Kaivos uhkaa tuhota 10 000 vuotta vanhat asuinpaikat – muinaisjäänteet tutkitaan kaivosyhtiön laskuun vuosituhannen laajimmissa kaivauksissa - YLE 26.8.2019

Kaivaukset Savukosken Soklin kivikautisilla asuinpaikoilla voivat tuoda merkittävää uutta tietoa Suomen asutushistoriasta.

Savukosken Soklista löytyneessä keraamisen astian kappaleessa näkyy töyhtömäisiä asbestikuituja. Ne voivat antaa tutkijoille arvokkaita vinkkejä siitä, mistä esihistoriallinen asutus on Lappiin tullut.Antti Mikkola / Yle

– Nämä ovat palanutta kalan luuta, oletettavasti kallosta, ja tämä tupsu tässä keramiikanpalassa on asbestia, sanoo Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden tutkija Vesa Laulumaa.

Hän pitää hyppysissään ruskeaa pientä esinettä, joka viimeksi on ollut jonkun kädessä arviolta noin 3 000 vuotta sitten.

Vesa Laulumaa johtaa kaivauksia Itä-Lapissa, Savukosken Soklissa. Menossa ovat laajimmat esihistoriallisen ajan kaivaukset tällä vuosituhannella. Yleensä suuria kaivauksia on tehty kaupunkiarkeologisilla kohteilla, jotka ovat historialliselta ajalta.

Savukosken Soklissa tutkittavat kohteet ovat pääosin kivikaudelta ja sen jälkeiseltä varhaismetallikaudelta, noin 8000–9000 vuoden takaa.

Tämä on jäljellä kalasta, jonka kivikauden ihminen pyydysti ja paistoi ruoaksi. Vesa Laulumaan kädellä on ilmeisesti kalan kallon osia. Onneksi kivikauden ihminen nakkasi pään tuleen, sillä muutoin nämäkin luut olisivat jo kadonneet Suomen happamaan maaperään. Talvella tutkimuksissa selviää, mikä kala on ollut kyseessä.Pia Tuukkanen / Yle

Kaivausten myötä toivotaan paljastuvan lisää tietoa heikosti tunnetusta Itä-Lapin esihistoriasta. Jo aiempien inventointien perusteella tiedetään, että Soklissa on ollut asutusta jo noin 10 000 vuotta sitten.

– Tätä vanhempaa asutusta on löytynyt Lapista vain Utsjoelta Vetsijärveltä, jossa sijaitsee tätä hieman vanhempi Sujalan asuinpaikka, Laulumaa kertoo.

Soklin kaivausten erikoisuutta lisää se, että niitä tehdään varsin laajalla alueella, jolloin syntyy entistä parempi kokonaiskuva esihistoriallisesta elämästä.

Kaivos tuhoaa muinaisjäänteet, mutta yhtiö maksaa kaivaukset

Tänä päivänä alue on norjalaisen lannoiteyhtiö Yaran kaivosvaraus. Yaran tarkoituksena on avata alueelle fosforikaivos. Muinaismuistolaki velvoittaa tutkimaan alueella olevat kohteet. Arviolta kaksi kesää kestävät kaivaukset maksaa Yara.

– Kaivausten kustannukset ovat satoja tuhansia euroja. Haluamme tehdä ne nyt, että kaikki on inventoitu siinä vaiheessa, kun alamme rakentaa alueelle esimerkiksi tiestöä, kertoo Soklin kaivoshankkeen johtaja Eero Hemming.

Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden tutkija Marianna Niukkanen on tullut tutustumaan Soklin kaivauksiin ja pääsee samalla itsekin kaivamaan. Pia Tuukkanen / Yle

Koska kohteet tulevat tuhoutumaan mahdollisen kaivoksen louhinnan käynnistyttyä, on Yara hakenut kajoamislupaa. Lapin ELY-keskuksesta kerrotaan, että lupakäsittely on kesken. Parhaillaan on menossa maanomistajien kuuleminen.

Ilman kaivoksen rahoitusta ei Soklin arkeologisia kaivauksia olisi tehty, ainakaan nyt.

– Myös arkeologiset kaivaukset rikkovat muinaismuistot. Tässä saadaan kuitenkin niiden tarjoama tieto talteen, muistuttaa Vesa Laulumaa.

Toiveena löytää tietoa pioneeriasutuksen leviämisestä

Museoviraston arkeologiset kenttäpalvelut aloitti kaivaustutkimukset elokuun alussa. Tutkimukset kestävät syyskuun loppuun saakka ja ne todennäköisesti jatkuvat ensi kesänä.

Soklin vanhimmam asuinpaikan ikä on paljastunut palaneesta peuranluusta. Siitä on pystytty tekemään radiohiiliajoitus. Se kertoo, että peura on käyskennellyt Soklissa vain muutama sata vuotta sen jälkeen kun jäätikkö on vetäytynyt alueelta.

– Siinä ajassa tänne on ehtinyt tulla jo kasvillisuutta, jota peurat ovat seuranneet, ja peurojen perässä ihmiset, Laulumaa kertoo.

Se mistä ihmiset ovat Sokliin tulleet kiinnostaa tutkijoita erityisesti.

– Nykyään, kun ajetaan joka paikkaan autolla, tuntuu, että Sokli on todella syrjäinen paikka. Jääkauden väistyttyä tämä oli kuitenkin valtaväylien risteyksessä. Ensimmäiset ihmiset kulkivat alueelle jokia, järviä ja meriä pitkin, joten Sokli on ollut todellinen keskus, muistuttaa Laulumaa.

Tämä nuotio on sammunut jo tuhansia vuosia sitten. Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden tutkija, arkeologi Vesa Laulumaa seisoo kivikauden ihmisen keittiössä. Pia Tuukkanen / Yle

Soklin alueen vanhinta asuinpaikka ei tänä vuonna vielä tutkita, sillä alueella riittää useita muitakin kohteita, jotka kartoitetaan ensin. Onhan Soklissa ollut asutusta ja kulkijoita yhtä mittaisesti tuon 10 000 vuoden ajan.

Kesällä kerätään vihjeet, joita talvella analysoidaan

Lapissa arkeologiseen tutkimukseen tuo omat haasteensa se, että kaikki löydöt sijaitsevat tyypillisesti noin 20 senttimetrin syvyydessä.

– Siihen on sitten pakkautunut noin 10 000 vuotta historiaa, mikä on aivan häkellyttävä juttu jo sinänsä, sanoo Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden tutkija Vesa Laulumaa.

Museoviraston kaivauksia tehdään kohteessa, jossa 10 000 vuotta sitten lainehti suuri jääjärvi. Jäljellä on Loitsana-lampi.

Tänä kesänä kaivetaan lähempänä Loitsanan rantaa. Sieltä on löytynyt myös astianpalanen, jossa näkyvät hyvin selvästi asbestikuidut. Asbestia käytettiin vahvistamaan keraamisia astioita.

Asbestitupsut vaatimattoman näköisessä savipalassa voivat tarjota kiinnostavaa tietoa siitä, miten ihmiset ovat liikkuneet pohjoiseen tuhansia vuosia sitten.

Kvartsi-iskokset ja -esineet ovat varsin yleisiä kivikautisia löytöjä. Vesa Laulumaa pitää käsissään kvartsista kaavinta, jonka on tehnyt kivikauden ihminen Savukosken Soklissa. Reunassa näkyy ikään kuin nyrhintäjälkiä, kun hän on muotoillut kaavinta toisen kiven avulla.Pia Tuukkanen / Yle

– Toiveena on, että asbestista voisi tutkia, mistä se on lähtöisin. Etsimme vielä vahvistusta, mutta se näyttäisi olevan niin sanottua Lovozeron keramiikkaa, sanoo Laulumaa.

