Olimme Uusitalon Markun kanssa käyneet keskustelua sukuhommista tammikuusta 2015 alkaen kun hän ilmoitti 2020 heinäkuussa että Rikusta tehdään ihan oma kirja. Minä kun todellakin tykkään kahlailla näitten sukujen keskellä niin nyt pitikin keskittyä yhteen ja ottaa työn alle Rikun perhe ja koko laajahko suku. Keskittyminen yhteen perheeseen ja sukukuntaan tuottikin paljon tuloksia. Ja kysymysmerkkejä.
Sen verran mitä olen kerinnyt lukea historiasta ja kuullut juttuja vanhoista eipä todellakaan olisi voitu valita värikkäämpää päähenkilöä. Niin moneen kertaan sukututkimusta tehdessä kuin kirjaa lukiessa tuli mieleen miten lestadiolaissaarnaajaan lapsista tuli pesunkestäviä kommunisteja? Perheeseen syntyi 9 lasta 1886-1905, joista 6 selvisi aikuisiksi ja joista edelleen 3 loikkasi 1930-luvulla Neuvostoliittoon. Voisi melkein leikkisästi todeta että kasvatus onnistui fifty-fifty. Rikun äidinpuolen sukulaisissa olisi monta muutakin oman kirjan arvoista tarinaa Tipatohvista Amerikan serkkuihin.
Pulkkinen on kirjassaan antoisasti käynyt läpi Sompion historiaa ja yhdistellyt sen kertomukseksi Ara-Matin ja myöhemmin Richard Uusitalon perheen tarinan kanssa. Kirja siivittää tiiviisti Rikun elämän kehdosta Jatkosodan jälkeisiin vuosiin vaikka ihan kaikista elämän vaiheista ei olekaan saatu asiakirjavahvistuksia mutta suullisen tarinan muistiin kirjoittaminenkin on jo hyve. Vanhat katoavat kun some ja ainainen kiire syö ihmisten mielistä tilan joka ennen oli varattu vanhojen muisteluun ja tarinoiden tallentamiseen edellisiltä sukupolvilta. Itsekin havahduin ilmiöön Timo Helteen Porovuosi kirjan luennan jälkeen että olemme taas menettämässä osaa historiastamme ja se on aivan oma vikamme.
Kirjassa käydään läpi taas kerran Seitajärven, Lokan ja Kuoskun iskut mutta myös muutama pienempi ja vähemmälle huomiolle jäänyt tapahtuma Itä-Lapin metsistä ja kylistä. Huomaan itseni olevan jo paatunut nuihin iskukuvauksiin mutta pienempien tapahtumien ylös nostolla kirja piti lukuintoa päällä ja pieni sisäinen historioitsija haluaisi käydä muutamalla metsäreissulla katsomassa kirjan maisemia...
Kiitoksia Jonna Pulkkiselle mainiosta kirjasta, oli mukava upota yhden ihmisen tarinaan noin syvälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti