Lapin maakuntamuseo esittelee kokoelmien uutuuksia ja harvinaisuuksia
Arktikumissa museon perusnäyttelyssä. Tällä kertaa esillä on heinäkuussa
2009 Savukosken Seitajärveltä löytynyt uniikki koruaarre, jolle ei
löydy Suomesta vastineita.
Esine lienee naisen puvun kiinnittämiseen käytetty solkimainen rengas
eli malju tai hopeakauluksessa käytetty hela. Muotokieleltään vastaavia
löytöjä tunnetaan Ruotsin Lapista. Muotissa valetun korun
hopeanhohtoista metalliseosta ei ole toistaiseksi selvitetty.
Kuvapuolella on kuusi tassujaan kurottavaa karhua pitelemässä
kilpimäistä keskiosaa. Kierrenuorakuvioista muodostuu kolme
samankeskistä ympyrää ja ulkoreunassa on helminauhaa muistuttava kehä.
Taustapuolella on jälkiä muotin valukanavista. Korun halkaisija on noin
10 senttimetriä.
Ainutlaatuisen korun ikää ei ole voitu määrittää, mutta vastaavia
esineitä tunnetaan mm. Virosta jo 500-600 -luvulta jKr. Löytöpaikan
tuntumassa on kaksi 1700-luvulla käytettyä metsäsaamelaisten
asuinpaikkaa, joiden yhteyteen löydös voisi kenties myös sopia.
Esine on tuotu Lapin maakuntamuseoon vuonna 2009. Esine on uniikki eikä
sille tunneta Suomesta suoria vastineita.
Koruaarteesta on ollut tarinaa Lapin maakuntamuseolehdessä Raidossa
vuonna 2009 (ss.59-60) Muinaistutkija 2/2020 artikkeli korun alkuperästä
Aiempiin Seitajärvi-juttuihin liittyen kartta. Kansalaisen karttapaikasta löysin hyvän johon oli jo valmiiksi merkitty näitä vanhojakin. Merkkasin Kurisian ja Keitsan kotapaikat, niihin on valitettavasti rakennettu kesämökkejä ennen parempaa tietoa. Seitäjärvi / Arajärvi - asumapaikka on varmasti ollut tuossa järvi-Rautalampi-kumpu kolmiossa.
"Kurisiankenttä ja
Keijitsankenttä sijaitsevat Seitajärven koillisrannalla, Porkkaharjun
kaakkoispuolella, noin 200 metrin päässä toisistaan. Kentät on mainittu
kirjallisuudessa ainakin 1914 ja 1939. Paikalla tehty tarkastuksia 1961
ja 1964. Kurisiankentässä on tehty myös koekaivauksia 1968. Kentille on
rakennettu sen jälkeen kesämökit ja osa rakenteista on tuhoutunut.
Kurisiankenttä (50 x 50 m) sijaitsee Ollilan talosta 650 m
luoteeseen ja 40 m rannasta, Ollilasta Mattilaan vievän polkutien
varressa niin, että suurin osa kentästä on jäänyt polun ja rannan
väliin. Kentästä on kartoitettu kaksi tunkiota, kaksi kiukaallista
suorakaiteista rakennuksenpohjaa, aitan tai navettarakennuksen pohja,
liedensija ja pieniä röykkiöitä. Tunkioista saatiin talteen rauta- ja
luuesineitä, vyönosia, ruutisarven tai piipun koppa ja piipun varsia,
piinpaloja ja runsaasti rikottuja luita. Tutkimusten mukaan paikalla on
ollut kiukaallisia hirsikotia ja poro- tai lehmikarjanavetta.
Keijitsan kenttä sijaitsee Kurisian kentän kaakkoispuolella, 450 m
Ollilan talosta luoteeseen ja noin 40 m rannasta. Kentästä on
kartoitettu 1968 viisi matalahkoa röykkiötä Kurisiaan johtavan tien
molemmin puolin. Röykkiöt on kartoituksen perusteella tulkittu
pellonraivauksessa syntyneiksi. Kentän länsipuolelta ja tien
eteläpuolella on todettu kaksi talonpohjaa (3,5 x 5 m, 4,5 x 5 m),
joissa toisessa on ollut matala kiuas keskellä ja toisessa suuri kiuas
(3 x 3 x 1 m) päädyssä. Kenttää ei ole tutkittu tarkemmin eikä
jäännösten ikää ole selvitetty.
Kenttien yläpuoliselta harjanteelta, Kurisiankentästä noin 100-200 m
itään ja Keijitsankentästä 150 m pohjoiseen, törmän päältä olevalta
alueelta on 1968 kartoitettu kaksi muokattua peltoalaa, joissa on
kiviaitaa ja röykkiöitä. Läntisemmän pellon (25 x 40 m) reunoissa on
matalaa kiviaitaa ja itäisemmässä (25 x 25 m laaja painanne) ainakin 19
röykkiötä. Ainakin yhtä röykkiöistä on pengottu 2000-luvun alussa.
Paikallinen perimätieto ja varhaisimmat maininnat ovat pitäneet
röykkiöitä hautoina, mutta kartoituksen perusteella ne ovat syntyneet
pellon raivauksessa ja saatatvat liittyä lämmönvaraukseen.
Sodankylän kirkonkirjoissa 1731-1739 on mainittu Johan Kurisia ja
Hans Keitsa (Kejets, Keitsä). Kenttien asukkaita on kirjallisuudessa
pidetty saamelaisina, jotka olisivat omaksuneet uudisasukkaiden tapoja
ja elinkeinoja, kuten karjatalouden ja viljelyn. Kenttätutkimusten
tulosten perusteella on oletettu, että Kurisiankentän vanhempi vaihe
ajoittuisi 1700-luvulle ja nuorempi, jo selvästi viljelyyn liittyvä
vaihe vasta 1800-luvulle.
Inventoinnissa 2011 alueelta on paikannettu kiviröykkiöryhmä ja 13
röykkiötä. Röykkiöt koostuvat halkaisijaltaan 10-40 cm kokoisesta
pyöristyneestä luonnonkivestä, ja ne ovat muodoltaan pyöreitä tai
soikeita. Röykkiöt 8-13 ovat turpeen peittämiä, röykkiöt 1-7 selvemmin
maastosta erottuvia. Röykkiö 7:ssa ja 4:ssa on kaivelun merkkejä, 7:ssa
erityisen selviä. Kohteen rajaus tulee tarkistaa maastossa." - Museovirasto, muinaisjäännösrekisteri Kurisiaa ja Keitsaa käsittelen myöhemmin tarkemmin.
