Näiden seikkojen vuoksi joutuu kysymään, kuinka vuoden 1631 maakirjan ilmoitus on tulkittava ja voiko siihen ylipäänsä luottaa. Kemijärven silloisten asuttajien oikeudellinen asema saattoi näyttää hieman aralta, koska he olivat tunkeutuneet Kemin pitäjän talonpoikien ja Itä-Lapin saamelaisten tärkeille kalavesille ja Kaarle IX:n vanhasta julistuksesta huolimatta oli odotettavissa vastalauseita. Kruununvouti halusi puolestaan epäilemättä tukea uusia kemijärveläisiä. On huomattava, että näiden asema oli paljon varmempi autiotilojen asuttajina kuin uudisasukkaina, sillä autiotiloilla saattoi väittää olevan lailliset oikeudet kalavesiin. Toisaalta on vaikea uskoa, että vouti olisi ryhtynyt suorastaan valehtelemaan kemijärveläisten hyväksi. Jäljellä on se mahdollisuus, että Kemijärvellä oli ollut joskus aikaisemmin uudistiloja, jotka olivat autioituneet, ennen kuin niitä oli ehditty panna verolle. Näitä ehkä hyvinkin pian sammuneita uudistiloja kruununvouti saattoi käyttää Kemijärven myöhemmän asutuksen tueksi, ja vastaväitteitä oli vaikea tehdä.
Tämän tulkinnan mukaan Kemijärvellä oli
siis ollut ainakin muutamia suomalaisia uudistilallisia 1610- tai
1620-luvulla, ja heidän asettumisensa sinne on voinut johtua Kaarle IX:n
kehotuksesta. Lähteiden puutteessa on mahdoton sanoa, miksi tämä asutus
hävisi, mutta voi ajatella, että asukkaat yksinkertaisesti kyllästyivät
kiistelemään kalavesistä kemiläisten ja lappalaisten kanssa. Ainakin
toistaiseksi Kemijärven varhaisimman asutuksen historia on
arvoituksellinen, mutta sen verran lienee kuitenkin varmaa, että jokunen
suomalainen oli asunut siellä ennen 1630-lukua. Muuten näet vuoden 1631
maakirjan tieto olisi täysin väärä ja tämä ei ole oikein uskottavaa.
Kemijärven kaikki talot oli vuoden 1631
maakirjan mukaan asutettu edellisenä vuonna, siis 1630. Niitä mainitaan
13, mutta kolme ensimmäistä taloa esiintyy aikaisemmin ja myöhemmin
Kemihaaran kylässä, johon ne siis todellisuudessa kuuluvat. Jäljellä
olevista 10 talosta kahdeksan voidaan varmasti tunnistaa Kemijärven
taloiksi, kun taas kahden muun, Mikko Honkasen ja Juntti Kätön
talojen sijainti on epävarma; silti on hyvin luultavaa, että nekin
olivat Kemijärvellä koskapa ne luetellaan siellä sijanneiden talojen
lomassa. Kaikkien talojen sanotaan nauttivan verovapautta vuoteen 1634,
mutta useimmat saivat sitä myöhemmin lisää, koskapa mainitun vuoden
maakirjaan merkittiin niistä vain yksi: Paavo Paavonpoika Halosen
talo. Karjaveroa kannettiin v. 1635 jo neljältä kemijärveläiseltä,
henkirahaa v. 1641 kuudelta ja v. 1648 maaveroakin jo kolmeltatoista,
joten Kemijärven vuoden 1630 tienoilla perustettu asutus osoittautui
täysin elinvoimaiseksi. Oliko juuri 1630 joka talon perustamisvuosi, on
tietysti hieman epävarmaa.
Kemijärven pysyväksi jääneen asutuksen
perustajien alkuperää koskevat tutkimukset ovat johtaneet yllättäviin
tuloksiin. Vuoden 1631 maakirjassa mainitaan yhtä lukuunottamatta kaikki
kemijärveläiset sukunimeltä, ja näistä yhdeksästä miehestä kahdeksan on
aivan ilmeisesti tullut niin kaukaiselta seudulta kuin Oulun pitäjästä.
Lähemmin sanoen Muhokselta ja Utajärveltä. Pekka ja Klaus Kärppä olivat
lähteneet Muhoksen kylästä, jossa Pekka Kärppä asui vielä 1627 silloin laaditun karjaveroluettelon mukaan. Klaus Klaunpoika Kärpän
harvinainen ristimänimikin viittaa vahvasti siihen, että hän oli juuri
Oulun pitäjän Kärppiä, joiden suvussa Klaus-nimi esiintyi jo
1500-luvulla, ehkä Kemijärven Klaus Kärpän isoisän nimenä. Sotkajärven
kylässä asuivat vielä v. 1627 Mikko Honkanen ja Heikki Häikiä, jotka tavataan v. 1631 Kemijärvellä, ja Sotkajärven Simo Pelkonen oli nähtävästi sen Simo Simonpoika Pelkosen isä joka asui v. 1631 Kemijärvellä. Samasta kylästä muutti Kemijärvelle myös Juho Ollinpoika Hamara,
jonka isä Olli Hamara oli sotkajärveläinen talollinen ja
koskenlaskumies. Utajärven kylän miehiä taas oli itsellinen Juntti
Kättö, joka oli siellä vielä v. 1627 mutta 1631 jo Kemijärvelläm kun
taas Paavo Paavonpoika Halonen oli lähtöisin Niskankylästä, siellä
asuneen Paavo Halosen poika. Kättöä ja hänen ”Kemin pitäjän latvoille”
siirtymistään muisteltiin Oulun pitäjässä vielä 1680-luvullaVäänästen
asutettua hänen autioksi jättämänsä paikan. Vaikka tässä on mentävä
hieman eteenpäin ajassa, on hyvä mainita saman tien että Oulujoen varren
miehiä mainitaan Kemijärvellä vähän myöhemmin vielä neljä lisää.
Viimeistään v. 1635 siellä asui Jaako Klemetinpoika, joka oli
todistettavasti lähtenyt Niskankylästä, myöhemmästä Korholan talosta.
Hän näet antoi v. 1648 mainitun talon isännälle Rusi Korhoselle
todistuksen, jonka mukaan hän luopui Kemijärvelle muutettuaan kaikista
oikeuksista isänsä entiseen taloon. Vuoden 1641 henkikirjassa mainitaan Paavo Halosen veljet Olli ja Pekka sekä lisäksi Tapani Könönen,
joka oli oli asunut vielä v. 1627 Muhoksella mutta siirtynyt joskus
1630-luvulla Kemijärvelle. Ainakin 12 Muhoksen ja Utajärven miestä on
siis varmasti ollut Kemijärven asutuksen perustajina. Heitä oli ainakin
1640-luvun lopulle saakka selvä enenmmistö. Kemin pitäjän alemmista
osista tulleiksi voitaneen todistaa vain kaksi 1640-luvun
kemijärveläistä: Tuomas Lappalainen ja Matti Oinas,
joista edellinen tuli mainitulla vuosikymmenellä Jaatilan Kylästä,
jälkimmäinen Korkalosta. Muuttoliikettä Oulun seutukunnalta Kemijärvelle
ja vielä ylemmäs esiintyi muuten paljon myöhemminkin 1600-luvulla.
Tämä siirtyminen Muhokselta ja Utajärveltä Kemijärvelle näyttää aika merkilliseltä. Miksi toistakymmentä miestä, useimmat varmaan perheellisiä, jätti melkein yhtä aikaa kotiseutunsa ja talonsa siirtyen samaan paikkaan, vesiteitä kulkien lähes 40 peninkulman päähän, Lapin rajoille. Ja kuinka nämä vieraat tulokkaat saattoivat toisaalta asettua kemiläisten vanhoille kalavesille niin, ettei tuomikirjoihin ole jäänyt merkkiäkään kovista riidoista. Jälkimmäiseen kysymykseen voinee kyllä vastata täsmällisesti. Vuonna 1691 kemijärveläiset valittivat käräjillä sitä, että Kemin pitäjän alemmat kylät kantoivat heiltä korvauksena Kemijärven kalastuksesta kymmenen leiviskää haukia vuodessa. Maksun syytä ja alkuperää ei selitetä, mutta sen arvaa muutenkin: kysymyksessä oli vuokra, joka perustui alempien kylien vanhoihin pyyntioikeuksiin ja oli ilmeisesti sovittu vuoden 1630 vaiheilla Oulun pitäjän miesten asutettua Kemijärven. Käräjillä ollut maaherra Grass katsoi v. 1691, ettei sopimus vastannut enää olosuhteita, ja kumosi sen, mihin alemmat kylät nöyrästi taipuivat – eikä vahinko ollutkaan taloa kohti mainittava. Arvattavasti kemiläiset olivat aikoinaan tyytyneet pieneen korvaukseen sen takia, että tiesivät kruunun joka tapauksessa asettuvan tulokkaiden puolelle, joten laiha sovinto oli parempi kuin riita, joka saattoi viedä kaiken. Ensimmäiseen kysymykseen ei lähteistä saa suoranaista vastausta, mutta eräät seikat viittaavat siihen , että Oulujoen miesten muuttoliike ei ollutkaan spontaaninen. Pitkän ja mutkikkaan matkan ohella myös lähes yhtäaikainen liikkeelle lähtö näyttää oudolta, ja ennen kaikkea joutuu kysymään, kuinka Oulujoen varrelle voitiin olla selvillä Kemijärven rehevistä niittymaista ja hyvistä kalavesistä. Arvoitukset ratkeavat, jos otaksutaan muuttoliikkeen syntyneen kruunuvoudin ja ehkä Pohjanmaan käskynhaltijankin kehotuksesta, joka nojautui siihen, että Kemijärvellä oli asuttu ennenkin, ja ehkä myös Kaarle IX:n vanhaan julistukseen. Hallintoviranomaiset saattoivat hyvinkin Kemijärven uudelleen asuttamisen suoranaiseksi velvollisuudekseen mutta eivät halunneet hankkia asukkaita Kemin pitäjän alemmista kylistä, joissa talot muutenkin pyrkivät autioitumaan, vaan lähimmästä verrattain tiheään asutusta pitäjästä. Kun Oulujoen varrella ei suinkaan istuttu Egyptin lihapatojen ääressä, kruununvoudin ei olisi ollut varmaankaan vaikea innostuttaa miehiä puhumalla Kemijärvellä tarjoutuvista eduista. Täyttä varmuutta kruununmiesten osuudesta Kemijärven asutuksen syntyy ei kuitenkaan toistaiseksi ole.”
Tämä siirtyminen Muhokselta ja Utajärveltä Kemijärvelle näyttää aika merkilliseltä. Miksi toistakymmentä miestä, useimmat varmaan perheellisiä, jätti melkein yhtä aikaa kotiseutunsa ja talonsa siirtyen samaan paikkaan, vesiteitä kulkien lähes 40 peninkulman päähän, Lapin rajoille. Ja kuinka nämä vieraat tulokkaat saattoivat toisaalta asettua kemiläisten vanhoille kalavesille niin, ettei tuomikirjoihin ole jäänyt merkkiäkään kovista riidoista. Jälkimmäiseen kysymykseen voinee kyllä vastata täsmällisesti. Vuonna 1691 kemijärveläiset valittivat käräjillä sitä, että Kemin pitäjän alemmat kylät kantoivat heiltä korvauksena Kemijärven kalastuksesta kymmenen leiviskää haukia vuodessa. Maksun syytä ja alkuperää ei selitetä, mutta sen arvaa muutenkin: kysymyksessä oli vuokra, joka perustui alempien kylien vanhoihin pyyntioikeuksiin ja oli ilmeisesti sovittu vuoden 1630 vaiheilla Oulun pitäjän miesten asutettua Kemijärven. Käräjillä ollut maaherra Grass katsoi v. 1691, ettei sopimus vastannut enää olosuhteita, ja kumosi sen, mihin alemmat kylät nöyrästi taipuivat – eikä vahinko ollutkaan taloa kohti mainittava. Arvattavasti kemiläiset olivat aikoinaan tyytyneet pieneen korvaukseen sen takia, että tiesivät kruunun joka tapauksessa asettuvan tulokkaiden puolelle, joten laiha sovinto oli parempi kuin riita, joka saattoi viedä kaiken. Ensimmäiseen kysymykseen ei lähteistä saa suoranaista vastausta, mutta eräät seikat viittaavat siihen , että Oulujoen miesten muuttoliike ei ollutkaan spontaaninen. Pitkän ja mutkikkaan matkan ohella myös lähes yhtäaikainen liikkeelle lähtö näyttää oudolta, ja ennen kaikkea joutuu kysymään, kuinka Oulujoen varrelle voitiin olla selvillä Kemijärven rehevistä niittymaista ja hyvistä kalavesistä. Arvoitukset ratkeavat, jos otaksutaan muuttoliikkeen syntyneen kruunuvoudin ja ehkä Pohjanmaan käskynhaltijankin kehotuksesta, joka nojautui siihen, että Kemijärvellä oli asuttu ennenkin, ja ehkä myös Kaarle IX:n vanhaan julistukseen. Hallintoviranomaiset saattoivat hyvinkin Kemijärven uudelleen asuttamisen suoranaiseksi velvollisuudekseen mutta eivät halunneet hankkia asukkaita Kemin pitäjän alemmista kylistä, joissa talot muutenkin pyrkivät autioitumaan, vaan lähimmästä verrattain tiheään asutusta pitäjästä. Kun Oulujoen varrella ei suinkaan istuttu Egyptin lihapatojen ääressä, kruununvoudin ei olisi ollut varmaankaan vaikea innostuttaa miehiä puhumalla Kemijärvellä tarjoutuvista eduista. Täyttä varmuutta kruununmiesten osuudesta Kemijärven asutuksen syntyy ei kuitenkaan toistaiseksi ole.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti