmin lähtö ajoitettiin tapahtuneeksi noin 60 000 vuotta sitten. Tämän hetken käsitys on, että Homo sapiens lähti liikkeelle Afrikasta jo aiemmin.

Kreikasta löydettiin 210 000 vuotta vanha kallo, jonka löytyminen muutti käsitystä ihmiskunnan liikkumisesta. Voi toki olla, että kyseessä on satunnainen löytö eikä merkki isojen ihmisryhmien liikkeellelähdöstä.

Vuonna 1974 Etiopiasta löydettiin Australopithecus afarensis -yksilö Lucy, joka eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten. Kuva: CC BY 2.5

Suomalaisuusgeeniä ei ole

Kaikki ihmiset ovat biologisesti sukua keskenään. Ihmisen genomin eli perimän selvittäminen ja nykyaikainen genomitutkimus ovat osoittaneet, että eri ihmisten DNA eroaa toisistaan häviävän vähän, vain noin 0,1 prosentin verran. Oppi ihmisroduista onkin päätynyt romukoppaan. Biologian näkökulmasta ihmisten erot ovat niin pieniä, että ei voida puhua ihmisroduista. Ei ollut kertarysäysmuuttoa Volgan mutkasta, niin kuin on opetettu. Rotu on Tieteen termipankin mukaan ”lajin sisäinen tietynlaisen pysyvän muuntelun luonnehtima yksilöjoukko”, ja rotuja ei siis ihmiskunnasta löydy. Ihmisten ulkonäön erilaisuus johtuu perimästä ja perimän vaihteluista, mutaatioista. Toki oma vaikutuksensa esimerkiksi pituuteen tai painoon on myös ympäristöllä ja ihmisen omilla valinnoilla sekä sattumalla. Ilman perimässä tapahtuneita mutaatioita olisimme kuin toistemme klooneja. Erityisesti suomalaisten osalta on hyödyllistä ymmärtää, että olemme kaikki maahanmuuttajien jälkeläisiä jääkauden jälkeisten noin 10 000 vuoden ajalta. Vuosituhansien asutushistoria on tuonut tänne DNA:ta joka suunnalta, eli suomalaisten DNA on melkoinen sekoitus. Monelle suomalaiselle etnisyysanalyysin tulos on sata prosenttia suomalaisuutta. Suomalaisuus ei kuitenkaan määräydy geeneistä eikä DNA:sta, ei ole suomalaisuusgeeniä.

Näin Suomeen saavuttiin – Mieslinjan tulosuunnat

Noin 60 % suomalaismiehistä kuuluu haploryhmään N (”Niilon poikia”). Heidän esi-isänsä tulivat lähi-idästä ja Kiinasta Siperian kautta Suomeen.

Noin 29 % suomalaismiehistä taas kuuluu haploryhmään I (”Iivarin poikia”). Linja lähti Balkanilta 25–30 000 vuotta sitten, siirtyi länteen ja sitten pohjoiseen, kun ilmasto lämpeni ja jään reuna pakeni. Suomalaiset kuuluvat haploryhmään I1, joka syntyi oletettavasti Pohjois-Ranskassa.

Varhaisin miesten Y-kromosomin haploryhmä oli haploryhmä A, jota pidetään yli 50000 vuotta vanhana. Euroopan väestössä on melko nuoria haploryhmiä, jotka ovat kehittyneet Afrikan ulkopuolella. Noin 98 % Suomen nykymiehistä kuuluu johonkin Suomen neljästä yleisimmästä haploryhmästä N, I, R1a ja R1b. Lähde: Robert Gabel

Suomi asutettiin jääkauden jälkeen

Suomen asuttaminen alkoi viimeisen jääkauden päättymisen jälkeen 10 000–11 000 vuotta sitten. Kun jäät hävisivät, ihmiset pystyivät muuttamaan nykyisen Suomen tienoille, niille alueille, jotka eivät olleet veden peitossa ja jotka olivat riittävän asumiskelpoisia. Ei ole tiedossa, keitä nuo jääkauden jälkeen nyky-Suomen tienoille saapuneet ensimmäiset asukkaat olivat tai mitä kieltä he puhuivat. Maaperämme on sen verran hapanta, että tuhansia vuosia vanhoja arkeologisia luulöytöjä tuskin on odotettavissa. Lisäksi polttohautaus oli yleistä pakanuuden ajalla, ja vasta kristinusko toi mukanaan ruumiin hautaamisen hautaan. Muinais-DNA-tutkimusten jokeriksi voi osoittautua purupihka. Nyky-Suomen alueen muuttoliike on ollut aaltomaista, ja aikojen kuluessa tänne on saapunut ihmisiä eri suunnilta. Ei ollut isoa kansainvaellusta ja kertarysäysmuuttoa Volgan mutkasta, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten kouluissa opetettiin. Lisäksi nyky-Suomen alueen vuosituhantiseen asutushistoriaan mahtuu erinäisiä geneettisiä pullonkauloja. On ollut sotia, nälänhätää, luonnonkatastrofeja, ja kun ihmiset ovat lähteneet liikkeelle, tilalle on ehkä tullut uusia ihmisryhmiä. Aika ennen tuota viimeistä jäätiköitymistä ja jääkautta kiehtoo edelleen monia, niin tavallisia ihmisiä kuin tutkijoitakin.

Karijoen Susiluola. Kuva: Roquai / Public Domain

Karijoen Susiluolaa on pidetty mahdollisena paleoliittisena eli vanhan kivikauden asuinpaikkana.

Joidenkin teorioiden mukaan luolassa olisi elänyt neandertalinihmisiä kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Nykytutkimuksen mukaan tämä johtopäätös on erittäin kiistanalainen eikä todennäköisesti pidä paikkaansa. Täyttä varmuutta tuskin saadaan koskaan, luolasta tuskin löytyy riittävästi todisteita suuntaan tai toiseen. Luola jääköön omaan rauhaansa, kiehtovaksi kulttuuriperintökohteeksi ja tarinoiden lähteeksi.

Neandertalinihmisen sukua

Me kaikki olemme myös sukua neandertalinihmiselle. Nykyihmisen ja neandertalinihmisen esivanhemmat ovat haarautuneet evoluutiopuussa jo 700 000–800 000 vuotta sitten.

Tämän hyvin kaukaisen yhteyden lisäksi meillä kaikilla, joilla on ei-afrikkalaiset juuret, on merkkejä tuoreemmasta sukuyhteydestä – noin 70 000 vuotta sitten – Homo sapiensin ja neandertalinihmisen välillä.

Tästä tuoreemmasta yhteydestä johtuen ihmisillä, joilla on ei-afrikkalaiset sukujuuret, on noin 2–4 prosenttia neandertalinihmisen DNA:ta, joka kiertää edelleen sukupolvesta toiseen. Se on osa väestöpohjaamme liittyvää DNA:ta. Neandertalin DNA:n lisäksi ihmisiltä löytyy myös esimerkiksi merkkejä denisovanihmisen DNA:sta. Neandertalinihminen ja denisovanihminen ovat kuolleet sukupuuttoon, eikä esimerkiksi heidän isä- tai äitilinjaisia jälkeläisiään lymyä nykyisessä ihmiskunnassa, kaikki isä- ja äitilinjat ovat Homo sapiens -linjoja.

Neandertalinihmisen kallo, mahdollisesti H heidelbergensis, Valencian esihistoriallinen museo. Kuva: Dorieo CC BY-SA 4.0

Jako itään ja länteen

Suomessa näkyy geneettinen itä-länsijako. Taustalla on väestön liikkuminen vuosituhansien kuluessa.

Sattumalta geneettinen jako noudattelee suurin piirtein vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Raja ei toki ole syynä geneettiseen eroon, eikä geneettinen ero syynä Pähkinäsaaren rauhan rajaan. Geneettinen itä-länsijako näkyy ennen kaikkea autosomaaliDNA:ssa. On syytä muistaa, että autosomaaliDNA ei pidä sisällään sen paremmin Y-kromosomin DNA:ta kuin mitokondrio-DNA:ta. Isälinjat ja äitilinjat eivät kuljeta mukanaan autosomaali-DNA:ta. 

Suomalaisten genomidatassa on erotettavissa myös esimerkiksi itäinen migraatio etelämmästä nykyisen Etelä-Savon suunnalta pohjoisemmaksi. Lähtijäjoukot ovat olleet sangen pieniä, joten väestöpohjassa näkyy geneettinen perustajailmiö. Etnisyyttä osoittaviin prosenttiosuuksiin on syytä suhtautua tyynesti. Rannikolla Viipurista Ouluun ja vesireittien varrella puolestaan DNA:ssamme näkyy Itämeren merenkulun ja kaupankäynnin vaikutukset. Monilla on ruotsalaisia tai balttilaisia esivanhempia.

Geneettisen sukututkimuksen etäserkkutesteissä länsisuomalaisilla on tyypillisesti vähemmän etäserkkuja kuin itäsuomalaisilla, koska väestöpohja on tavallaan suurempi sekoitus, väestöpohjan DNA:ssa on mukana jälkiä esimerkiksi merenkulkijoista. Erityisesti savolaistaustaisilla on paljon etäserkkuja, niin suomalaisia kuin metsäsuomalaisten jälkeläisiä Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Suomalaisten biologiset isälinjat ovat tulleet idästä ja äitilinjat puolestaan enempi lännestä.

Isälinjoissa noin 60 prosenttia suomalaisista miehistä on ”Niilon poikia” eli edustavat Y-DNA-haploryhmää. Lisäksi Suomessa on miehillä erityisesti Y-DNA I1- ja R-haploryhmää.

Suomalaisista naisista ja miehistä noin 40 prosenttia on puolestaan äitilinjaisesti ”Helenan tyttäriä ja poikia” eli edustavat mtDNA H-haploryhmää, sama prosenttiluku kuin muutenkin Euroopassa. H-haploryhmä on tullut Eurooppaan Iberian niemimaan kautta.

Suomi jakautuu geneettisesti kahtia

Jakolinja. Ryhmittelemällä yksilöt kahteen ryhmään genomitiedon perusteella nähdään jako itäiseen (sininen) ja läntiseen (punainen) ryhmään. Lisäksi yksilöt, jotka eivät vahvasti kuulu pelkästään jompaankumpaan ryhmistä, on väritetty keltaisella.

Mukaan valittujen yksilöiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet lähellä toisiaan. Vanhempien syntymäaikojen perusteella päättelemme, että kuvattu geneettinen rakenne edustaa ennen 1950-lukua vallinnutta tilannetta. Pähkinäsaaren rauhan oletettu raja näkyy kartalla vihreänä viivana. 

Kirjoitetun historian mukaan Itä- ja Pohjois-Suomen pysyvä, ympärivuotinen asutus vahvistui vasta 1500-luvun puolivälissä, kun uudisasukasryhmiä erityisesti Etelä-Savosta muutti pohjoisemmaksi.

Kartasta huomaamme, että Etelä-Savo on ainoa vanhemman asutuksen alue, joka geneettisesti kuuluu itäiseen ryhmään. Tämä havainto voi tukea sitä, että uudisasukkaita itään ja pohjoiseen muutti paljolti juuri Etelä-Savosta. Kartalla näkyy myös Suomen asutushistorian vanhemman (kartassa tummemmalla) ja nuoremman (kartassa vaaleammalla) asutuksen raja.

Etelä-Savo on ainoita vanhemman asutuksen alueita, joilla geneettisesti itäinen populaatio on selvästi vallitseva.

Kuvalähde: FIMM, HY & Finriski, THL

Muinais-DNA:ta vesikalmistosta

Muinaisten aikojen ihmisistä ja elämästä voidaan saada tietoa muinais-DNA:n avulla.

Arkeologisista ihmisten ja muiden elollisten näytteistä voidaan eristää DNA, joka alkaa hajota ja myös muuttaa muotoaan heti kuoleman jälkeen. Näytteisiin on voinut päätyä ympäristöstä muuta DNA:ta eli ne ovat voineet ja voivat kontaminoitua vielä laboratoriossakin.

Muinais-DNA-testit tehdäänkin erikoislaboratorioissa, joiden henkilökunta on pukeutunut suojapukuihin. Suomen ensimmäiset muinais-DNA-testitulokset saatiin Levänluhdan vesikalmistoon haudatuista henkilöistä.

Leväluhdan muinaisjäännökset Isossakyrössä. Kuva: Kaj Höglund CC BY-SA 4.0

Testeissä saatiin kolmen haudatun naisen DNA-tuloksia, muun muassa äitilinjainen mtDNA. Näitä tuloksia verrattiin muihin lähialueiden ihmisten DNA-tuloksiin.

Tulokset osoittavat, että näillä Levänluhdan kalmistosta löytyneillä rautakauden asukkailla on geneettisiä yhteyksiä niin saamelaisiin kuin Siperian suuntaan.

Muinais-DNA-tutkimuksien jokeriksi voi osoittautua purupihka, jota muinaiset ihmiset ovat syystä tai toisesta pureksineet, ehkä purukumin tapaan tai saadakseen tehtyä ”sinitarraa”.

Periaatteessa purupihkasta voitaisiin määrittää sitä pureskelleen ihmisen DNA. Valitettavasti Suomesta löytyneitä purupihkanäytteitä ei ole ainakaan vielä ryhdytty testaamaan.

Sekoitusanalyysit

Tutkijat ovat kehittäneet DNA-testitulosten etnisyysanalyyseja varten tieteellisiä menetelmiä, joilla arvioidaan sekoitusta. Menetelmistä käytetään nimitystä sekoitus- eli Admixture-analyysit. Analysoitavaa autosomaali-DNA:ta verrataan vertailuväestöryhmien DNA-testituloksiin. Vertailuväestön tuloksista on etsitty kullekin vertailuväestöryhmälle tyypillisiä DNA-ryhmittymiä.

Monimutkaisten tietokonealgoritmien avulla määritetään, miten tutkittava autosomaali-DNA on rakennettavissa näistä vertailupalikoista, minkälainen vertailusekoitus kuvaa parhaiten tutkittavaa DNA:ta. Eli yksinkertaistetusti: minkälaisia prosenttiosuuksia vertailuryhmien DNA:ta pitää ottaa, että saadaan tutkittavan DNA. Sekoitusanalyysin vertailuväestöryhminä käytetään niin nykyihmisten genomidataa kuin muinais-DNA:takin. Väestöryhmien valinnalla on iso merkitys analyysin tulosten kannalta. Jos vertailuryhmissä on mukana kovin vähän yksilöitä tai he edustavat itse asiassa muuta kuin ajateltua ryhmää, sekoitusanalyysi voi mennä pieleen. Jos tutkittava ja vertailuryhmät ovat kovin kaukana toisistaan, algoritmit saattavat kyllä antaa tuloksia, mutta etnisyystulosten osuvuus on heikko.

Sukupolvien välillä tapahtuu genomien uudelleenjärjestely

Kuvassa näkyy 3 sukupolvea: 4 isovanhempaa (ylin taso), 2 vanhempaa (keskitaso) ja jälkeläinen (alin taso). Kunkin yksilön sisällä näkyy tietyn genomin pätkän pituudelta kyseisen yksilön kaksi genomia.

Isovanhempien kukin genomi on väritetty omalla värillään.

Vanhemmat perivät isovanhemmilta pätkittäin uudelleenjärjestellyn genomin: esimerkiksi vanhempi V perii isovanhemmalta I1 sekoituksen sekä vaaleansinistä että tummansinistä genomia.

Vastaavasti uudelleenjärjestelyn tuloksena jälkeläinen J perii vanhemmalta V genomin, jossa on pätkiä kaikista neljästä isovanhempien I1 ja I2 genomista.

Mitä kaukaisempien esivanhempien suhteen jälkeläisen genomien väritys tehtäisiin, sen lyhempiä yhtenäisiä genomin pätkiä ja värikkäämpiä genomeja jälkeläisellä havaittaisiin. Kuva: Sini Kerminen, lisenssi: CC-BY 4.0

Eurooppalaiset lähtöisin kolmesta muinaisesta väestöstä

Suomalaiset ovat usein mukana vertailuryhmissä. Syykin on ymmärrettävä. Suomalaisten DNA:ta on tutkittu paljon ja dataa on hyvin saatavilla, ja lisäksi suomalaisten DNA on keskimäärin sen verran omalaatuista, että se sopii sekoitusanalyysien vertailuryhmäksi.

Eurooppalaisten etnisyyttä on analysoitu muun muassa käyttäen muinaisten väestöjen DNA:ta sekoitusanalyysien vertailupohjana.

Viitisen vuotta sitten Nature-lehdessä ilmestyneen julkaisun mukaan nykyeurooppalaiset ovat sekoitusanalyysien perusteella taustaltaan pääsääntöisesti kolmen muinaisen väestön jälkeläisiä.

Varsinaisen julkaisun laajassa liitteestä löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta: muun muassa suomalaiset eivät kuitenkaan oikein istu tähän sekoitusmalliin, vaikka eurooppalaisia ollaankin.

Algoritmilaskelmissa käytetyillä vertailuväestöryhmillä on väliä, kaikkia ei saada sopimaan samaan muottiin. Ja tärkeiden tieteellisten genomitietojulkaisut kannattaa lukea huolella, liitemateriaalit mukaan lukien.

Etnisyysarviot ovat suuntaa-antavia

DNA-tutkimus kytkeytyy vahvasti tilastotieteeseen ja todennäköisyyksiin. Niinpä esimerkiksi sekoitusanalyysien antamat etnisyysarviot ovat suuntaa-antavia, ei mitään ”halki poikki ja pinoon” -tietoa. Geneettinen sukututkimus on saanut alkunsa tiiviissä yhteistyössä genetiikan, genomiikan ja bioinformatiikan huippututkijoiden kanssa, ja se yhteistyö jatkuu edelleen.

Niinpä ei ole ihme, että kaupalliset DNA-testifirmat tarjoavat asiakkailleen myös autosomaali-DNA-testituloksiin perustuen etnisyysanalyysituloksia. Firmat käyttävät samoja Admixture-menetelmiä kuin huippututkijat. Eri firmat käyttävät etnisyysanalyyseissaan hieman erilaisia vertailuryhmiä, ja algoritmeissakin voi olla eroja. Tämä tarkoittaa sitä, että sama ihminen voi saada eri firmoista erilaisia etnisyystuloksia. Kun ymmärtää etnisyysanalyysien tieteellisen taustan ja metodologian, ymmärtää etnisyysanalyysien suuntaa-antavan luonteen. Admixture-analyysien taustalla on selkeästi kovan tason tieteelliset menetelmät, joten astrologiaan niitä on turha verrata.

Miksi DNA-testissäni näkyy inuiitteja, eskimoita ja intiaaneja?

Näin luet testiä: Geneettisen sukututkimuksen etnisyysarvioiden vertailuväestöryhmissä on yleensä mukana myös eksoottisempia ryhmiä kuten inuiitit, eskimot, Amerikan alkuperäisväestö, papualaiset ja niin edelleen. Sangen monella suomalaisella tuloksissa näkyy näitä väestöryhmiä. Kyse on silloin hyvin todennäköisesti siitä, että meidän väestöpohjassamme, autosomaali-DNA:ssa, tuntuu edelleen pitkän idänreitin vaikutus.

Käytännöllisesti katsoen jokaisella, jolla on suomalaisjuuret, on esivanhemmissa myös Siperian ja Aasian suunnalla eläneitä ihmisiä. Kyse ei ole N-miesten Y-kromosomista vaan autosomaali-DNA:sta, jota tulee kaikilta esivanhemmilta.

Esimerkiksi Amerikan alkuperäisväestön reitti Afrikasta Amerikan mantereelle on kulkenut Beringinsalmen kautta. Se tarkoittaa, että suomalaisten ja Amerikan alkuperäisväestön esivanhempia on voinut elellä samoilla paikoilla Aasiassa. Lapsia on syntynyt, ja kyseiselle muinaiselle väestöryhmälle on saattanut ehtiä muodostua erottuvia DNA:n pätkiä, jotka ovat edelleen osa väestöpohjamme DNA:ta. Samansuuntaisesti on todennäköisesti tapahtunut inuiittien ja eskimojen esivanhempien kanssa. Äärimmäisen harvalla meistä suomalaisista on Amerikan mantereella elänyt alkuperäisväestön edustaja esivanhemmissa, ennemmin kannattaa tähyillä Aasian ja Siperian suuntaan.

Suomalaisella etnisyydessä usen vilahtava Skotlanti, Wales tai Irlanti voi selittyä viikinkiretkillä. Pohjois-Eurooppaa ja Iso-Britanniaa yhdistää viikingit, ja heiltä peräisin olevaa DNA:ta löytyy kummakin suunnalta. Toki osalla suomalaisista on skottilaisia, walesilaisia ja irlantilaisia esivanhempia, eli sekin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon.

Sur­sil­lin su­ku­sel­vi­tys on suu­rel­ta osin vain tarua – Ruot­sis­ta Suomeen tullut suku on poik­keus vain siinä mie­les­sä, että sitä on tut­kit­tu laa­jas­ti ja kauan - KALEVA 24.11.2019

Ruotsista Suomeen tullut suku on poikkeus vain siinä mielessä, että sitä on tutkittu laajasti ja kauan.

Ruotsalaisen Östen Sursillin seitsemän tyttären kerrotaan olevan esiäiti jopa puolelle miljoonalle suomalaiselle. Moni muistaakin mainita olevansa Sursillin kautta sukua niin Topeliukselle kuin Sibeliukselle sekä monelle nykyjulkkikselle. 

Hiljattain Kalevan arkistosta verkkolehden sivulle nostettu kymmenen vuoden takainen juttu Sursillin suvusta tehtiin aikana, jolloin sukua ei oltu tutkittu perusteellisesti, luotettaviin lähteisiin tukeutuen.

Sittemmin on selvinnyt, että monet suvusta esitetyt väitteet ovat vain kiehtovaa tarua.

Historiantutkija Tiina Miettinen selvitti Sursillien juuria Ruotsin valtionarkistossa muutama vuosi sitten. Hän hämmästelee, miksi kukaan ei ollut tehnyt niin aikaisemmin, vaikka Sursilleistä on kirjoitettu valtavasti artikkeleja.

Sursillien kantaisäksi mainitaan 1500-luvun alussa Ruotsin Tegin kylässä asunut Erik Ångerman. Hänen poikansa Östen muutti Suomeen. Hänen on kerrottu olleen valtiopäivämies.

– Mistään ei löydy tietoa, jonka mukaan Östen olisi ollut valtiopäivämies. Todennäköisesti hänet on sekoitettu uumajalaiseen Östen Nilsinpoikaan. Sursillit eli Ångermanit olivat tavallisia talonpoikia.

Ångermanin kerrotaan saaneen liikanimen Sursill myytyään kuninkaan armeijalle suuren erän hapansilakkaa. Tämäkin tieto näyttää olevan tarua.

– Nimi Sursill ei ollut koskaan säännöllisessä käytössä. Se mainitaan ensi kertaa 1635 Pietarsaaren karjaveroluettelossa, josta löytyy kappalainen Ericus Sursill, joka on kantaisän Erik Ångermanin tyttärenpoika. Suvussa kyllä tehtiin silakkakauppaa jo 1580-luvulta. Sursill-nimi levisi sukututkimuksiin ilmeisesti Turun piispan Johannes Terseruksen kirjoituksista 1660-luvulla.

Miettisen mukaan Sursillien suku on poikkeus vain siinä mielessä, että sitä on tutkittua laajasti ja kauan.

– Tämä sukuselvitys yhdisti aikanaan sen ajan sivistyneistöä ja oli siksi heille tärkeä. On kuitenkin niin, että minkä tahansa 1500-luvulla eläneen pariskunnan geenejä löytyy nykyään suunnilleen yhtä laajasti kuin Sursillien geenejä.

Miettinen on saanut Sursill-selvityksestään kiitosta monelta sukututkijalta, jotka olivat ihmetelleet sukutietojen ristiriitaisuuksia.

– Kukaan ei ole kiistänyt esittämiäni tietoja eikä moittinut suvun tarinan latistamisesta. Tuskinpa kenellekään enää on kovin tärkeää, oliko 500 vuotta sitten elänyt esi-isä valtiopäivämies vai ei ja myikö hän hapansilakkaa Kustaa Vaasan armeijalle.

Petri Hakkarainen

Tiina Miettinen: ”Sursill-suvun alkupolvet Uumajassa ja Pohjanmaalla". Genos 1/2017.