Hyvää Joulukuun alkua!

 

Majavannahat entisajan rahana - Suomen Pienviljelijä 13.11.1937

 Mainittu  turkiseläin aiotaan jälleen koteuttaa maahamme
---
Äskettäin palasi valtion riistanhoidon valvoja, toht. V. Klemola Amerikasta tuoden mukanaan muutamia majavia ja hirvivasikoita, jotka aiotaan pesiyttää maahamme. Majavathan ovat kallisavrvoisia turkiseläimiä, joiden nahoista maksetaan huikeita summia. Meidän maassamme majava on ollut sukupuutossa jo kymmeniä vuosia, mutta kun uutta majavakantaa tänne aiotaan nyt aikaansaada, niin kiinnostanee lukijoitamme kuulla hieman tarkemmin tuon hienoturkkisen nakertelijan aikaisemmista vaiheista maassamme.

Keskiajalla oli maassamme runsaasti turkiseläimiä. Oravan, näädän, kärpän, ketun, saukon, ilveksen ja majavannahkoja myytiin paljon ulkomaalaisille kauppiaille tai suoritettiin arvokkaina verokappaleina hallitukselle.

Tiedot majavan levinneisyydestä maassamme on pääasiassa saatu Olaus Magnuksen suuresta Pohjoismaisten kansojen historiasta. Sen mukaan majava 1500-luvulla oli sangen yleinen Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Olaus Magnus kertoo, että talonpojat, säilyttääkseen majavat maillaan peltojaan kylväessään huolellisesti karttoivat majavain ja niiden pesien häiritsemistä.

Nykyinen tutkimus kuitenkin pitää Olaus Magnuksen tietoja majavain runsaudesta hieman liioitelluilta, sillä jo v. 1555, jolloin hänen teoksensa ilmestyi, näkyy majava olleen Etelä- ja Keski-Suomessakin harvinainen.

Mutta 1300-luvun alkupuolella taisi majava todellakin olla tavallinen Karjalassa päättäen siitä, että Nogvorodin tasavalta rauhanteossa v. 1328 pidätti sen vallanalaisuuteen jääneille karjalaisille oikeuden pyytää majavia seuduilla, jotka rajankäynnissä tulivat jäämään Ruotsin puolelle rajaa.

Kuten sanottu, mahtoi maamme etelä- ja keskiosissa 1550-luvulla majavia olla jokseenkin vähän, koskapa vain yhdestä maamme satamasta, Turusta, vietiin ulkomaille majavannahkoja. Tämä tapahtui v. 1557, jolloin saatiin vain yksi ainoa nahka. Sensijaan saatiin samaan aikaan Pohjois-Pohjanmaalla runsaasti majavia. 1500-luvulla kannettiin niitä siellä verona joko suoraan talonpojilta tai myös kauppiailta, jotka niitä talonpojilta ostivat.

Kemin Lapissa kannettiin vv. 1556, 1557 ja 1559 kunakin vuonna viisi majavannahkaa verona.

v. 1559 olivat Tornion ja Kemin maakauppiaat talonpojilta ostamistaan nahkatavaroista suorittaneet valtiolle kymmenysverona yhden majavannahan. Aina 1500-luvun loppuun saakka jatkui majavannahkain kanto verona Pohjois-Pohjanmaalla. Vielä s. 1597 kannettiin verona 27 majavannahkaa.

Veronkannon ohella hallitus antoi virkamiestensä toimeksi ostaa majavannahkoja. Harvinaisista nahkatavaroista olikin määrätty, että niitä ennen muille myyntiä oli tarjottava hallituksen virkamiehille, koska valtiolla piti olla etuoikeus niiden ostoon.

Vuosilta 1571 ja 1572 on olemassa tilityksiä tällaisista verona kannetuista nahkatavaroistasekä niiden ostoista valtiolle, jotka puolestaan valaisevat majavan ja muiden kallisarvoisten turkiseläinten levenemistä.

Niinpä v:n 1571 tileissä mainitaan, että Pohjanmaan tunnetulta maakauppiaalta Hannu Fordellilta oli ostettu 9 majavannahkaa. Vielä seuraavalla vuosisadalla näemme valtion saaneen majavannahkoja Kemin ja Tornion Lapista.  Niitä lähetti esim. vouti Daniel Wulfsson v. 1620 Tukholman nahkavarastoon kaksi mustaa ja kolme punaniskaista majavaa sekä yhden ruskean majavan. Sen lisäksi mainitaan lähetetyn kaksi puolimajavaa.

Kuten tästä huomaamme, tavattiin Pohjois-Suomessa 1600-luvun alussa mustia ja ruskeita majavia, ja sen lisäksi noita punaniskaisia eläimiä, jotka kaiketi olivat niskan kohdalta hieman vaaleampia ruskeita majavia. 

Seuraavina vuosisatoina majavakanta hupenemistaan hupeni. Viimeinen majava ammuttiin v:n 1868 vaiheilla Kuolajärvellä Vuorijärven kylässä Eniönjoen (Tenniöjoen?) rannalla, siis aivan lähellä Venäjän rajaa. Sitä ennen oli majava ammuttu v. 1841 Sodankylässä ja v. 1836 Kittilässä.

Maassamme kuuluu nyt olevan viisikolmatta majavaa. Tulevaisuus osoittanee, alkaako majavakanta meillä elpyä.

Kun näinä aikoina taas pyssyt paukkuvat saloilla ja nummilla ja moni uljas hirvi saa uhrata henkensä pääasiassa urheilumetsästäjän iloksi, niin kerrottakoon vähän hirvieläimistä Suomessa ennenaikaan.

Hirvet olivat 1500- ja 1600-luvuilla levinneet maassamme jotenkin samalle alalle kuin nykyäänkin. 1500-luvulla näyttää Länsi-Suomessa olleen hyvin runsaasti hirviä, päättäen suuresta hirventaljain viennistä Turusta ja Helsingistä. Turusta oli vienti vilkkaimmillaan v. 1549, jolloin ulkomaille vietiin 278 hirventaljaa, Helsingistä taas vietiin v. 1556 yht. 44 taljaa.

Ahvenanmaalla oli hirvi 1600-luvulla rauhoitettu, koska Ruotsin kuninkaat kävivät siellä tätä jaloa eläintä metsästämässä. Sen vuoksi hirvikanta siellä tuntuvasti lisääntyi ja niiden rauhoitus muuttui pian ankaraksi taakaksi saariston asukkaille. He eivät saaneet ampua ainuttakaan hirveä, vaikka ne liikkuivatkin heidän viljelyksillään vahinkoa tehden.

V. 1620 annettu kuninkaallinen asetus näet määräsi, ettei kukaan saanut hirveä ampua eikä edes ampumalla peloittaa pois mailtaan. Jos hirvi oli eksynyt jonkun maille, oli se varovaisesti ajettava kruunun yhteismaalle, niin ettei eläin vahingoittunut.

Jos joku talonpoika uskalsi hirven ampua tai sitä kuolettavasti vahingoittaa, tuomittiin hänet kuolemaan. On selvää että näin ankarat määräykset kyllä rauhoittivat hirvet, vaikka yksityiset viljelyksenomistajat joutuivatkin niiden tekemiä vahionkojen takia kärsimään.

Itse Ruotsin kuninkaat kävivät silloin tällöin Ahvenanmaalla metsästysretkillä. Niinpä Kustaa II Aadolf kävi syksyllä 1622 ja ampui 11 hirveä, joiden taljat sitten lähetettiin Tukholmaan. Kuningatar Kristiinan aikana alkoi hallitus arvostella hirvien pitämistä Ahvenanmaalla käytännöllisenkin edun kannalta. Kun esim. Preussiin tarvittiin runsaasti lihaa sotaväen tarpeiksi, käski hallitus ampua 100 hirveä, joiden liha suolattiin ja lähetettiin Preussiin, kun taas taljat vietiin Tukholmaan.

Ison Vihan aikana hallitus ryhtyi toimenpiteisiin hirvien hävittämiseksi Ahvenanmaalta. Vähän ennen venäläisten saapumista Ahvenanmaan saaristoon v. 1714 käski näet hallitus ampua sieltä kaikki hirvet. Venäläiset vuorostaan koettivat hävittää ne, mitkä jäivät jäljelle. Seurauksena näistä ankarista metsästyksistä oli, että sen jälkeen vain jokin harva hirvi kierteli Ahvenanmaan metsäseutuja ja viimeisen näistä kerrotaan ammutun Lemlannin pitäjän Flakan kylässä v. 1778. Sen jälkeen ei Ahvenanmaalla yli sataan vuoteen ollut ainoatakaan hirveä.

