1.10.2021

Myö­häis­rau­ta­kau­teen ajoit­tu­val­le ar­keo­lo­gi­sel­le koh­teel­le tehtiin pe­ruut­ta­ma­ton­ta va­hin­koa Sa­vu­kos­kel­la – mui­nais­esi­neet kai­vet­tiin ylös maasta väärin

 Lapin Kansa 27.9.2021

Myöhäisrautakauteen (800–1200 jkr.) ajoittuva, merkittävä arkeologinen kohde Savukoskella on kärsinyt peruuttamattomia vahinkoja, Lapin maakuntamuseo tiedottaa. Metallinilmaisimien kanssa liikkeellä ollut ryhmä nosti maasta ylös useita esineitä. Elo-syyskuussa selvisi, että ryhmän suorittama esineiden nosto oli aiheuttanut kohteelle korvaamattoman vahingon.

Myöhäisrautakauden esineitä
Nostettujen esineiden joukossa oli muun muassa rautaisen padan sanka, pronssiketju, pronssinen hevosriipus ja rautainen veitsi. Lapin maakuntamuseon arkeologi Jari-Matti Kuusela tarkasti kohteen elokuussa. Hän löysi maasta vielä pronssisen linturiipuksen ja toisen lasihelmen puolikkaan. Kaikki esineet voidaan ajoittaa myöhäisrautakauteen. Vahingot ilmenivät, kun Museoviraston koekaivausryhmä saapui tutkimaan löytöpaikkaa, joka oli jo tuttu Museoviraston arkeologi Esa Mikkolalle. Hän oli vuotta aiemmin tutkinut paikalla polttohautaa.

Yhteyttä hautoihin ei voi osoittaa varmasti
Kun maa avattiin, vastaan tuli näky, joka herätti museon mukaan ihmetystä ja vihastusta. Paikalla oli kaksi punamultahautaa, joiden ei nykytietämän mukaan pitäisi olla rautakautinen, vaan kivikautinen hautatyyppi. Esinelöydöt viittasivat muuhun. Hautaesineistö oli kokonaisuudessaan joko poissa tai Lapin maakuntamuseon mukaan häiriintyneessä kontekstissa.
– Esineiden yhteyttä hautoihin ei voida varmasti osoittaa, Mikkola sanoo tiedotteessa.
Kaivauksissa tehtiin vielä löytöjä, mutta yksikään ei ollut Mikkolan mukaan enää häiriintymättömässä kontekstissa niin, että niiden yhteys hautoihin olisi täysin kiistatonta.
– Teemme vielä analyysejä ja pyrimme rekonstruoimaan löytöyhteyksiä niin paljon kuin voimme. Onhan se todennäköistä, että haudat todella ovat rautakautisia punamultahautoja, mutta jos kokonaisuus olisi ollut koskematon, voisimme nyt kenties hyvillä mielin puhua jo sensaatiosta, Mikkola sanoo.

Kysy neuvoa
Kuuselan mukaan on yleistä, että ihmiset eivät pysähdy miettimään, miten arkeologisten löytöjen äärellä tulisi toimia.
– Ihmiset "vähän innostuvat" ja sitten kaikki revitään ylös pysähtymättä hetkeksikään tuumaamaan, miten asiassa oikeasti pitäisi toimia. Harvassa näyttävät olevan ne, jotka osoittavat tarvittavaa mielenmalttia, Kuusela sanoo tiedotteessa.
Se, että ei tarkoiteta pahaa, ei hänen mukaansa saa muodostua syyksi sille, että muinaisesineet kaivetaan ylös miettimättä toimintatapaa.
– Tässä maassa harrastajalle kuuluu vastuu selvittää, miten toimitaan ja jos ei tiedä, niin ottaa selvää. Eihän metsästämäänkään lähdetä niin, että pyssy olalle ja ammutaan kaikkea mikä liikkuu. Kuusela neuvoo kysymään neuvoa arkeologeilta.

Alue oli tarkoitus tutkia myöhemmin
Alue, jolta löytö tehtiin, oli jo Kuuselan tiedossa.
– Tarkoitus oli mennä sinne tekemään systemaattista inventointia, koska tutina oli, että sieltä voisi löytyä jotakin. Tämä vuosi oli valitettavasti niin kiireinen, että jouduin siirtämään suunnitelmia ensi vuoden puolelle ja sittenpä kävi tämä tapaus.
Todennäköisyys sille, että haudat olisivat löytyneet tutkimustilanteessa arkeologin valvovan silmän alla olisi ollut siis suuri. Silloin olisi kenties voitu puhua sensaatiosta.

Löytö samalta alueelta vuotta aiemmin
Viime vuonna vainajanetsintäryhmä Kelsinkäinen teki Savukosken Lattunan suunnalta myöhäisrautakauteen ajoittuvan löydön. Ryhmä lopetti kaivamisen, jätti esineet sijoilleen ja otti yhteyttä Lapin maakuntamuseoon. Museoviraston koekaivausryhmä tutki paikan saman vuoden aikana. Polttohaudaksi osoittautunut kohde saatiin dokumentoitua ehjänä ja yhtenä kokonaisuutena. Tämä on maakuntamuseon mukaan esimerkki siitä, miten kuuluu toimia.
--------
28.9.2021: Met­sä­hal­li­tus: So­ta­vai­na­jien et­si­jöil­lä ei ollut kai­vu­lu­paa Sa­vu­kos­ken mui­nais­muis­to­jen löy­töa­lueel­la

28.9.2021: Savukosken muinaishaudan löysi ja avasi sotavainajaan etsinyt ryhmä - epäselvää on, mitä löytöpaikalla lopulta tapahtui - Etsijöisen tulisi ottaa selvää, onko kaivuualueen lähellä muinaismuistoja

26.9.2021

Äitilinja DNA

1. Elle

2. Eila 

3. Sisko Helena os. Lampela (s. 1934 Sattanen - k. 2000 Värriö)
pso Veikko Johannes Värriö 

4. Sofia Matilda os. Lampela (s. 1912 Sattanen - k. 1990 Sodankylä)
pso Hannes Tapani Jauhiainen

5. Armiida os. Oinas (s. 1882 Sattanen - k. 1943 Sattanen)
pso Kustu Risto Lampela

6. Briita Maria os. Oinas (s. 17.9.1852 Sattanen - k. katoaa Norjaan vanhemman tyttärensä Rosan kanssa)

7. Elsa Adamintr. Tepsell (s. 10.9.1831 Sattanen - k. 1872 Sattanen)
pso vih. 20.12.1851 Sodankylä Johan Lars Oinas
Sodankylä rippikirja 1845-1858 (IK369 4 B 9)  Sivu 146 Pyhäjärvi, Pulju, Atsangi?, Jääskö, Aska, Oinas, Käyrämö ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3406&pnum=308 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1859-1881 (IK369-370 4 B 9)  Sivu 154 M, N ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3908&pnum=162 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1859-1881 (IK369-370 4 B 9)  Sivu 153 N-O ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3908&pnum=340 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1882-1891 (MKO15-39)  Sivu 100 O ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4058&pnum=676 / Viitattu 11.07.2021


8. Briita Erikintr. Välitalo (s. 17.12.1789 Kittilä - k. 1847 Sodankylä)
pso Adam Antinpka Tepsell
Sodankylä rippikirja 1812-1823 (IK368 IAa:9)  Sivu 112 Sattas ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3637&pnum=118 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1824-1830 (IK368-369 IAa:10)  Sivu 24 Sattas, Sattas, nyb. Riipi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3689&pnum=29 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1831-1844 (IK369 4 B 9)  Sivu 22 Sattas, Sattas, Riippi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3405&pnum=30 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1831-1844 (IK369 4 B 9)  Sivu 39 Sattas, Sattas, Kumbula ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3405&pnum=163 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1845-1858 (IK369 4 B 9)  Sivu 37 Sattas, Sattas, måg Kumbula, måg Kelujärvi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3406&pnum=42 / Viitattu 11.07.2021

9. Elin Juhontr. Paloniemi (s. 1752 Sirkka, Kittilä - k. 1840 Kittilä)
pso vih. 27.11.1774 Kittilä Erik Klausinpka Kaukonen-Callo-Välitalo
Sodankylän seurakunta > Sodankylän seurakunnan arkisto > Rippikirjat > Rippikirja 1760-1771 (IAa:4)  http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5846639

Sodankylä rippikirja 1772-1783 (IK368 4 B 4)  Kariniemi, Callo, raitio Piccarain ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3542&pnum=93 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1784-1797 (IK368 IAa:6)  Sivu 21 Salmijärvi, Kallo, Luossujerwi, Piccarain ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3606&pnum=28 / Viitattu 11.07.2021

Kittilä rippikirja 1790-1796 (IK364 I Aa:1)  Sivu 26 Kittilä by, Wälitalo, Pudas ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4958&pnum=31 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1798-1805 (IK368 IAa:7)  Sivu 35 Välitalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3607&pnum=43 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1806-1811 (IK368 IAa:8)  Sivu 40 Välitalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3636&pnum=46 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1812-1823 (IK368 IAa:9)  Sivu 53 Välitalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3637&pnum=59 / Viitattu 11.07.2021


10. Maria Henrikintr. Ryssä (s. 1725 Kittilä - k. 1791 Kittilä)
pso Johan Olofinpka Sircka-Paloniemi-Honkaniemi
Sodankylä rippikirja 1750-1760 (IK367 IAa:3)  Sivu 32 Olof Sircka, Matts Sircka, Nils Köngäs ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3930&pnum=40 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1750-1760 (IK367 IAa:3)  Sivu 53 Matths Continen, Matths Matthsson Sircka, Jacob Sircka, Olof Sircka, Matths Claesson Sircka, Nils Köngäs ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3930&pnum=60 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1760-1771 (IK368 4 B 3)  Sircka, Paloniemi, Sircka ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3541&pnum=42 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1760-1771 (IK368 4 B 3)  Sirca, Paloniemi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3541&pnum=72 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1772-1783 (IK368 4 B 4)  Sirca, Paloniemi, Salmi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3542&pnum=15 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1772-1783 (IK368 4 B 4)  Sirca, Paloniemi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3542&pnum=84 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1784-1797 (IK368 IAa:6)  Sivu 10 Paloniemi, Honganiemi ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3606&pnum=17 / Viitattu 11.07.2021


11. Elin  (s. 1692 Kittilä - k. 1762 Kittilä)
pso Henrik Ryssä
Sodankylä rippikirja 1731-1749 (IK367 IAa:1)  Continen, Rysse, Nickinen ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3929&pnum=27 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1731-1749 (IK367 IAa:1)  Salmen, Continen, Rysse, Nickinen ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3929&pnum=53 / Viitattu 11.07.2021

Sodankylä rippikirja 1750-1760 (IK367 IAa:3)  Sivu 30 Henrich Rysse, Olof Nilsson Callo, Johan Sircka ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3930&pnum=38 / Viitattu 11.07.2021

-----------------------------------------

11.4.2021 Nytpä se katsotaan mihin se DNA tällä setillä lähtee liikkumaan, FamilyTreeDNA - sivulta tuli tilattua mtFULL Sequence ja Family Finder-testit.

30.6.2021 Family Finder-testi valmistui. Ensimmäiset havainnot on että ainakin oletettu isänisä on oikea, kiitos paljon testanneiden sallalaissukujen. Olen tässä 3 pvän aikana kerinny selailla matcheja vasta pintaraapaisun verran, niitä kun oli reilut 10 600 kappaletta. Osumissa on silmiinpistävän paljon norjalaisia ja venäläisiä nimiä, norjalaiset selittyy vuosisatojen aikana Ruijan rannalle siirtyneillä mutta venäläisten määrä vähän hämmentää. Niissä osumatarkkuuskin on 5. serkku tai kauempaa. Ruotsalaiset tulee kolmantena, pidän niitä lähinnä Suikki-suvun perintönä koska sen suunnan todistaa kirkonkirjatkin. 

8.7.2021 mtDNA valmistui, virallinen haploryhmäni on V5. 

2025 päivityksessä haploryhmäksi tuli V5+93

21.1.2026 päivityksessä haploryhmäksi tuli V5+14550

englanniksi: Eupedian selvitys haploryhmistä HV0 ja V

Duodecim: Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettiset sukujuuret

Wikipedia: Suomalaisten haploryhmät

Saamelaisten yleisimmät mtDNA haploryhmät on V 42 % (erityisesti V5 ja V1) ja U5b 48%. V5 ryhmän määrittelee m.16203A>G ja m.14550T>C muutos. Saamelaisten äitilinjat tuntuvat pysyneen hämmästyttävän samanlaisina jo kauan aikaa. Heillä on eniten eurooppalaisista kansoista vanhoja mesoliittisten metsästäjä-keräilijäkansojen geenejä (tuman perimässä). Jännä juttu näissä kahdessa saamelaishaploryhmässä on se, että Pohjois-Afrikassa elävillä Berberi-heimoilla löytyy nämä myös, sekä Fulbe-kansalta Senegalista. Mutta nämä on hyvin-hyvin kaukaisia geneettisiä sukulaisia. Afrikasta löytyy myös siis koko ihmiskunnan "Eevan" mtDNA haploryhmä, tai ainakin vanhin maailmassa (Mitokondrio-Eeva, ikä n. 200 000 vuotta). Joten sinne meidän kaikkien juuret juontaa kun tarpeeksi kauas katsotaan. V-haploryhmän haarautumisiäksi on arvioitu 14 000 vuotta (joissain lähteissä 17 000v). On spekuloitu, että se juontaisi juurensa jääkauden jälkeen Iberiasta lähteneistä kansoista (joissain lähteissä jääkauden aikana Ukrainan refugissa oleskelleista). - Heidi Soini (suluissa kirjoittajan huomautuksia)

1.9.2021

Johtuvatko siniset silmät geenimutaatiosta? - 2021 Tieteen Kuvalehti

Silmien väriksi tulee sininen, jos iiriksessä eli värikalvossa ei synny ruskeita tai vihreitä pigmenttejä perimän mutaatioiden takia. Silmien värin määräävistä pigmenttien tuotantoa ohjaavista perintötekijöistä on ruskea ja vihreä vaihtoehto.

Siniset silmät eivät ole oikeastaan siniset, vaan värittömät ja läpinäkyvät.

Mutatoituneet geenit johtavat pigmentin puuttumiseen

Silmät näyttävät sinisiltä, koska verisuonet, sidekudos ja muut sinertävät solut näkyvät iiriksen läpi ja saavat näin aikaan vaikutelman silmien sinisyydestä.

Lapsi perii kummaltakin vanhemmaltaan jokaisesta geenistä yhden version ja saa siniset silmät siinä tapauksessa, että hänellä on geeneistä vain mutatoituneet versiot.

Tällöin iiris ei voi tuottaa lainkaan pigmenttiä. Jos niistä kaikkiaan neljästä geenistä, jotka lapsi on saanut vanhemmiltaan, yksikin toimii, se normaalisti peittoaa muut ja tekee hänen silmistään joko ruskeat tai vihreät.

Maailman väestöstä 8–10 prosentilla on siniset silmät, noin 79 prosentilla ruskeat silmät, ja vain 2 prosentilla on vihreät silmät.

-------

Tässä on yksi jännä sivuraide tutkimuskohde sukututkimuksen oheen, silmienväri kartta. Nyt sitten värikynät käteen ja muistelemaan minkäs väriset silmät se isomummolla olikaan...

11.6.2021

18 000 suomalaisen geenit tutkittiin – kaksi historian merkkitapahtumaa näkyy perimässämme - 4.3.2021 is.fi

Tuore tutkimus arvioi tarkasti yli 18 000 suomalaisen sukutaustat.

Toinen maailmansota ja kaupungistuminen jättivät jälkensä suomalaisten geenijakautumaan. Helsingin yliopistossa toimivan Suomen molekyylilääketieteen instituutin uusi tutkimus kertoo, miten väestön perimä eri alueilla muuttui 1900-luvulla.

Erityisesti yli 400 000 karjalaisen evakuoiminen luovutetuilta alueilta näkyy geeniperimässä muualla maassa. Vaikka evakuointi tapahtui melko lyhyellä aikavälillä, se vaikutti enemmän väestön sekoittumiseen kuin 1950-luvulla alkanut kaupungistuminen ja maaltamuutto.

Tutkimusryhmä selvitti vuosina 1923–1987 syntyneiden anonymisoitujen henkilöiden perimää, määritti geneettisiä sukutaustaprofiileja Suomen sisällä vertailuryhmien avulla ja tutki muutoksia väestön geenirakenteessa viime vuosisadalla.

Geeniryhmät jaettiin ensin itä–länsi-akseliin ja erottelua tarkennettiin kymmeneen samankaltaiseen geeniryhmään, jotka nimettiin maantieteellisen sijaintinsa mukaisesti. Ryhmät ovat Länsi-Lappi, Itä-Lappi, Kuusamo, Kainuu, Savo-Karjala, luovutettu Karjala, Keski-Suomi, Lounais-Suomi, Pohjanmaa ja Kokkola. Tutkijat selvittivät, miten nämä geeniperimät vaihtelivat 12 alueella Suomessa. Esimerkiksi karjalaisten liikkumista seurattiin selvittämällä heidän perimänsä osuutta kunkin alueen vastasyntyneissä.

Moni lähti Pohjanmaalta

Tutkimusta johtaneen apulaisprofessori 
Matti Pirisen mukaan karjalaisen perimän osuus vastasyntyneissä mahdollistaa sen, että evakoiden liikkeitä voidaan seurata lähes vuosittaisella tarkkuudella.

– Pohjanmaalla karjalainen sukutausta näyttää kasvaneen vahvasti sodan aikana 
mutta pitkälti hävinneen jo 1950-luvulle tultaessa. Toisin kävi Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa, joissa karjalaisen perimän osuus näyttää vakiintuneen korkeammalle sota-ajan tasolle.

Genetiikan valossa evakot muuttivat yllättävän suuressa määrin pois Pohjanmaalta, summaa tutkimusaiheesta juuri väitellyt 
Sini Kerminen.

Tutkimuksessa selvitettiin myös keskenään kaukaisimpia ja läheisimpiä geeniverrokkiryhmiä Suomessa. Etäisin pari toisistaan on Pohjanmaa ja Itä-Lappi. Pohjanmaalla on lähes yhtä suuri ero myös Kainuuseen ja Kuusamoon. Eniten yhteistä geenipohjaa on puolestaan evakuoidulla karjalaisilla suhteessa Lounais-Suomeen, Keski-Suomeen ja Savo-Karjalaan.
– Läheinen pari on myös Keski-Suomi ja Savo-Karjala, Kerminen täydentää.

Väestön sekoittumistahti vaihtelee

Tutkimuksen mukaan useilla alueilla ihmisten sukutaustat ovat monipuolisia. Tämä geneettinen moninaisuus on kasvanut 1900-luvulla. Muutostahti kuitenkin vaihtelee eri alueilla.

Vähiten geenien sekoittumista havaittiin entisen Vaasan läänin alueella. Eniten muutoksia geeniperinnössä puolestaan näkyi Turun ja Porin läänissä, Uudellamaalla ja Hämeessä. Näillä alueilla hyvin yleisen lounaissuomalaisen alkuperän osuus pieneni yli 20 prosenttiyksikköä vuosina 1930–1980 samalla, kun muiden sukutaustojen osuus kasvoi. Vähemmän muutoksia näkyi Savo-Karjalassa ja Kainuussa.

Myös Keski-Suomessa geeniperimä oli muutostilassa, kun itäisen taustan osuus nousi läntistä suuremmaksi. Yhdessä nämä muutokset viittaavat siihen, että Suomessa on 1900-luvulla muutettu enemmän idästä länteen kuin päinvastoin.

Siirtokarjalaisten lisäksi myös kaupungistuminen on muuttanut geenijakaumaa Suomessa. Kaupungistumisen vaikutus ei kuitenkaan juuri näy niillä alueilla, joissa maaltamuutto on kerännyt kaupunkiin ihmisiä enemmän lähiseudulta kuin kauempaa.

Kerminen huomauttaa, että tutkimuksesta voi puuttua joitakin geeniryhmiä, joista ei ole riittävästi yksilöitä mukana vertailussa.

Toistaiseksi tarkin tutkimus

Tutkimukselle on avattu vuorovaikutteinen 
verkkosivusto, jossa kiinnostuneet voivat tutkailla eri alueiden geneettistä perintöä kunnallisella ja alueellisella tasolla.

Tilastollisen genetiikan alan tutkimuksessa oli mukana 11 ihmistä Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Tutkimus perustuu liki 18 500 ihmisen geeninäytteisiin, jotka on kerätty kansallisessa Finriski-tutkimuksessa. Vertaisarvioitu tutkimus on julkaistu Plos Genetics -tiedelehdessä.

– Ajallisesti ja maantieteellisesti yhtä tarkkaa tutkimusta ei ole toteutettu missään muualla maailmassa, Pirinen kertoo.

29.12.2020

Sompion tilat vuoteen 1910

Sodankylän rippikirjat 1731-1910, Henkikirja 1910

Lokka
nro 1 Lokka - kirkonkirjoissa v. 1784 alkaen Nebloslokka-nimellä
nro 2 Ylilokka - kirkonkirjoissa vuodesta 1845 lähtien tällä nimellä, aiemmin Lokka
nro 3 Kavakka - kirkonkirjoihin vuonna 1901 ja nrolla 20
nro 4 Uusitalo - majoituskirja 7.3.1898
nro 5 Karkkola - majoituskirja 25.10.1909

Mutenia
nro 1 Tapio - kiinnekirja 7.4.1908, tilan entinen nimi Karppinen v. 1845 alkaen
nro 2 Karppinen - perintökirja 23.10.1891, samaa kantatilaa yllä olevan kanssa
nro 3 Mutenia - kirkonkirjoissa v. 1778 alkaen
nro 4 Pokuri - kirkonkirjoissa v. 1845 alkaen
nro 5 Keskipokuri - perintökirja 14.7.1890, Keskitalon omaisuutta / rippikirjat ei tunne
nro 6 Keskitalo - kirkonkirjoissa v. 1845 alkaen, Mutenian tilaa alunperin?
nro 7 Ara - kirkonkirjoissa v. 1731 alkaen
nro 8 Sietiö - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen, Aran tilaa alunperin?

Riesto
nro 1 Ala-Ara - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 2 Ollila - rippikirjat ei tunne, asukas Olli Mikonpka Alariesto
nro 3 Alariesto - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 4 Erkkilä - rippikirjat ei tunne, asukas Erkki Yliriesto
nro 5 Yliriesto - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 6 Kuukkeli - kirkonkirjoissa v. 1854 alkaen
nro 7 Alakorva - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen - Korvan tilaa alunperin
nro 8 Korva - kirkonkirjoissa v. 1772 alkaen (Musta-suvun asumapaikka), nimeksi 1784 alkaen
nro 9 Keskikorva - kiinnekirja 5.12.1908
nro 10 Musta - kirkonkirjoissa v. 1731 alkaen
nro 11 Ylikorva - kiinnekirja 3.4.1892
nro 12 Peurala - majoituspäätös 28.10.1909 / Heikki ja Elsa Peura
Kruununtorppa Piettämäjoki - Heikki Peura

Sompio
nro 21 Muotka - ilmoituspäätös 14.9.1895 / Lassi Nikodemus
nro 22 Karlman - ilmoituspäätös 14.11.1895 / om. Kustu Mathlein, vuokraaja Juho Teräs
nro 25 Wuotso - ilmoituskirja 29.5.1907 / Iisakki Hetta
nro 26 Purnumukka - ilmoituskirja 29.5.1907 / Ola Hetta
nro 27 Hietala - ilmoituskirja 5.7.1907 / Matti ja Kustaava Hietala, hkt Matti Matinpka Ponku
nro 28 Ponku - ilmoituskirja 5.7.1907 / Matti Ponku
nro 29 Magga - majoituskirja 11.4.1910 / Niilo Magga
nro 30 Allemanlehto - ilmoituspäätös 8.10.1906 / Anselm Kiurujärvi (Kiurujärvellä)
nro 31 Käyrämö - majoituskirja 5.4.1910 / Matti ja Susanna Musikka
nro 32 Neitilä - majoituskirja 16.1.1908 / Pietari Peltovuoma
Kruununtorppa Purnunkangas - Niila Hirvasvuopio

Tanhua
nro 1 Koskenniska - ilmoituspäätös 11.9.1897, kirkonkirjoissa v. 1901 alkaen
nro 1:a Kiurujärvi - kirkonkirjoihin v. 1761, nimenä v. 1772 jälkeen
nro 1:b Kiurujärvi - kiinnekirja 8.12.1908 / talokas Johannes Mathlein
nro 2 Tanhua - kirkonkirjoissa v. 1772 alkaen
nro 2:a Arajärvi - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen, 1784-1851 tila tunnettiin Seitajärvi-nimellä (Seitajärvellä)
nro 3 Wiheriälä - kirkonkirjoihin v. 1882, Tanhuan tilaa alunperin
nro 6 Mattila - majoituspäätös 31.9.1905 (Seitajärvellä)
nro 7 Pääkkölä - majoituspäätös 16.9.1909
Kruununtorppa Waara - Iikka Waara
Kruununtorppa Mukkala - Juho F. Neitola
Kruununtorppa Salmi - Juho Immanuel Salmi
Kruununtorppa Tammela - Heikki Hemmi


Kiinnekirja oli tuomioistuimen antama todistus kiinteistön uudelle omis-
tajalle siitä, että tämä oli saanut saannolleen lainhuudon ilman, että
saantoa oli moitittu. Kiinnekirja päätti lainhuudatusmenettelyn, josta
määrättiin ensimmäisen kerran vuoden 1734 lakiin sisältyneessä maakaa-
ressa. Useimmissa tapauksissa saannolle oli saatava kolme lainhuutoa
ennen kiinnekirjan antamista. Tiedot lainhuutojen myöntämisajankohdista
merkittiin kiinnekirjaan. Kiinnekirjoja ei ole annettu enää vuoden 1931
jälkeen aloitetuissa lainhuudatuksissa.

Majoituskirja eli  Imissionikirja eli sijoituskirja (lat. immi'ssiō)
on
Suomessa 1900-luvun alkuun saakka käytössä ollut asiakirja, jonka kuver-
nööri antoi kruununtilan asukkaaksi valitulle henkilölle. Asiakirja
sisälsi tiedon talon nimestä, kylänumerosta, manttaalista ja siitä onko
tilan vero pidätetty kruunulle tai mitä verosta muussa tapauksessa on
määrätty. Siinä oli lisäksi tieto siitä, miten asukas oli tilalle pääs-
syt eli oliko hän päässyt oman tai vaimonsa perintöoikeuden nojalla vai
siirron avulla. Kruununtilan hallintaoikeutta kutsuttiin asukasoikeudeksi
 ja kiinteistön haltijaksi asettamista immissioksi.

Perintökirja eli Perinnöksiosto eli verolleosto
oli mahdollisuus hankkia
 omistusoikeus kruununtilaan maksamalla määrätty tilan veroja vastaava
rahasumma valtiolle. Menettely yleistyi 1700-luvulla ja lakkasi Suomessa
 1960-luvulla, kun viimeisetkin kruununtilat oli muutettu perintötiloik-
si. Perinnöksioston kohteen tuli olla vakaalla asukasoikeudella hallittu
 kruununtila. Tällaisia olivat tavalliset kruununtilat, kruununrusthol-
lit, kruununuutistalot, ratsuvelvolliset säterit, verollepannut torpat
ja ulkopalstat. Ensimmäiset määräykset perinnöksiostosta annettiin
Juhana III:n aikana kuninkaallisella patentilla vuonna 1582. Perinnöksi-
ostoa säätelevä asetus annettiin 1723. Aluksi tiloja myytiin kenelle
tahansa, vaikka enemmistö ostajista oli kruununtilaa viljeleviä talon-
poikia. Vuodesta 1789 lähtien vain heillä oli perinnöksiosto-oikeus.
Tähän sääntöön oli tosin joitakin poikkeuksia. Kruununtilojen muuttami-
nen perintötiloiksi oli nopeinta Länsi-Suomessa. Suomen autonomian ajan
alkaessa perintömaata oli jokseenkin yhtä paljon kuin kruununmaata.
Kruununtilan asukkaan ostaessa tilan perinnöksi perillisilleen hän sai
menettelystä viranomaisen antaman perintökirjan. Perinnöksiostoa koskeva
 anomus ja määrätyt kuulutusrahat jätettiin lääninhallitukseen tai
paikkakunnan nimismiehelle, joka toimitti ne lääninhallitukseen. Siellä
laskettiin tilan hinta ja kirjoitettiin perintökirja. Tilan hinta saa-
tiin vuodesta 1741 lähtien laskemalla yhteen kolmen viimeisen vuoden
veroesineiden arvo keskiverohinnan mukaan. Vuonna 1849 annetulla julis-
tuksella hinnaksi määrättiin veroparselien kolminkertainen arvo.
Veroparselien arvona pidettiin ostohakemusta edeltävän vuoden keskivero-
hintaa. Keskiverohintojen määrääminen lakkautettiin lailla 1930 ja
tilan hinnaksi tuli kolminkertainen vuoden 1930 keskiverohinta. Vuonna
1951 säädetyllä lailla muutettiin sekamuotoistilojen kruununluontoiset
osat viran puolesta ja ilmaiseksi perintöluontoisiksi. Sekamuotoistila
oli tila, jossa oli sekä perintö- että kruununluontoista maata. Vuonna
1963 perinnöksiosto-oikeus koski enää hieman yli tuhatta kruununtilaa.
Lopullisesti vanhat, vuosina 1723 ja 1789 annetut säädökset kruununtilo-
jen perinnöksi myymistä kumottiin vasta vuonna 1995 samalla, kun viimei-
set vielä voimassa olleet säätyjen erioikeudet lakkautettiin.

28.12.2020

Suomalaiset maahanmuuttajat kohtasivat rankkaa rasismia Amerikassa – pidettiin ali-ihmisinä - 28.7.2015 IS

 Yhdysvalloissa pohdittiin oikeussalissa vuonna 1908, ovatko suomalaiset valkoihoisia.

Rasismi ja monikulttuurisuus ovat olleet viime päivinä kiivaan keskustelun kohteena Suomessa.

Rasismi oli todellisuutta myös 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Yhdysvalloissa, minkä sinne muuttaneet suomalaiset saivat kokea.

Kuparikaivokset houkuttelivat töihin suuren määrän siirtolaisia Yhdysvaltain Michiganin osavaltion Keweenawin niemimaalle. Suomalaissiirtolaisten määrä seudulla alkoi kasvaa 1880-luvulla. Suhtautuminen suomalaisiin oli rasistista, kertoo Michiganin kaivosalueen historiaa käsittelevä Michigan Technological Universityn sivusto.

– Monet haukkuivat suomalaisia ”mongoleiksi”. Silloin sosiaalidarwinistit pitivät ali-ihmisinä niitä, joilla oli aasialaiset ja afrikkalaiset sukujuuret, kerrotaan sivuilla.

Suomalaiset joutuivat sivuston mukaan kokemaan muita eurooppalaisia siirtolaisia enemmän syrjintää.

– Useat kaivosten johtajat kokivat, että suomalaiset vastustivat integroitumista ja oppivat hitaasti englantia. Paikallinen yhteisö oli yleisesti epäluuloinen suomalaisia kohtaan.

Erään aikalaisen mukaan aiemmin alueelle muuttaneet siirtolaiset ”katsoivat suomalaisia samalla inholla kuin länsirannikon asukkaat kiinalaisia pakanoita”.

Suomalaisten etnistä taustaa pohdittiin oikeussalissa. Minnesotan osavaltion Duluthin piirioikeuden pöytäkirjassa vuodelta 1908 kerrotaan oikeudenkäynnistä, jossa vajaat parikymmentä Suomesta tullutta siirtolaista haki Yhdysvaltain kansalaisuutta. Lain mukaan kansalaisuus voitiin myöntää vain valkoihoisille ja afrikkalaista syntyperää oleville.

Yhdysvaltain hallinto vastusti kansalaisuuden myöntämistä hakemuksen tehneelle John Svanille, koska tämä oli suomalainen, eli mongolialainen ja sillä perusteella ei-valkoihoinen.

Oikeuden asiakirjassa arvioitiin, että suomalaiset ovat mongolialkuperää pitkän ajan takaa. Oikeus kävi läpi mongolialaisten ruumiin piirteitä, joiksi mainittiin ”keltainen tai ruskea iho, mustat silmät, mustat hiukset, lyhyt ja tasainen nenä ja viistot silmät.”

– Olemme joskus, vaikkakaan ei usein, nähneet suomalaisia, joilla on hieman viistot silmät, mutta suomalainen, jolla olisi keltainen tai ruskea iho, mustat silmät tai mustat hiukset olisi epätavallinen näky, pöytäkirjassa kerrottiin.

Pöytäkirjassa arvioitiin suomalaisten olevan lähes yksinomaan vaaleaihoisia ja sini- tai harmaasilmäisiä. Oikeus arvioi suomalaisten perimään vaikuttaneen sen, ”että teutonit (germaanit) olivat usein vallanneet Suomen”.

– Jos suomalaiset olivat alunperin mongoleita, ovat muutosvaikutukset jatkuneet niin kauan, että nyt he ovat Euroopan vaaleimpien ihmisten joukossa.

Duluthin piirioikeuden tuomari W.A. Cant otti kannan, että suomalaiset ovat valkoihoisia ja heille voi niin ollen myöntää Yhdysvaltain kansalaisuuden.

Venäläiset sieppasivat 1700-luvulla jopa 30 000 suomalaislasta ja veivät orjiksi Uzbekistaniin asti – Isonvihan ajasta kertovista romaaneista on suunnitteilla tv-sarja - 28.11.2020 Länsi-Suomi

Kirsti Loukola-Ruskeeniemi muisti lapsuuden järkytyksen, kun hän alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan Kiljukotka, joka sijoittuu isonvihan aikaan. Professori Kustaa Vilkuna on kutsunut tuota venäläismiehityksen aikaa 1713–1721 esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla kansanmurhaksi.

– Jostakin kylästä saattoi mennä 70 prosenttia väestä.

Lapsia kaapattiin väkilukuun suhteutettuna todella paljon

Hävittämisen ja tappamisen lisäksi isonvihan aikaan liittyvät lapsikaappaukset. Loukolasta tuntui tärkeältä kirjoittaa niistä 20 000:sta tai jopa 30 000 suomalaislapsesta, jotka venäläiset sieppasivat.

– Suomessa oli 350 000 asukasta, eli siepattuja lapsia oli väkilukuun suhteutettuna todella paljon, Loukola kertoo perinteikkäässä helsinkiläiskahvilassa Bulevardilla.

Hän on itse ehdottanut Cafe Ekbergiä tapaamispaikaksi, koska se on lähellä entistä Kampin hautausmaata. Lähikatujen alle on haudattuna ennen venäläisten tuloa vuonna 1710 ruttoon kuolleita. Viereinen Vanha kirkkopuisto on saanut lempinimensä Ruttopuisto siitä, että 2 000 asukkaan Helsingissä riehui rutto, joka tappoi neljässä kuukaudessa 1 200 ihmistä. Ruton perään alkoi isoviha: venäläiset tulivat vuonna 1713.

Topeliuksen Koivu ja Tähti kertoo Venäjälle siepatuista lapsista

Tositapahtumiin perustuva romaanin maailma vei Loukolaa, ja täksi syksyksi valmistui jo hänen toinen isonvihan aikaan sijoittuva romaani Buharan satakieli.

Loukola on geologian tohtori ja tarttui isonvihan aikaankin tutkijan otteella. Hän luki kaikki mahdolliset aiheesta kirjoitetut tutkimukset. Uusimpana niistä hän perehtyi historian professori Jukka Korpelan vuonna 2014 valmistuneeseen tutkimukseen ihmisryöstöistä.

Suomalaislapset päätyivät Venäjälle ja aina Persiaan saakka orjiksi, sotilaiksi ja piioiksi. Erityisen paljon lapsia siepattiin Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalta ja Itä-Suomesta.

Esimerkiksi Sakari Topeliuksen rakastettu kertomus Koivu ja tähti kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka vietiin Venäjälle. Topelius sai aiheen omasta suvustaan. Kasakat ryöstivät Topeliuksen isoisän isän Kristoffer Toppeliuksen piilopirtistä Muhoksen Lumiaisista, Pohjois-Pohjanmaalta vuonna 1714.

– Suomalaiset eivät olleet tottuneet orjuuteen ja ihmiskauppaan, koska Ruotsi-Suomessa orjuus oli maalaeissa kielletty jo 1300-luvulla. Venäjällä se kiellettiin vasta 1860-luvulla, Loukola sanoo.

Orjiksi 9–12-vuotiaat kaikkein halutuimpia

Ensimmäisen romaanin jälkeen lukijat ottivat Loukolaan yhteyttä ja kertoivat sukunsa tarinoita. Loukola sai kuulla, että esimerkiksi Isostakyröstä oli viety väkeä laajamittaisesti.

Professori Korpelan tutkimuksessa kerrotaan suomalaisesta papista, joka pääsi vankeutensa jälkeen palaamaan Venäjältä Suomeen.

– Hän kertoi, että Persian Isfahanissa on tuhat suomalaista naista ja lasta orjina ja heidät pitää lunastaa pois. Turun tuomiokapitulista lähetettiin kirje kuninkaalle Tukholmaan. Eivät ruotsalaiset välittäneet pätkääkään.

Loukolan mukaan Persiaan orjiksi vietiin erityisesti 9–12 -vuotiaita lapsia. He olivat kalliita, koska olivat sopeutuvia, eivät karanneet helposti, eivätkä tarvinneet niin paljon ruokaa kuin teini-ikäiset.

– Nykyäänkin terroristijärjestö Isisin hintataulukoissa tuon ikäiset ovat kalleimpia orjia. Sitä vanhemmat muistavat kotoa liikaa ja pystyvät pistämään nuorempia enemmän vastaan.

Buharan kaani halusi ostaa Suomesta 300 talonpoikaistyttöä

Kun Loukola kaivoi aineistoja, hän löysi turkulaisesta sanomalehdestä Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo mielenkiintoisen uutisen.

Saksan suurlähettiläs oli mennyt vuonna 1718 tsaari Pietarin puheille Pietarissa. Siellä olivat myös nykyiseen Uzbekistaniin kuuluvan Buharan kaanin lähettiläät. He olivat kertoneet, että tarjonta orjamarkkinoilla oli ehtynyt ja he halusivat ostaa 300 suomalaista talonpoikaistyttöä.

Loukolan uusimmassa romaanissa tytöt päätyvät juuri Buharan kaanin haaremiin. Kaksi vuotta sitten Loukola lähti miehensä kanssa Uzbekistaniin kulkemaan kirjansa paikoilla.

– Meillä oli Kemal-niminen opas, jolla oli loistava muisti. Hän harrasti historiaa ja vei meidät illallisille paikallisiin koteihin.

Buharan väestön dna:sta kolme neljäsosaa länsimaista geenistöä

Loukola otti yhteyttä Taskentin yliopiston historiantutkijaan ja kysyi, onko haaremeista säilynyt kirjanpitoa.

– Tutkija kysyi, olenko tietoinen siitä, että niistä onnettomista ajoista ei saa julkaista mitään. Luulen, että heillä täytyy olla dokumentteja, mutta se on riskaabeli paikka tutkia. Tosin on mahdollista, että kun Persia vuonna 1742 hävitti kaanikunnat maan tasalle, dokumentit saattoivat tuhoutua.

Osa suomalaislapsista jäi Uzbekistaniin ja Persiaan.

– Löysin Buharan väestön dna-tutkimuksen. Kolme neljäsosaa on länsimaista geenistöä, eli se vastaa orjien määrää. Tosin Buharaan on tullut myöhemminkin ihmisiä länsimaista. Toisen maailmansodan aikana esimerkiksi Valko-Venäjältä vietiin sinne orpolapsia turvaan.

Uzbekistanissa ei ole aiemmin juuri kuvattu

Loukolan romaaneista ollaan suunnittelemassa kansainvälistä tv-sarjaa.

– Ylessä innostuttiin erityisesti Keski-Aasian kuvauspaikoista. Niitä ei ole paljon kuvattu, koska Uzbekistan on diktatuurina ollut pitkään suljettu paikka.

Optiosopimus on tehty tuotantoyhtiö Kaiho Republicin kanssa. Yhtiö on tuottanut muun muassa palkitun Invisible Heroes -sarjan. Sekin perustuu tositapahtumiin, kun kaksi suomalaisdiplomaattia pelasti tuhansien hengen Chilen 1973 sotilasvallankaappauksessa.

Olemme kävelleet Loukolan kanssa vanhojen hautojen päällä Bulevardia pitkin Vanhaan kirkkopuistoon. Isoavihaa edeltäneen ruton lisäksi se liittyy Loukolan suvun historiaan ja on mukavampi tarina kuin mummolan kirjan verinen sukutarina. Loukolan vaari Toivo Loukola on nimittäin vihitty Vanhassa kirkossa.

– Vaari muutti Kortesjärveltä Helsinkiin, että pystyi harjoittelemaan juoksua.

Toivo Loukola voitti Suomelle olympiakultaa Amsterdamin olympialaisissa vuonna 1928 lajinaan 3 000 metrin esteet. Taakse jäivät Paavo Nurmi ja Ville Ritola.