Ellei hirveä myöhemmin olisi rauhoitettu koko maassa, niin se aikoja sitten olisi kuollut sukupuuttoon. Nythän se saa olla rauhassa koko vuen, paitsi lokakuun loppuviikkoja, jolloin saadaan kaataa määrätty määrä hirviä.

Myö­häis­rau­ta­kau­teen ajoit­tu­val­le ar­keo­lo­gi­sel­le koh­teel­le tehtiin pe­ruut­ta­ma­ton­ta va­hin­koa Sa­vu­kos­kel­la – mui­nais­esi­neet kai­vet­tiin ylös maasta väärin

 Lapin Kansa 27.9.2021

Myöhäisrautakauteen (800–1200 jkr.) ajoittuva, merkittävä arkeologinen kohde Savukoskella on kärsinyt peruuttamattomia vahinkoja, Lapin maakuntamuseo tiedottaa. Metallinilmaisimien kanssa liikkeellä ollut ryhmä nosti maasta ylös useita esineitä. Elo-syyskuussa selvisi, että ryhmän suorittama esineiden nosto oli aiheuttanut kohteelle korvaamattoman vahingon.

Myöhäisrautakauden esineitä
Nostettujen esineiden joukossa oli muun muassa rautaisen padan sanka, pronssiketju, pronssinen hevosriipus ja rautainen veitsi. Lapin maakuntamuseon arkeologi Jari-Matti Kuusela tarkasti kohteen elokuussa. Hän löysi maasta vielä pronssisen linturiipuksen ja toisen lasihelmen puolikkaan. Kaikki esineet voidaan ajoittaa myöhäisrautakauteen. Vahingot ilmenivät, kun Museoviraston koekaivausryhmä saapui tutkimaan löytöpaikkaa, joka oli jo tuttu Museoviraston arkeologi Esa Mikkolalle. Hän oli vuotta aiemmin tutkinut paikalla polttohautaa.

Yhteyttä hautoihin ei voi osoittaa varmasti
Kun maa avattiin, vastaan tuli näky, joka herätti museon mukaan ihmetystä ja vihastusta. Paikalla oli kaksi punamultahautaa, joiden ei nykytietämän mukaan pitäisi olla rautakautinen, vaan kivikautinen hautatyyppi. Esinelöydöt viittasivat muuhun. Hautaesineistö oli kokonaisuudessaan joko poissa tai Lapin maakuntamuseon mukaan häiriintyneessä kontekstissa.
– Esineiden yhteyttä hautoihin ei voida varmasti osoittaa, Mikkola sanoo tiedotteessa.
Kaivauksissa tehtiin vielä löytöjä, mutta yksikään ei ollut Mikkolan mukaan enää häiriintymättömässä kontekstissa niin, että niiden yhteys hautoihin olisi täysin kiistatonta.
– Teemme vielä analyysejä ja pyrimme rekonstruoimaan löytöyhteyksiä niin paljon kuin voimme. Onhan se todennäköistä, että haudat todella ovat rautakautisia punamultahautoja, mutta jos kokonaisuus olisi ollut koskematon, voisimme nyt kenties hyvillä mielin puhua jo sensaatiosta, Mikkola sanoo.

Kysy neuvoa
Kuuselan mukaan on yleistä, että ihmiset eivät pysähdy miettimään, miten arkeologisten löytöjen äärellä tulisi toimia.
– Ihmiset "vähän innostuvat" ja sitten kaikki revitään ylös pysähtymättä hetkeksikään tuumaamaan, miten asiassa oikeasti pitäisi toimia. Harvassa näyttävät olevan ne, jotka osoittavat tarvittavaa mielenmalttia, Kuusela sanoo tiedotteessa.
Se, että ei tarkoiteta pahaa, ei hänen mukaansa saa muodostua syyksi sille, että muinaisesineet kaivetaan ylös miettimättä toimintatapaa.
– Tässä maassa harrastajalle kuuluu vastuu selvittää, miten toimitaan ja jos ei tiedä, niin ottaa selvää. Eihän metsästämäänkään lähdetä niin, että pyssy olalle ja ammutaan kaikkea mikä liikkuu. Kuusela neuvoo kysymään neuvoa arkeologeilta.

Alue oli tarkoitus tutkia myöhemmin
Alue, jolta löytö tehtiin, oli jo Kuuselan tiedossa.
– Tarkoitus oli mennä sinne tekemään systemaattista inventointia, koska tutina oli, että sieltä voisi löytyä jotakin. Tämä vuosi oli valitettavasti niin kiireinen, että jouduin siirtämään suunnitelmia ensi vuoden puolelle ja sittenpä kävi tämä tapaus.
Todennäköisyys sille, että haudat olisivat löytyneet tutkimustilanteessa arkeologin valvovan silmän alla olisi ollut siis suuri. Silloin olisi kenties voitu puhua sensaatiosta.

Löytö samalta alueelta vuotta aiemmin
Viime vuonna vainajanetsintäryhmä Kelsinkäinen teki Savukosken Lattunan suunnalta myöhäisrautakauteen ajoittuvan löydön. Ryhmä lopetti kaivamisen, jätti esineet sijoilleen ja otti yhteyttä Lapin maakuntamuseoon. Museoviraston koekaivausryhmä tutki paikan saman vuoden aikana. Polttohaudaksi osoittautunut kohde saatiin dokumentoitua ehjänä ja yhtenä kokonaisuutena. Tämä on maakuntamuseon mukaan esimerkki siitä, miten kuuluu toimia.
--------
28.9.2021: Met­sä­hal­li­tus: So­ta­vai­na­jien et­si­jöil­lä ei ollut kai­vu­lu­paa Sa­vu­kos­ken mui­nais­muis­to­jen löy­töa­lueel­la

28.9.2021: Savukosken muinaishaudan löysi ja avasi sotavainajaan etsinyt ryhmä - epäselvää on, mitä löytöpaikalla lopulta tapahtui - Etsijöisen tulisi ottaa selvää, onko kaivuualueen lähellä muinaismuistoja

Äitilinja DNA

1. Elle

2. Eila 

3. Sisko Helena os. Lampela (s. 1934 Sattanen - k. 2000 Värriö)
pso Veikko Johannes Värriö 

4. Sofia Matilda os. Lampela (s. 1912 Sattanen - k. 1990 Sodankylä)
pso Hannes Tapani Jauhiainen

5. Armiida os. Oinas (s. 1882 Sattanen - k. 1943 Sattanen)
pso Kustu Risto Lampela

6. Briita Maria os. Oinas (s. 17.9.1852 Sattanen - k. katoaa Norjaan vanhemman tyttärensä Rosan kanssa)

7. Elsa Adamintr. Tepsell (s. 10.9.1831 Sattanen - k. 1872 Sattanen)
pso vih. 20.12.1851 Sodankylä Johan Lars Oinas
Sodankylä rippikirja 1845-1858 (IK369 4 B 9)  Sivu 146 Pyhäjärvi, Pulju, Atsangi?, Jääskö, Aska, Oinas, Käyrämö ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3406&pnum=308 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1859-1881 (IK369-370 4 B 9)  Sivu 154 M, N ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3908&pnum=162 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1859-1881 (IK369-370 4 B 9)  Sivu 153 N-O ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3908&pnum=340 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1882-1891 (MKO15-39)  Sivu 100 O ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4058&pnum=676 / Viitattu 11.07.2021

8. Briita Erikintr. Välitalo (s. 17.12.1789 Kittilä - k. 1847 Sodankylä)
pso Adam Antinpka Tepsell
Sodankylä rippikirja 1812-1823 (IK368 IAa:9)  Sivu 112 Sattas ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3637&pnum=118 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1824-1830 (IK368-369 IAa:10)  Sivu 24 Sattas, Sattas, nyb. Riipi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3689&pnum=29 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1831-1844 (IK369 4 B 9)  Sivu 22 Sattas, Sattas, Riippi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3405&pnum=30 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1831-1844 (IK369 4 B 9)  Sivu 39 Sattas, Sattas, Kumbula ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3405&pnum=163 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1845-1858 (IK369 4 B 9)  Sivu 37 Sattas, Sattas, måg Kumbula, måg Kelujärvi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3406&pnum=42 / Viitattu 11.07.2021

9. Elin Juhontr. Paloniemi (s. 1752 Sirkka, Kittilä - k. 1840 Kittilä)
pso vih. 27.11.1774 Kittilä Erik Klausinpka Kaukonen-Callo-Välitalo
Sodankylän seurakunta > Sodankylän seurakunnan arkisto > Rippikirjat > Rippikirja 1760-1771 (IAa:4)  http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5846639

Sodankylä rippikirja 1772-1783 (IK368 4 B 4)  Kariniemi, Callo, raitio Piccarain ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3542&pnum=93 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1784-1797 (IK368 IAa:6)  Sivu 21 Salmijärvi, Kallo, Luossujerwi, Piccarain ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3606&pnum=28 / Viitattu 11.07.2021

Kittilä rippikirja 1790-1796 (IK364 I Aa:1)  Sivu 26 Kittilä by, Wälitalo, Pudas ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4958&pnum=31 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1798-1805 (IK368 IAa:7)  Sivu 35 Välitalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3607&pnum=43 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1806-1811 (IK368 IAa:8)  Sivu 40 Välitalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3636&pnum=46 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1812-1823 (IK368 IAa:9)  Sivu 53 Välitalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3637&pnum=59 / Viitattu 11.07.2021

10. Maria Henrikintr. Ryssä (s. 1725 Kittilä - k. 1791 Kittilä)
pso Johan Olofinpka Sircka-Paloniemi-Honkaniemi
Sodankylä rippikirja 1750-1760 (IK367 IAa:3)  Sivu 32 Olof Sircka, Matts Sircka, Nils Köngäs ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3930&pnum=40 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1750-1760 (IK367 IAa:3)  Sivu 53 Matths Continen, Matths Matthsson Sircka, Jacob Sircka, Olof Sircka, Matths Claesson Sircka, Nils Köngäs ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3930&pnum=60 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1760-1771 (IK368 4 B 3)  Sircka, Paloniemi, Sircka ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3541&pnum=42 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1760-1771 (IK368 4 B 3)  Sirca, Paloniemi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3541&pnum=72 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1772-1783 (IK368 4 B 4)  Sirca, Paloniemi, Salmi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3542&pnum=15 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1772-1783 (IK368 4 B 4)  Sirca, Paloniemi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3542&pnum=84 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1784-1797 (IK368 IAa:6)  Sivu 10 Paloniemi, Honganiemi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3606&pnum=17 / Viitattu 11.07.2021

11. Elin  (s. 1692 Kittilä - k. 1762 Kittilä)
pso Henrik Ryssä
Sodankylä rippikirja 1731-1749 (IK367 IAa:1)  Continen, Rysse, Nickinen ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3929&pnum=27 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1731-1749 (IK367 IAa:1)  Salmen, Continen, Rysse, Nickinen ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3929&pnum=53 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1750-1760 (IK367 IAa:3)  Sivu 30 Henrich Rysse, Olof Nilsson Callo, Johan Sircka ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3930&pnum=38 / Viitattu 11.07.2021

-----------------------------------------

11.4.2021 Nytpä se katsotaan mihin se DNA tällä setillä lähtee liikkumaan, FamilyTreeDNA - sivulta tuli tilattua mtFULL Sequence ja Family Finder-testit.

30.6.2021 Family Finder-testi valmistui. Ensimmäiset havainnot on että ainakin oletettu isänisä on oikea, kiitos paljon testanneiden sallalaissukujen. Olen tässä 3 pvän aikana kerinny selailla matcheja vasta pintaraapaisun verran, niitä kun oli reilut 10 600 kappaletta. Osumissa on silmiinpistävän paljon norjalaisia ja venäläisiä nimiä, norjalaiset selittyy vuosisatojen aikana Ruijan rannalle siirtyneillä mutta venäläisten määrä vähän hämmentää. Niissä osumatarkkuuskin on 5. serkku tai kauempaa. Ruotsalaiset tulee kolmantena, pidän niitä lähinnä Suikki-suvun perintönä koska sen suunnan todistaa kirkonkirjatkin. 

8.7.2021 mtDNA valmistui, virallinen haploryhmäni on V5. 

englanniksi: Eupedian selvitys haploryhmistä HV0 ja V

Duodecim: Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettiset sukujuuret

Wikipedia: Suomalaisten haploryhmät

Saamelaisten yleisimmät mtDNA haploryhmät on V 42 % (erityisesti V5 ja V1) ja U5b 48%. V5 ryhmän määrittelee m.16203A>G ja m.14550T>C muutos. Saamelaisten äitilinjat tuntuvat pysyneen hämmästyttävän samanlaisina jo kauan aikaa. Heillä on eniten eurooppalaisista kansoista vanhoja mesoliittisten metsästäjä-keräilijäkansojen geenejä (tuman perimässä). Jännä juttu näissä kahdessa saamelaishaploryhmässä on se, että Pohjois-Afrikassa elävillä Berberi-heimoilla löytyy nämä myös, sekä Fulbe-kansalta Senegalista. Mutta nämä on hyvin-hyvin kaukaisia geneettisiä sukulaisia. Afrikasta löytyy myös siis koko ihmiskunnan "Eevan" mtDNA haploryhmä, tai ainakin vanhin maailmassa (Mitokondrio-Eeva, ikä n. 200 000 vuotta). Joten sinne meidän kaikkien juuret juontaa kun tarpeeksi kauas katsotaan. V-haploryhmän haarautumisiäksi on arvioitu 14 000 vuotta (joissain lähteissä 17 000v). On spekuloitu, että se juontaisi juurensa jääkauden jälkeen Iberiasta lähteneistä kansoista (joissain lähteissä jääkauden aikana Ukrainan refugissa oleskelleista). - Heidi Soini (suluissa kirjoittajan huomautuksia)

Johtuvatko siniset silmät geenimutaatiosta? - 2021 Tieteen Kuvalehti

Silmien väriksi tulee sininen, jos iiriksessä eli värikalvossa ei synny ruskeita tai vihreitä pigmenttejä perimän mutaatioiden takia. Silmien värin määräävistä pigmenttien tuotantoa ohjaavista perintötekijöistä on ruskea ja vihreä vaihtoehto.

Siniset silmät eivät ole oikeastaan siniset, vaan värittömät ja läpinäkyvät.

Mutatoituneet geenit johtavat pigmentin puuttumiseen

Silmät näyttävät sinisiltä, koska verisuonet, sidekudos ja muut sinertävät solut näkyvät iiriksen läpi ja saavat näin aikaan vaikutelman silmien sinisyydestä.

Lapsi perii kummaltakin vanhemmaltaan jokaisesta geenistä yhden version ja saa siniset silmät siinä tapauksessa, että hänellä on geeneistä vain mutatoituneet versiot.

Tällöin iiris ei voi tuottaa lainkaan pigmenttiä. Jos niistä kaikkiaan neljästä geenistä, jotka lapsi on saanut vanhemmiltaan, yksikin toimii, se normaalisti peittoaa muut ja tekee hänen silmistään joko ruskeat tai vihreät.

Maailman väestöstä 8–10 prosentilla on siniset silmät, noin 79 prosentilla ruskeat silmät, ja vain 2 prosentilla on vihreät silmät.

-------

Tässä on yksi jännä sivuraide tutkimuskohde sukututkimuksen oheen, silmienväri kartta. Nyt sitten värikynät käteen ja muistelemaan minkäs väriset silmät se isomummolla olikaan...

18 000 suomalaisen geenit tutkittiin – kaksi historian merkkitapahtumaa näkyy perimässämme - 4.3.2021 is.fi

Tuore tutkimus arvioi tarkasti yli 18 000 suomalaisen sukutaustat.

Toinen maailmansota ja kaupungistuminen jättivät jälkensä suomalaisten geenijakautumaan. Helsingin yliopistossa toimivan Suomen molekyylilääketieteen instituutin uusi tutkimus kertoo, miten väestön perimä eri alueilla muuttui 1900-luvulla.

Erityisesti yli 400 000 karjalaisen evakuoiminen luovutetuilta alueilta näkyy geeniperimässä muualla maassa. Vaikka evakuointi tapahtui melko lyhyellä aikavälillä, se vaikutti enemmän väestön sekoittumiseen kuin 1950-luvulla alkanut kaupungistuminen ja maaltamuutto.

Tutkimusryhmä selvitti vuosina 1923–1987 syntyneiden anonymisoitujen henkilöiden perimää, määritti geneettisiä sukutaustaprofiileja Suomen sisällä vertailuryhmien avulla ja tutki muutoksia väestön geenirakenteessa viime vuosisadalla.

Geeniryhmät jaettiin ensin itä–länsi-akseliin ja erottelua tarkennettiin kymmeneen samankaltaiseen geeniryhmään, jotka nimettiin maantieteellisen sijaintinsa mukaisesti. Ryhmät ovat Länsi-Lappi, Itä-Lappi, Kuusamo, Kainuu, Savo-Karjala, luovutettu Karjala, Keski-Suomi, Lounais-Suomi, Pohjanmaa ja Kokkola. Tutkijat selvittivät, miten nämä geeniperimät vaihtelivat 12 alueella Suomessa. Esimerkiksi karjalaisten liikkumista seurattiin selvittämällä heidän perimänsä osuutta kunkin alueen vastasyntyneissä.

Moni lähti Pohjanmaalta

Tutkimusta johtaneen apulaisprofessori Matti Pirisen mukaan karjalaisen perimän osuus vastasyntyneissä mahdollistaa sen, että evakoiden liikkeitä voidaan seurata lähes vuosittaisella tarkkuudella.

– Pohjanmaalla karjalainen sukutausta näyttää kasvaneen vahvasti sodan aikana mutta pitkälti hävinneen jo 1950-luvulle tultaessa. Toisin kävi Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa, joissa karjalaisen perimän osuus näyttää vakiintuneen korkeammalle sota-ajan tasolle.

Genetiikan valossa evakot muuttivat yllättävän suuressa määrin pois Pohjanmaalta, summaa tutkimusaiheesta juuri väitellyt Sini Kerminen.

Tutkimuksessa selvitettiin myös keskenään kaukaisimpia ja läheisimpiä geeniverrokkiryhmiä Suomessa. Etäisin pari toisistaan on Pohjanmaa ja Itä-Lappi. Pohjanmaalla on lähes yhtä suuri ero myös Kainuuseen ja Kuusamoon. Eniten yhteistä geenipohjaa on puolestaan evakuoidulla karjalaisilla suhteessa Lounais-Suomeen, Keski-Suomeen ja Savo-Karjalaan.
– Läheinen pari on myös Keski-Suomi ja Savo-Karjala, Kerminen täydentää.

Väestön sekoittumistahti vaihtelee

Tutkimuksen mukaan useilla alueilla ihmisten sukutaustat ovat monipuolisia. Tämä geneettinen moninaisuus on kasvanut 1900-luvulla. Muutostahti kuitenkin vaihtelee eri alueilla.

Vähiten geenien sekoittumista havaittiin entisen Vaasan läänin alueella. Eniten muutoksia geeniperinnössä puolestaan näkyi Turun ja Porin läänissä, Uudellamaalla ja Hämeessä. Näillä alueilla hyvin yleisen lounaissuomalaisen alkuperän osuus pieneni yli 20 prosenttiyksikköä vuosina 1930–1980 samalla, kun muiden sukutaustojen osuus kasvoi. Vähemmän muutoksia näkyi Savo-Karjalassa ja Kainuussa.

Myös Keski-Suomessa geeniperimä oli muutostilassa, kun itäisen taustan osuus nousi läntistä suuremmaksi. Yhdessä nämä muutokset viittaavat siihen, että Suomessa on 1900-luvulla muutettu enemmän idästä länteen kuin päinvastoin.

Siirtokarjalaisten lisäksi myös kaupungistuminen on muuttanut geenijakaumaa Suomessa. Kaupungistumisen vaikutus ei kuitenkaan juuri näy niillä alueilla, joissa maaltamuutto on kerännyt kaupunkiin ihmisiä enemmän lähiseudulta kuin kauempaa.

Kerminen huomauttaa, että tutkimuksesta voi puuttua joitakin geeniryhmiä, joista ei ole riittävästi yksilöitä mukana vertailussa.

Toistaiseksi tarkin tutkimus

Tutkimukselle on avattu vuorovaikutteinen verkkosivusto, jossa kiinnostuneet voivat tutkailla eri alueiden geneettistä perintöä kunnallisella ja alueellisella tasolla.

Tilastollisen genetiikan alan tutkimuksessa oli mukana 11 ihmistä Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Tutkimus perustuu liki 18 500 ihmisen geeninäytteisiin, jotka on kerätty kansallisessa Finriski-tutkimuksessa. Vertaisarvioitu tutkimus on julkaistu Plos Genetics -tiedelehdessä.

– Ajallisesti ja maantieteellisesti yhtä tarkkaa tutkimusta ei ole toteutettu missään muualla maailmassa, Pirinen kertoo.