Keramiikka on nimetty nykyisen Venäjän alueella, Kuolan niemimaalla sijaitsevan asuinpaikan mukaan.

Suomessa asbestia on luonnossa ainakin Tuusniemellä Pohjois-Savossa, jossa oli Euroopan suurin asbestikaivos 1904–1975. Samalta seudulta on aiemmin löydetty asbestikeramiikan palasia, jotka on ajoitettu kivikaudelle.

Syyskuun loppuun saakka kestävien kaivausten tuloksia aletaan analysoida talvella. Kaikki pienetkin kvartsikiteet ja astianpalat tutkitaan.

Helsinkiin matkustaa Soklista muun muassa minigrip-pussillinen maa-ainesta, jossa on hienonhienoja luusiruja. Näistä siruista pystytään laboratoriossa tutkimaan, mikä eläinlaji on ollut kyseessä ja milloin se on elänyt.

Museoviraston tavoitteena on jatkaa kaivauksia ensi kesänä.

--------------------

Arkeologiset kaivaukset Savukosken Soklissa alkaneet – kyseessä yksi suurimmista esihistoriallisten kohteiden kaivaushankkeista 2000-luvulla

15.08.2019 – Arkeologia, Arkeologiset kenttäpalvelut, Kulttuuriympäristö, Museovirasto

Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut aloitti Savukosken Soklin kaivoshankealueella sijaitsevien arkeologisten kohteiden kaivaustutkimukset 6.8.2019. Tutkimukset kestävät syyskuun loppuun saakka ja ne todennäköisesti jatkuvat vuonna 2020.

Kyseessä on yksi suurimmista esihistoriallisten kohteiden kaivaushankkeista tällä vuosituhannella. Yleensä isompia kaivauksia on tehty kaupunkiarkeologisilla kohteilla, mutta nyt tarjoutuu kaivoshankkeen myötä tilaisuus saada lisää tietoa hieman heikosti tunnetusta Itä-Lapin esihistoriasta.  

Tutkimusten kustannuksista vastaa Yara Suomi Oy, joka on tänä vuonna käynnistänyt Soklin kaivoshankkeen teknis-taloudelliset selvitykset.  

Ensi vaiheessa kaivauksia tehdään 12 muinaisjäännöksellä, jotka ovat lähinnä kivi- ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja ja pyyntikuoppakohteita. Kohteet ovat löytyneet alueella aiemmin tehdyissä arkeologisissa inventoinneissa. Tutkittavien kohteiden joukossa on mm. yksi Lapin vanhimmista kivikautisista asuinpaikoista, joka on vuoden 2013 inventoinnissa saatujen ajoitustulosten perusteella noin 10 000 vuoden ikäinen. Osa kohteista tutkitaan kokonaan jo tänä vuonna ja osassa kohteista tehdään vielä koekaivauksia niiden laajuuden määrittämiseksi. Löytömateriaalin odotetaan koostuvan pääosin kvartsiesineistä ja -iskoksista, palaneesta luusta ja varhaismetallikautisesta keramiikasta. Palaneiden luiden osteologisella analyysillä saadaan selville mitä riistaa hyödynnettiin ja maanäytteitä analysoimalla yritetään saada tietoa mm. hyötykasveista. Radiohiiliajoituksia voidaan tehdä palaneesta luusta ja tulisijojen puuhiilestä.  

Soklin tutkimuksia johtavat Museoviraston Arkeologisten kenttäpalveluiden tutkijat Vesa Laulumaa ja Johanna Seppä, heidän apunaan on tänä vuonna neljä apulaistutkijaa ja kymmenen kaivausapulaista, jotka ovat pääasiassa arkeologian opiskelijoita eri puolilta Suomea.  

Laulumaa ja Seppä odottavat innolla minkälaisia tutkimustuloksia alkaneesta projektista tullaan saamaan. Vesa Laulumaa painottaa, että vaikka Sokli vaikuttaa nykyisin olevan syrjässä, sen sijainti on vedenjakaja-alueella, jonka kautta yhteydet idän ja lännen välillä ovat kulkeneet tuhansien vuosien ajan. Vesistöt ovat yhdistäneet Vienanmeren ja Barentsinmeren alueet Pohjanlahteen, merkkinä yhteyksistä on mm. varhaismetallikautinen Lovozero-tyypin keramiikka, jota on löydetty Pohjois-Suomesta ja Luoteis-Venäjältä. Ehkä kaikkein suurin jännityksen aihe on, saadaanko lisää tietoa Suomen jääkauden jälkeisen pioneeriasutuksen vaiheista.  

Lisätietoja tutkimuksista antavat
Vesa Laulumaa, vesa.laulumaa@museovirasto.fi, p. 0295 33 6283
Johanna Seppä, johanna.seppa@museovirasto.fi, p. 0295 33 6205

Stalinin ”suomalaisarmeijan” viimeinen sotilas Walfred Anderson, 100: ”Sanottiin, että tulette sitten Helsingin kautta kotiin” - IS 24.3.2019

Walfred Anderson, 100, lienee viimeinen elossa oleva ”Suomen kansanarmeijan” sotilas. Stalinin luoman armeijan piti marssia Helsinkiin talvisodan kuvitellun pikavoiton kunniaksi.

On kirpeä pakkaspäivä Tyrnävällä Oulun kupeessa. Idyllisen punaisen paritalon pihalla on rauhallista, mutta sisällä asunnossa numero 1 on meneillään täysi ”liikekannallepano”.

100-vuotias Waldfred Anderson on parhaillaan toipumassa sitkeästä keuhkokuumeesta, joka vei miehen jopa muutamaksi viikoksi sairaalaan. Kun vihdoin koitti kotiin pääsyn aika, Anderson aloitti kuntokuurin neljän seinän sisällä.

– Katsokaapas, tänäänkin on tullut mittariin jo yli kolmetuhatta askelta. Monena päivänä menee rikki jopa kuusituhatta, Anderson myhäilee ja kaivaa taskustaan esiin askelmittarin.

– Tässä asunnon sisällä minä kierrän, keittiönpöydän ympäri kävelen. Ei näillä keleillä eikä jaloilla voi mennä tuonne ulos, mutta onnistuu se kuntoilu tässäkin, mies tuumii niin täynnä positiivista energiaa, että moni seitsenkymppinenkin saattaisi olla kateellinen.

Walfred Andersonin elämäntarina on monella tapaa poikkeuksellinen jo siksi, että harva mies nykyaikanakaan saavuttaa sadan vuoden ikää. Mutta millaisen elämän jälkeen hän onkaan yhä elossa!

Takana on syntymä ja teininuoruus Yhdysvalloissa, muutto supisuomalaisten vanhempien kanssa Neuvostoliittoon ”ihanneyhteiskuntaa rakentamaan” – ja sen jälkeen päätyminen Josif Stalinin pelinappulaksi. Ensin Otto Wille Kuusisen ”kansanarmeijan” sotilaaksi ja pian sen jälkeen työleirille Siperiaan.

Työleirillä Tsheljabinskin lähellä Anderson sairasti malarian ja palellutti varpaansa, kun hän joutui kaivamaan talvipakkasessa hautoja leirillä kuolleille vangeille.

Leiriltä hän pääsi lopulta pois juuri heikon terveydentilansa vuoksi ja säikäytti vapaudessa lääkärin, jonka luo hän pääsi hakeutumaan suhteiden avulla.

– Lääkäri sanoi, ettei ole koskaan nähnyt niin laihaa miestä, Anderson kuvailee.

Neuvostoliittoon Anderson joutui sen tavallisen 1930-luvun tarinan kautta.

Oli maailmanlaajuinen lama, ja Andersonin suomalaiset vanhemmat miettivät Yhdysvaltain Oregonissa sijaitsevassa Astoriassa kuumeisesti, mistä perheelle saisi elannon. Kunnes yllättäen pelastus tuntuikin löytyvän aivan vanhempien vanhan kotimaan kupeesta.

Andersonin isä ja äiti olivat molemmat muuttaneet Yhdysvaltoihin Suomesta, joten nyt paluu lähemmäs vanhoja kotiseutuja alkoi houkuttaa. Kaiken lisäksi kommunistiaatteen innoittamat värvärit kiersivät ahkerasti amerikansuomalaisten joukossa ja maalailivat heille neuvostoparatiisia, jossa riittäisi töitä kaikille.

– Työ oli vanhemmille se tärkein houkutin, aate tuli vasta siellä takana. Isä oli ehtinyt olla sitä ennen jo vuoden työttömänä, joten jotain oli pakko keksiä, Anderson muistelee.

Työn tärkeydestä kertoo jotain sekin, että isä Antti Jaara oli Yhdysvaltoihin muuttaessaan vaihtanut jo jopa perheen sukunimen Andersoniksi. A:lla pääsi aakkosissa kärkisijoille, ja se paransi roimasti työnsaantimahdollisuuksia hakulistoilla.

Walfred oli 13-vuotias, kun perhe saapui lopulta pitkän laivamatkan jälkeen Leningradiin syksyllä 1931. Laivamatkasta ei ole paljon mieleen jäänyt, mutta ensikosketuksen neuvostoihmisten arkeen hän muistaa yhä.

– Muistan ihmetelleeni, kun näin Leningradin kaduilla paljon virsujalkaisia ihmisiä. Ei ollut kunnon kenkiä.

Perhe pääsi asettumaan Karjalaan Kontupohjaan, jossa ensimmäinen asunto oli yksi huone keskeneräisessä parakissa. Alun ankeuden jälkeen kaikki vaikutti järjestyvän: vanhemmat saivat töitä, Walfred pääsi kouluun ja hänen seitsemän vuotta vanhemmasta Viljo-veljestään ryhdyttiin kouluttamaan ”poliittista työntekijää”.

– Hänen nimensäkin muutettiin Toivo Rantalaksi. Suunnitelma oli, että veli palaisi takaisin Yhdysvaltoihin poliittisen koulutuksen saaneena. Tarkkaan en tiedä, pitikö hänet lähettää sinne avoimesti vai vakoilijaksi, Anderson kertoo.

 

Mutta sitten kaikki muuttui. 1930-luvun puolivälin jälkeen ilmapiiri alkoi kiristyä, ja Stalin suhtautui kaikkiin suomensukuisiin epäluuloisesti. Andersonin äiti kuoli luonnollisen kuoleman, mutta isälle annettiin viiden vuoden vankileirituomio eikä hän palannut sieltä koskaan. Veljen Yhdysvaltoihin lähettäminen pantiin jäihin.

Myös Andersonin tulevan Eila-vaimon molemmat suomalaiset vanhemmat vangittiin, ja he katosivat iäksi. Ensin heidän väitettiin kuolleen tauteihin, mutta Stalinin kuoleman jälkeen teloitus myönnettiin ja heidän maineensa palautettiin.

 

Äidin molemmat vanhemmat oli ammuttu Karjalassa.

 

– Äidin molemmat vanhemmat oli ammuttu Karjalassa, Andersonin Elvi-tytär vahvistaa.

Talvisodan alkaessa marraskuussa 1939 Walfred oli 21-vuotias nuorukainen. Neuvostoviranomaisilta tuli kiireellinen käsky armeijaan, mutta sijoituspaikkana ei ollutkaan Puna-armeija, vaan ”Suomen kansan demokraattisen tasavallan kansanarmeija”.

Turha lienee sanoa, että Andersonin omaa mielipidettä värväykseen ei kyselty.

– Ei siitä olisi ollut mitään mahdollisuutta kieltäytyä. Totella piti.

Stalin oli kehittänyt nykyajan termejä käyttäen todellisen hybridijuonen, jossa Andersonin osana oli esittää aidon suomalaissotilaan roolia. Stalin perusti Suomelta vallatulle Terijoelle pikavauhtia Otto Wille Kuusisen johtaman valehallituksen, jonka Neuvostoliitto tunnusti oitis omaksi viralliseksi neuvottelukumppanikseen. Tämän jälkeen Kuusisen hallitus pyysi Neuvostoliitolta apua, mitä Neuvostoliitto ryhtyikin pommien muodossa antamaan.

Suomen ”kansanarmeijallekin” oli varattu oma tehtävänsä: kun Suomi olisi miehitetty, kansanarmeijan sotilaiden olisi pitänyt ottaa muodollinen valta Suomessa. Näin kaikki olisi yritetty saada näyttämään siltä, että kyseessä olisi ollut maan sisältä lähtenyt työläisten kapina ja vallansiirto kansanarmeijan käsiin olisi käynyt mukamas laillisesti.

Rivisotilaille ei paljon yksityiskohtia kerrottu, mutta jotain sentään. Kun Anderson lähetettiin ensin Murmanskiin ja sieltä Petsamoon, hänen ryhmälleen annettiin yksi tärkeä evästys.

 

Sanottiin, että tulette sitten Helsingin kautta takaisin kotiin.

 

– Sanottiin, että tulette sitten Helsingin kautta takaisin kotiin.

Varusteet Suomen kansanarmeijan sotilaille annettiin Leningradissa ennen komennusta pohjoiseen. Anderson muistaa, että sitä varten heidät vietiin Pushkiniin, jossa oli vanha tsaarien palatsi. Kansanarmeijan riveihin oli koottu kaikkia mahdollisia vähänkin suomalaisista käyviä nuoria miehiä: Yhdysvalloista muuttaneita suomalaispoikia Andersonin tapaan, Suomesta loikanneiden kommunistien jälkeläisiä, inkerinsuomalaisia ja karjalaisia.

Varusteiksi annettiin Puolan armeijan sotilailta sotasaaliiksi saatuja mantteleita, sillä suomalaisten kansanarmeijan piti erottua myös ulkoisesti Puna-armeijasta. Kaikki oli salamyhkäistä, eivätkä edes Pushkinissa majaansa pitäneet puna-armeijalaiset tajunneet, mistä oli kyse.

– He katselivat meitä ihmeissään ja puhuivat keskenään, että ”tuossa on suomalaisia sotavankeja, mutta miksi niillä on yhä aseet mukanaan?” Me ymmärsimme heidän puheensa, mutta emme sanoneet mitään.

Varsinainen Kuusisen armeijan sotaretki jäi Andersonin kohdalla lyhyeksi, sillä sota ehti loppua juuri ennen kuin heidän piti siirtyä lähemmäs rintamaa.

– Taisteluihin en joutunut ollenkaan. Jotain vartiointihommia meillä oli.

Kun jatkosota alkoi, Anderson työskenteli jo sähkömiehenä, missä tehtävissä hän hankki sittemmin koko loppuelämän elantonsa. Jatkosotaan Anderson ei enää suomalaistaustansa vuoksi kelvannut, joten hänet komennettiin Tsheljabinskin lähellä sijaitsevalle työleirille.

Jatkosodan päätyttyä Anderson anoi paluuta takaisin Karjalaan, ja vuonna 1946 perhe saikin muuttaa Sortavalaan erikoisluvalla. Artjomovskissa syntynyt Elvi-tytär oli silloin puolivuotias.

Vuonna 1968 Anderson pääsi ensimmäistä kertaa käymään isänsä kotimaassa Suomessa. Seuraavalla matkalla vuonna 1970 mukana oli myös Elvi-tytär. Matkojen järjestely oli hankalaa, sillä Neuvostoliiton viranomaiset suhtautuivat edelleen epäluuloisesti suomensukuisiin ja heidän kotiseutumatkoihinsa.

- Walfred Andersonilla on iso kirjo passeja: Venäjän, Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Suomen.

Suomen-matkan jälkeen myös Anderson joutui KGB:n kuulusteluun. Upseeri halusi tietää, mikä Suomessa oli ollut erilaista, mikä oli jäänyt mieleen ja oliko Anderson joutunut allekirjoittamaan joitakin papereita.

– Sanoin, että jouduin allekirjoittamaan monia papereita, että sain viisumiasiat kuntoon. Suomesta sanoin, että siellä tuli vastaan paljon hymyileviä ihmisiä. Mitään salattavaa minulla ei ollut eikä hän sen enempää enää kysellyt.

Kun Neuvostoliitto hajosi, perheen mielessä alkoi elää toive Suomeen pääsystä. Ensimmäisen kerran asiaa yritettiin laittaa vireille jo 1993, mutta he pääsivät muuttamaan vasta vuonna 1998. Ongelmana oli muun muassa byrokratia, sillä eiväthän he kuuluneet inkerinsuomalaisten muuttojonoon – mutta missään ei ollut amerikansuomalaisille omaansa.

- Walfred Anderson tuli vanhempiensa mukana Yhdysvalloista Ruotsin kautta Leningradiin 1931. Talvisodassa hän joutui ”Suomen kansanarmeijan” riveissä Petsamoon. Jatkosodan aikana Anderson oli karkotettuna ja työleirillä Siperiassa.

Venäjän viranomaiset olivat haluttomia auttamaan ja pompottelivat perhettä luukulta luukulle. Elvi Andersonille sanottiin muun muassa, että hän voisi muuttaa Venäjältä pois vasta, jos joku Suomesta suostuu allekirjoittamaan paperin, että sitoutuu vastaamaan perheen kaikista kustannuksista.

Lopulta perhe pääsi ohittamaan inkerinsuomalaisten muuttojonon, ja Suomessa heitä odotti pääsy Tyrnävälle, josta Walfredin isä oli aikanaan lähtenyt Amerikan- ja Neuvostoliiton-seikkailuilleen. Muutossa auttoivat monet perheen sukulaiset ja nykyinen kansanedustaja Tapani Tölli, joka oli silloin Tyrnävän kunnanjohtaja.

Elämä Suomessa on maistunut Andersonille hyvin, ja myös Elvi-tytär on tyytyväinen. Elvin poika asuu niin ikään Suomessa, mutta vakavasti sairas Eila-äiti menehtyi vain kolme kuukautta Suomeen muuton jälkeen.

Eletty elämä on antanut Andersonille perspektiiviä katsella myös nykyisen Venäjän toimia, joista hänellä on hyvin suorasukaiset mielipiteet. Iltaisin hän lukee internetistä uutisia Venäjän tapahtumista, mutta tietolähteenä eivät ole Venäjän valtiolliset tiedotusvälineet vaan Yhdysvaltoihin muuttaneen shakkimestari Garri Kasparovin rahoittama Kasparov.ru-sivusto.

– Kasparovilla on vähän todenmukaisempaa tietoa kuin Putinilla, Anderson perustelee.

Anderson on seurannut tarkkaan myös Ukrainan sotaa ja Venäjän valtioon liitettyjä myrkytystapauksia.

Minä odotan vain, että Putin saa tuomionsa. Kyllä siinä on niin kiero mies.

Itä-Ukrainan ”kansandemokratioiden” perustaminen on kaiken lisäksi kuin samasta Moskovan työkalupakista, jonka juonet Anderson tuntee liiankin hyvin oman elämäntarinansa vuoksi.

– Venäjä haluaa Ukrainan takaisin. Se oli ennen Venäjän alla, vaikka silloin puhuttiin Neuvostoliitosta. Siitä siinä on kyse.

Oman elämänsä suhteen Andersonilla olisi vielä yksi toive, vaikka sen toteutuminen näyttää tässä vaiheessa aika epävarmalta. Hän ei kuitenkaan pelkää sanoa sitä ääneen.

– Minä odotan vain, että Putin saa tuomionsa. Kyllä siinä on niin kiero mies. Mutta en tiedä, elääkö hän niin kauan tai elänkö minä niin kauan.

Josif Stalinin luoma ”Suomen kansanarmeija” perustettiin virallisen ilmoituksen mukaan joulukuun alussa 1939, samalla kun Suomelta vallatulle Terijoelle muodostettiin Otto Wille Kuusisen propagandahallitus.

Neuvostoliitto oli kuitenkin aloittanut ”suomalaisarmeijan” kokoamisen jo kesällä 1939, Petroskoin yliopiston historian dosentti Irina Takala kertoi IS:lle.

Armeijaan väitetään kuuluneen jopa noin 25 000 sotilasta, mutta Takalan mukaan oikeampi luku on noin 18 000 miestä. Komentajana toimi Kuusisen nukkehallituksen puolustusministeri Akseli Anttila.

Kansanarmeijan sotilaiden tiedetään osallistuneen melko vähän talvisodan taisteluihin.

– Heitä säästettiin tarkoituksella taisteluilta, jotta he olisivat olleet valmiina siirtymään sodan päätteeksi Suomeen, Takala kertoo.

”Kansanarmeijan” sotilaita oli kuitenkin mukana Viipurin valtauksessa maaliskuussa 1940, Lunkulansaaren taisteluissa sekä tiedustelu- ja sabotaasitehtävissä. Viipuria ei lopulta saatu valloitettua taistellen, vaan kaupunki päätyi Neuvostoliitolle Moskovan rauhansopimuksen tuloksena, ja ”kansanarmeijan” sotilaille oli varattu rooli tyhjentyneen kaupungin haltuunotossa sekä vartioinnissa.

Kansanarmeijan piti ottaa komento haltuunsa Suomessa talvisodan kaavaillun miehityksen päätteeksi.

– Suomen kansanarmeijan ensimmäisille joukoille tulee kunnia tuoda pääkaupunkiin Suomen kansan demokraattisen tasavallan lippu ja nostaa se presidentinlinnan katolle työläisten iloksi ja kansanvihollisten kauhuksi, lukee kansanarmeijan perustamisasiakirjassa 1. joulukuuta 1939 Pravdan mukaan.

Uskottavuuden vuoksi armeijan piti olla mahdollisimman suomalaisen oloinen, joten siihen värvättiin Neuvostoliitossa asuvia suomensukuisia kansoja sekä Suomesta tulleita loikkareita ja heidän lapsiaan.

Täsmennetty 25.03. klo 10.32 kansanarmeijan roolia Viipurin haltuunotossa.

Ongelmaksi tuli se, että monet suomensukuiset olivat 1936–38 kuolleet Stalinin vainoissa tai vangittu. Edes vankiloista ei pystytty vapauttamaan tarpeeksi miehiä. ”Suomen kansanarmeijaan” värvättiinkin siksi runsaasti myös venäläisiä, ukrainalaisia, georgialaisia ja muita neuvostokansallisuuksia.

Armeijan ylin johto koottiin venäläisistä, mutta riviväki oli suomensukuista. Venäläiskomentajille opetettiin suomea ja heidän sukunimensä vaihdettiin suomalaiseen muotoon: esimerkiksi Jegorovista tuli Aalto, Romanovista Raikas ja Terjoshkinista Tervonen.

– Tästä syntyi vitsi, jonka mukaan sodassa oli sekä ”suomalaisia miinoja että minskiläisiä suomalaisia”, Takala kertoi.

Aikeena oli ottaa armeijaan uutta suomalaisväkeä alueilta, jotka Neuvostoliitto valtaisi sodan edetessä. Suunnitelma kariutui, sillä Suomi evakuoi siviiliväestönsä niin tehokkaasti.

Kun rauha tehtiin lopulta virallisen Suomen kanssa, ”kansanarmeija” menetti merkityksensä ja monet sotilaat siirrettiin Puna-armeijaan vailla mitään julkista kiitosta propagandapalveluksestaan.

”Hänen sisuksensa oli lyöty mäsäksi, maksa oli revennyt, kylkiluita poikki” – Näin julmasti Stalin teurasti suomalaisia - IL 31.10.2019

Stalin tappoi noin 85 prosenttia Muurmannin suomalaisista

 

Hugo Hulkko oli yksi Muurmannin suomalaisista, joita Tarja Lappalainen haastatteli kirjaan Stalinin tappamat. Hugon isä Eetu Hulkko (ylhäällä vasemmalla) ja hänen veljensä Väinö, Hannes ja Viljo vangittiin vankileireillä. Veljessarjasta vain Arvidin (alhaalla vasemmalla) onnistui sinnitellä vankileirillä kymmenen vuotta, jonka jälkeen hänet vapautettiin. 

 

Josif Stalin tapatti ampumalla, kiduttamalla tai nälkään noin 85 prosenttia Muurmannin rannoilla asuneista noin 4 400 suomalaisesta 1930-luvulla ja jatkosodan vuosina. Uutuuskirja Stalinin tappamat kertoo Muurmannin suomalaisten kauheat tarinat. Tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Tarja Lappalainen kutsuu heidän kohtaloaan 1930- luvun lopulla ja jatkosodan vuosina 1941–1944 Neuvostoliitossa suorasanaisesti kansanmurhaksi. Vainojen aikana Stalinin Neuvostoliitossa suomalaisia pidettiin järjestäytyneinä imperialismin vakoilijoina ja terroristeina, jotka Suomen valtio oli lähettänyt ja joille oli annettu tehtäväksi tuhota nuori Neuvostoliitto. 

 

Taiteilija ja kirjailija Sven Lokka (1924–2008) oli yksi harvoista Stalinin vainoissa hengissä selvinneistä Muurmannin suomalaisista. – Venäjän tulisi jo vihdoin tunnustaa rikoksensa – Muurmannin rannoille 1800-luvun puolivälin jälkeen saapuneiden suomalaisten ja heidän jälkeläistensä muodostaman ja kukoistavan suomalaisyhteisön totaalisen tuhoamisen. Muurmannin suomalaisten kodeissa ja kylissä elää nyt venäläisiä, joista ani harva tietää todella, ketkä olivat kylien rakentajat ja niiden ensimmäiset asukkaat ja talojen omistajat, Lappalainen sanoo. Suomalaisilta ryöstettiin omaisuus ja mahdollisuus tulevaisuuteen. Heidän luunsa lepäävät tuntemattomina siellä jossakin. 

 

Mantereen perhe, kun he kaikki asuivat vielä Suomessa. Perheen äiti Maria Kennel (ent. Mantere) pakkosiirrettiin ensin Karjalaan ja määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941. Nälkään näännytetyn Marian voimat ehtyivät Peletskin rautatieasemalla. Viimeisillä voimillaan hän kutsui Stalinin tappamia poikiaan Oivaa (toinen ylärivissä vasemmalla) ja Veikkoa (istumassa oikealla).  

 

Säälimättä ja raa’asti
Suomalaisia saapui Venäjän puoleisille Jäämeren rannikoille jo 1800-luvun puolivälin jälkeen, paitsi seikkailunhalusta, myös paetakseen ankaria nälkävuosia. Suomen sisällissodan jälkimainingeissa 1918 Muurmannin suomalaiskyliin alkoi saapua punakaartilaisia ja poliittisia pakolaisia. Muurmanninsuomalaisen Tyyne Mantereen kirje Sven Lokalle 1.9.1989 kertoo karusti Stalinin tuhokoneiston rattaista: ”Säälimättä, raa’asti oli teloitettu parhaat suomalaiset kanta-asukkaat, Muurmannin luojat, sen säilyttäjät, rakentajat. He kastelivat Muurmannin kylmän, jäisen kivikon hiellään ja verellään.” Stalinin vainoista hengissä selvinnyt muurmanninsuomalainen kirjailija Sven Lokka oli Kuolan suomalaisten siirtolaisten jälkeläinen, jonka sukujuuret ulottuvat Suomen Lappiin, Sompion Lokan kylään. Hänen isänsä Benjami Lokka pakeni Suomen sisällissotaa Venäjän puolelle 22. kesäkuuta 1918 ja tämäkin tapettiin Stalinin vainoissa. Vuonna 2008 kuollut Sven Lokka ja Tyyne Mantereen kirjeet ovat olleet Lappalaisen tärkeimpiä tietolähteitä. 

 

Kansanvihollisesta ei saanut jäädä jälkeäkään muistoksi. Sen vuoksi Jalmari Pellon hautajaiskuvasta on myöhemmin leikattu hänen kasvonsa pois. 

 

Sisukset hakattiin tohjoiksi

Sven Lokan isän kohtalo oli tyypillinen Muurmannin suomalaisille. Toukokuussa 1938 aamuyöstä kaksi synkkäilmeistä miestä marssi kohti suomalaisperäisten asuttamaa Päiväjärven eli Tuuloman kylää. – He tiesivät, että kylässämme asui runsaasti suomalaistaustaista väestöä. Miesten tehtävänä oli löytää lisää kansanvihollisia, sillä Stalinin ja hänen luomansa koneiston vangitsemiskiintiöt eivät olleet vielä täyttyneet. Kansanvihollisia oli löydettävä vaikka heinänsuovasta. Niinpä he selittämättä veivät isäni Benjamin mukaansa, Sven kertoi Lappalaiselle. Kylästä vangittiin muitakin suomalaisia. Äiti Greeta antoi Svenille viiden ruplan rahan isälle vietäväksi Kokon talolle, jossa Benjami-isä oli vangittuna ja kuulusteltavana. – Sain annettua setelin hänelle ja palasin takaisin ovenpieleen. Olisin halunnut sanoa isälleni jotakin lohdutukseksi, mutta en saanut sanaa suustani, koska itketti niin kovasti ja henkeäni salpasi, Sven muisteli. Isältä tippui setelin päälle kyyneleitä. Lopulta kuulustelija karjaisi Svenille venäjäksi: ”Pois täältä senkin pentu!” Sven juoksi yhtä päätä metsään hiidenkivelle, jonka päälle noustuaan hän näki kylän ja polun, jota pitkin isää kuljetettiin Stalinin kätyreiden autoon. – Se oli viimeinen kuva isästäni, joka piirtyi mieleeni, Sven kertoi. Isänsä kohtalosta tarkemmin Sven sai tietää reilun vuoden päästä siitä, kun hänet oli viety kylästä. Benjami tapettiin 21. marraskuuta 1938. Kuolintodistuksessa ei mainittu kuoleman syytä eikä edes hautapaikkaa. Harmaapäinen suomalaismies Jauhola kertoi Svenille: – Kesällä näin sinun isäsi Leningradin vankilassa. Satuimme isäsi kanssa yhtä aikaa kävelylle vankilan pihalle. Hän ryki verta. Hänen sisuksensa oli lyöty mäsäksi, maksa oli revennyt, kylkiluita poikki. Mutta pyydän sinua, minun ja oman henkesi nimessä, älä kerro tästä kenellekään, älä äidillesikään. Jauholalta Sven sai tietää myös, että Benjami pakotettiin kiduttamalla ”tunnustamaan”, että oli ”Suomen tiedusteluagentti Neuvostoliiton puolella”. – Tämä tunnustus ei tietenkään pitänyt paikkaansa, kiduttajatkin sen tiesivät, Sven kertoi Lappalaiselle.
 

Taiteilija ja kirjailija Sven Lokka (1924–2008) oli yksi harvoista Stalinin vainoissa hengissä selvinneistä Muurmannin suomalaisista.  

 

Lääkäri tapatti nelivuotiaankin

Tyyne Mantere avioitui Oiva Mantereen kanssa, joka hänkin kohtasi loppunsa Stalinin vainoissa. Tyyne kirjoittaa Oivan paenneen Suomesta vuonna 1933 Neuvostoliittoon osallistuttuaan vasemmistolaisnuorison poliittiseen toimintaan. Vielä 1930-luvun alussa Muurmannin suomalaisia ei vainottu Neuvostoliitossa. Kaikki muuttui vuonna 1937. Stalinin toimet käynnistivät alueella ennen näkemättömän ja järkyttävän murhenäytelmän. Stalin ajatteli, että ulkomaalaistaustaiset asukkaat kaappaavat vallan Muurmannin rannoilla. Tyyne hyvästeli Oivan kotinsa ovella 16. helmikuuta 1938. Lähdön hetkellä pariskunnan pieni Elvi-tyttökin taapersi isän syliin viimeisen kerran. – Se oli niin kamala yö. Juoksin venäläisten pidättäjien ja Oivan perässä ulos. Ulkona oli sakea helmikuun tuikea pyry. Oiva kulki eteenpäin selin, kädet ylös nostettuina ja huusi minulle: ”Typy rakas, minä palaan!” Ja niin hänen kaunis olemuksensa häipyi lumipyryyn kadoten minulta iäksi. En nähnyt Oivaani enää koskaan, Tyyne muisteli. Oivan vangitsemisen jälkeen Tyyne sai olla vielä 1,5 kuukautta töissä.– Nuorisoliitosta ja työstä erottaessaan syyttivät Oivaa ja minua yhteydestä Suomeen ja sanoivat, että mieheni Oiva oli suomalainen spioni (vakoilija). Minut ajettiin pois asunnostani talvella pienen lapseni ja Oivan 55-vuotiaan äidin Marian kanssa, meidän omasta kodistamme. 

 

Suomalaiset epäilivät Sven Lokan olleen mukana partisaani-iskussa Sodankylän Sompiossa sijainneeseen Lokan kylään jatkosodan lopulla 14. heinäkuuta 1944. Huhu ei pitänyt paikkansa, koska Sven kärsi iskun aikaan Stalinin vankileirillä. Oiva vangittiin ja teloitettiin. Saman kohtalon koki hänen veljensä Veikkokin. Vainot kohdistuivat muihinkin ulkomaalaistaustaisiin, mutta eniten Stalin vihasi suomalaisia. Muiden Muurmannin suomalaisten tavoin Tyyne Mantereen anoppi Maria Kannel (ent. Mantere) pakkosiirrettiin ensin Karjalaan ja määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941. Maria pääsi Arkangelin Peletskin rautatiesemalle, mutta siellä hänen voimansa ehtyivät. – Matkan tarkoituksena oli näännyttää Muurmannin suomalaiset siellä nälkään, Lappalainen kertoo. Hengiltä näännyttäminen alkoi jo junamatkalla. Junia seisotettiin tarkoituksella asemilla ja evakot saivat elantonsa ainoastaan kaikenlaisista jätteistä, kuten madoista ja eläinten raadoista sekä maasta löydetyistä mädäntyneistä perunoista.Viimeisinä hetkinään, nälkiintyneenä ja vaikeasti sairaana Maria kutsui vaikeroiden luokseen vangittuja ja tapettuja lapsiaan, Oivaa ja Veikkoa. – Hän olisi halunnut tietää edes poikiensa viimeiset leposijat, Tyyne kertoi Sven Lokalle. Kun Tyynen neljävuotias pikkuveli Reino sairastui kurkkumätään ja Tyyne vei hänet Arkangelissa lääkäriin, lääkäri ilmoitti kylmästi, ettei kansanvihollisten lapsiin uhrata lääkkeitä. Reino tukehtui kurkkumätään ja kuoli siskonsa käsivarsille.Vuonna 1957 Tyyne sai Oivasta syyttömyystodistuksen.

 

Muurmannin suomalaisten vainojen kolme vaihetta

Vuodesta 1937 suomalaiskylistä ryhdyttiin pidättämään Stalinin toimesta yhteisönsä johtavassa asemassa olevia miehiä. Vankileireillä heitä kidutettiin ja teloitettiin.

Kesällä 1940 talvisodan päättymisen jälkeen suomalaisten omaisuus ja asuinsijat ryöstettiin, suomalaiset häädettiin kylistään ja kodeistaan. Pääosa heistä siirrettiin Karjalaan ja pieni osa Uralin taakse.

Jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 Karjalaan pakkosiirretyt Muurmannin suomalaiset määrättiin uudelle evakkomatkalle Arkangelin metsiin syksyllä 1941. Täällä suurin osan heistä tapettiin Stalin toimesta nälkään. 

Lähde: Tarja Lappalainen & Martti Turtola: Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö (2019, Docendo)

Väliterveiset ruuhkavuosilta...

En ole unohtanut blogia, mutta työ ja koulu haittaa nyt vakavasti harrastuksia. Tuli vastaan tuollainen meemi-kuva Facebookin sukututkimusryhmässä, ensin se nauratti ja sitten tuli vähän surullinen olo. Siitä on jo vuosia kun joku viisas lausui että nyt kasvaa "kuvaton sukupolvi" vaikka kuvien otto ja lähettäminen on helpompaa kuin ikinä. Täytyy siis ensitilassa alkaa käymään omia kuva-arkistoja läpi ja ruveta rukkaamaan näyttelykelposia otoksia paperille asti ja säilytykseen sinne kenkälaatikkoon.

1 200 suomalaista soti brittien alaisuudessa Venäjällä 1918 – Muurmannin legioonaa ei meinattu huolia takaisin Suomeen - YLE 26.1.2018

Punaiset legioonalaiset hävisivät Suomen sisällissodan, mutta Ison-Britannian rinnalla he olivat ensimmäisen maailmansodan voittajia. Kajaanin kaupungiteatteri on tehnyt aiheesta näytelmän.

Mistä on kyse?

• Suomen sisällissotaan liittyvä Muurmannin legioona toimi kesäkuusta 1918 elokuuhun 1919.
• Siihen kuului pohjoissuomalaisia punakaartilaisia, jotka eri syistä olivat päätyneet Muurmannin alueelle.
• Legioona toimi Ison-Britannian armeijan alaisuudessa.
• Punaiset legioonalaiset hävisivät Suomen sisällissodan, mutta Ison-Britannian rinnalla he olivat ensimmäisen maailmansodan voittajia.
• Lähes kaikki legioonalaiset saivat palata takaisin Suomeen.

Suomen sisällissotaan liittyy monia erikoisia tapahtumia ja yksityiskohtia, joista kiehtovimpien joukkoon kuuluu varmasti Muurmannin (nykyinen Murmansk) legioona: 1 200 punakaartiin kuuluvaa pohjoissuomalaista, jotka päätyivät Ison-Britannian armeijan alaisuuteen Kuolan niemimaalla.

Legioonassa on useita mielenkiintoisia piirteitä. Ensinnäkin sen tehtävä oli turvata Muurmannin aluetta suomalaisia valkoisia sekä saksalaisia vastaan. Samaan aikaan Venäjän sisällissodassa Iso-Britannia tuki valkoisia kenraaleja taistelussa puna-armeijaa vastaan.

Toisekseen legioonan kotiinpaluu ei ollut mikään läpihuutojuttu. Ison-Britannian ehtojen joukossa oli myös uhkaus siitä, ettei se tunnusta Suomen itsenäisyyttä elleivät legioonalaiset saa palata rauhassa kotiin. Toisin sanoen Suomen sisällissodan voittaneet valkoiset, jotka eivät halunneet punaisia legioonalaisia kotiin, joutuivat pitkin hampain kuitenkin tekemään näin.

Suomen sisällissodassa legioonalaiset olivat häviäjien puolella, ensimmäisessä maailmansodassa he olivat voittajien joukoissa. Niinpä legioonalaiset kävelivät ylpeinä kotiin palattuaan, ja pitivät kiinni yhteishengestään. Tosin osa legioonalaisista myös vaikeni kokonaan taustastaan ja sulautui osaksi valkoista yhteiskuntaa.

Mitä pidemmälle Muurmannin legioonan historiaan tunkeutuu, sitä mielenkiintoisempi sen tarinasta kehkeytyy.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Itse asiassa on mentävä vuodesta 1918 vielä muutama vuosi taaksepäin.

Vuonna 1915 Ison-Britannian armeija oli noussut maihin Kuolan niemimaalla turvaamaan pohjoista merireittiä saksalaisilta. He kävivät taisteluita länsirintamalla, eikä heillä ollut mahdollisuutta irrottaa maajoukkoja omistaan.

Suomen sisällissota oli päättynyt toukokuussa 1918. Pohjoissuomalaisia punakaartilaisia (siirryt toiseen palveluun) (Savon Sanomat) päätyi Muurmannin alueelle, missä oli jo entuudestaan metsätyömiehiä. He järjestäytyivät Muurmannilla Pohjoisen rintaman punakaartiksi, josta tuli legioonan ydinjoukko kun se perustettiin kesäkuussa 1918. Legioonan tehtävä oli turvata Murmanskin satamaa ja Muurmannin rautatietä.

– Punakaartin johto ei päättänyt legioonaan liittymisestä, vaan se tehtiin demokraattisella äänestyksellä. Aluksi siihen kuului 700 ihmistä, mutta kun legioona lopulta kotiutettiin elokuussa 1919, heitä oli 1 200, kertoo aiheesta historian pro gradun (siirryt toiseen palveluun) (Tampereen yliopisto) vuonna 2014 tehnyt Uni Ojuva.

Legioonaan liittyi aina vuoteen 1919 asti Muurmannilla töitä tehneitä sekä sotatoimia ja valkoisen armeijan kutsuntoja paenneita. Legioonaan kuuluivat muun muassa Oskari Tokoi, Verner Lehtimäki (siirryt toiseen palveluun) ja Aarne Orjatsalo.

Suurin osa legioonalaisista oli pohjoissuomalaisia metsätyömiehiä, joista osa oli työväenyhdistysten jäseniä tai punakaartilaisia. Välttämättä kaikilla ei ollut vahvaa aatteellista taustaa toiminnalleen, mutta he samaistuivat sosiaalisen asemansa vuoksi sisällissodan punaiseen osapuoleen.

Legioonaan ei kuulunut pelkästään miehiä, vaan myös naisia ja lapsia. Olot legioonassa olivat yltäkylläiset. Britannialaiset tarjosivat palveluksen vastapainoksi täyden ylläpidon, joka sisälsi myös rahapalkan, koulutuksen ja täyden varustuksen.

Punakaartilaisia imperialistien alaisuudessa

Kuolan niemimaalla Ison-Britannian ja Suomesta tulleiden punakaartilaisten intressit kohtasivat. Britannialaiset kävivät sotaa Saksaa vastaan, ja saksalaiset tukivat valkoista Suomea.

Britit kuitenkin kävivät taisteluita Venäjän puna-armeijaa vastaan, mikä muodosti suomalaisille ristiriidan. Tämän vuoksi legioonan perustamissopimus oli ratkaisevan tärkeä.

– Sopimukseen oli muun muassa kirjattu, ettei legioona taistele ketään muita kuin suomalaisia valkoisia sekä saksalaisia vastaan, Uni Ojuva kertoo.

Legioonalaiset ratkaisivat aateristiriidan sillä, että he korostivat nimenomaan tätä perustamissopimuksen seikkaa.

Sopimukseen oli myös kirjattu, että legioona toimii yhtenäisenä joukko-osastona omien johtajiensa johdolla, mutta käskyt tulevat briteiltä. Lisäksi legioona toimi Muurmannin alueella, eikä heitä saanut siirtää muualle. Mikäli uusi sisällissota olisi puhjennut Suomen puolella, legioonalaiset olisivat voineet jättää tehtävänsä ja liittyä kotimaan taisteluihin.

Taisteluita legioonalaiset kävivät vähän. Ne kestivät vain 3 kuukautta ja hiipuivat pois, koska valkoisten armeija koillisrajalla oli hyvinkin kuihtunut. Taistelutehtävissä noiden kuukausien ajan oli lähinnä Iivo Ahavan johtama lentävä osasto. Vaikka Suomen sisällissota oli päättynyt jo ennen legioonan perustamista, ensimmäinen maailmansota kesti aina marraskuulle 1918.

Kun maailmansodan pauhu vaimeni, tajusivat legioonalaiset ettei heitä enää tarvita. Mutta kotiin ei itsenäisesti ollut asiaa, sillä Suomi oli valkoisten.

Voittaja saneli säännöt, valkoinen Suomi nieleskeli

Ison-Britannian hallitus halusi, että punamieliset legioonalaiset pääsevät kotiin. Suomi oli kuitenkin valkoisten hallinnassa, ja punaisten katsottiin olevan rikollisia.

– Vapaussotakertomus perustui käsitykselle punaisten rikollisuudesta ja rikollisiksi leimattuja henkilöitä ei luonnollisesti haluttu maahan. Mutta valkoisten mielipiteellä ei kauheasti ollut väliä, sillä Iso-Britannia saneli säännöt, Uni Ojuva sanoo.

Vaikka Suomessa punaiset olivat häviäjiä, isommassa mittakaavassa legioonalaiset olivat Ison-Britannian rinnalla maailmansodan voittajia. Valkoinen Suomi oli taistellut Saksan rinnalla, ja oli näin ollen sodan häviäjä. Ja voittajat sanelevat säännöt.

– Aluksi Ison-Britannian hallitus jopa kytki legioonan palauttamisen Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen, mutta tästä vaatimuksesta luovuttiin. Legioonalaisten täysi armahdus ja kansalaisoikeudet kuitenkin säilyivät ehtoina, Ojuva kertoo.

Neuvottelut Suomen ja Ison-Britannian välillä aloitettiin huhtikuussa 1919 ja elokuussa legioonan kotiuttaminen aloitettiin. Heidät lastattiin Kursk-alukseen, joka vei legioonalaiset Villingin saarelle Helsingin edustalle.

Iso-Britannia vaati sopimuksessa, että kaikille legioonalaisille on taattava kansalaisoikeudet ja turvallisuus. Lisäksi kaikille oli saatettava tietoon, että legioonalaiset saavat laillisesti palata maahan.

Legioonalaisten asema oli hyvin erilainen kuin muiden punaisten.

Uni Ojuva

Valkoisten oli siis päästettävä punakaartilaiset takaisin Suomeen, mutta he saivat tehdä mustan listan. Siihen listattiin 100 legioonan johtohahmoa, joita ei haluttu edes Villinkiin. Näiden johtajien joukossa oli muun muassa Oskari Tokoi.

Lisäksi Suomi sai mahdollisuuden pitää valtiorikosoikeudentutkinnan legioonalaisille. Iso-Britannia vaati tähän, että niistä toimista, mitä on tehty Hänen majesteettinsa vallan ja vastuun alaisina sotilaina, ei voinut suomalaisia syyttää.

– Legioonalaisten asema oli hyvin erilainen kuin muiden punaisten. He olivat perustaneet legioonalaisrahaston, josta palkkasivat itseään edustamaan oikeusavustaja Eino Pekkalan. Ison-Britannian upseeri valvoi tutkintoja, ja legioonalaisilla oli mahdollisuus tietää etukäteen tuomionsa.

– He käyttäytyivät istunnoissa hyvin omanarvontuntoisesti, hyvin tietoisena oikeuksistaan.

158 legioonalaista sai tietää, että kotimaassa heitä odottaa tuomio. Heistä 42 päätti lähteä maanpakoon britannialaisten mukana, loput tulivat Suomeen suorittamaan tuomionsa. Maanpakoon joutuneiden joukossa oli myös tietenkin mustalle listalle joutuneita, kuten Oskari Tokoi.

Ainoat pakolaiset, jotka pääsivät kotiin

Muurmannin legioonan erikoisuudet eivät pääty vielä tähän. Suomeen palattuaan Venäjän puolella syntynyt yhteisöllisyys säilyi. Legioonalla oli oma rahastonsa, mistä tuettiin ahtaaseen taloudelliseen tilanteeseen joutuneita. Sen avulla myös järjestettiin pienimuotoista poliittista toimintaa, esimerkiksi kiertäviä puhujia palkattiin käymään metsätyömailla.

Legioonalaisilla oli myös oma hopeinen merkkinsä, jonka avulla he halusivat tuoda erityisen identiteettinsä esille. Niille paikkakunnille, joihin legioonalaiset palasivat, perustettiin legioonalaistoimikuntia, jotka pyrkivät huolehtimaan toisista ja koko yhteisöstä.

– Heissä oli selkeästi ylpeyttä ja he tekivät omaa ainutlaatuista asemaa näkyväksi. Heissä ei ollut sisällissodan häviäjien nöyryyttä kun he palasivat kotiin. Muut sisällissodan hävinneet eivät käyttäytyneet kuin legioonalaiset, kertoo Uni Ojuva.

Mutta kaikki eivät pitäneet legioonalaisuutta näkyvillä: osa heistä vaikeni täysin. He tulivat osaksi valkoista yhteiskuntaa, kuitenkin säilyttäen oman ainutlaatuisen identiteettinsä.

Eräs hyvin tärkeä seuraus legioonalaisuudesta, oli hengissä säilyminen. Sisällissodassa 37 000 menetti henkensä, mutta nämä pohjoissuomalaiset työväen edustajat eivät. He olivat ainoita sodan pakolaisia, jotka pääsivät palaamaan takaisin koteihinsa.

– Ja osassa heistä säilyi hengissä vallankumouksellinen toimijuus.

Näytelmä Muurmannin legioonasta

Sisällissodasta tulee tänä vuonna täyteen 100 vuotta, joten ei ole mikään ihme, että moni teatteri esittää jotain siihen liittyvää. Kajaanin kaupunginteatterissa ensi-iltansa lauantaina 27. tammikuuta saa Punainen maa, valkoinen meri -näytelmä, jossa Suomussalmen Pesiökylältä päädytään juurikin Muurmannin legioonaan.

Näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Hanna Ojala halusi kertoa sisällissodasta sellaisen näkökulman, mitä ei vielä ole tuotu esille. Tämä sai hänet valitsemaan aiheeksi Muurmannin legioonan. Ojala uskoo, että poikkeuksellinen näkökulma antaa tilaa neutraalille keskustelulle sisällissodasta.

– Muurmannin legioona oli aatteiltaan kirjava joukko ihmisiä. Lisäksi asenteet, joita heitä kohtaan syntyivät, olivat myös kirjavia. Toisaalta heidät nähtiin pettureina, toisaalta kiihkeinä punaisina. Ei olla puolesta eikä vastaan ketään, vaan se herättää keskustelua tietyllä lailla myös aatteiden kyseenalaistamisesta.

Ojalan käsikirjoitus perustuu Tammen kustantamiin Anneli Toijalan kirjoihin Punainen maa, valkoinen meri (siirryt toiseen palveluun)(Kajaanin kaupunki) ja Merten takaa tulleet (siirryt toiseen palveluun) (Turun Sanomat). Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta tapahtumat perustuvat tositapahtumiin.

– Onhan se vastakkainasettelu ollut silloin hurjaa. Ja väkivallan syttyminen arkisista asioista, leivästä – siitähän periaatteessa sisällissota lähti liikkeelle. Se on mystinen hetki, missä vaiheessa oman maan kansalainen on muuttunut epäinhimilliseksi viholliseksi. Me ehkä kaikki tunnistamme sen hetken, se on näytelmässäkin läsnä.

– Mutta näytelmämme ytimessä on myös juuri se päinvastainen hetki, kun ihminen löytää empatiakykynsä ja armon vierasta ihmistä kohtaan, Ojala jatkaa.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja näkee, että voisimme ottaa jotain opiksi sisällissodasta.

– Suomalaisten olisi hyvä parantaa keskustelukulttuuria. Keskustelemattomuus sekä näiden viholliskuvien ja vihapuheen lietsonta johtivat sisällissotaan. Meillä tahtoo lähteä mopo käsistä siinä vastakkain asettelussa helposti.

Punainen maa, valkoinen meri -näytelmässä Aate Materoa esittävä Joonas Kääriäinen pitää sisällissodan tapahtumia kammottavana.

– Minusta tuntuu, että samanlaisia ajatuksia on nykypäivän Suomessakin. Pelottavaa, toivottavasti ei olla ajautumassa samanlaiseen tilanteeseen nykypäivänä.

Suomalaiset olivat 1800-luvun halpatyövoimaa maailman merillä – laivasta karanneet häivyttivät taustansa - YLE 23.3.2019

Tuhansia suomalaisia merimiehiä palveli kansainvälisillä purjelaivoilla ja osa jäi sille tielleen.

Ei tiennyt Frans Viktor Lundgren, mihin joutuu lähtiessään Uudestakaupungista seilaamaan vuonna 1872. Ensireissulleen lähtenyt nuorimies shanghaijattiin eli siepattiin toiseen laivaan San Franciscossa.

Amerikkalaisella valaanpyyntialauksella olot olivat rankat ja niinpä Lundgren karkasi Uudessa-Seelannissa maihin yhdessä intiaaniystävänsä kanssa.

Karkulaiset piilottelivat maorien luona, koska laivasta karkaamisesta seurasi ankara rangaistus, jos lähtijät saatiin kiinni. Karkuri saatettiin vetää kölin alta.

Frans Lundgren vaihtoi sukunimekseen Urwin. Nimenvaihdoksella hän halusi hävittää alkuperäisen henkilöllisyytensä ja katkaista yhteydet entiseen.

Hän avioitui brittiläisen Emma Brownin kanssa, piti jonkun aikaa merimiesten majataloa Australiassa ja palasi sitten taas Houhoraan Uuteen-Seelantiin ja viljeli kauripuuta.

Lundgrenin vaiheita on selvittänyt hänen sukulaisensa, kansatieteen emeritusprofessori Pekka Leimu. Hän on yksi kirjoittaja tulevassa kirjassa, joka käsittelee suomalaisten merimiesten vaiheita viime vuosisatojen aikana.

Lundgren ei ollut ainoa laivasta karannut suomalainen merimies, joka jäi maihin kauas maailmalle. Vasta nykyään on mahdollista löytää näitä kadonneita, kun tiedonhaku eri maiden digitaalisista arkistoista on helpottunut. Historiantutkimukselle on avautunut aivan uusi lähdemateriaali.

Venäjän vallan ajan diplomaatti- ja konsulaattiaineistot ovat silti edelleen hankalasti saatavilla.

Suomessa omaiset jäivät aikanaan autuaan tietämättömiksi siitä, minne merille lähtenyt mies oli kadonnut. Nyt merimiesten jälkeläislle saattavat paljastua hyvinkin monikulttuuriset sukujuuret ja -verkostot.

Halpatyövoimaa merille

Suomesta lähti tuhansia miehiä merille 1800-luvulla, ja jo aiemminkin pestin otti moni rannikon asukas. Ruotsin vallan aikana emämaan Itä-Intian kauppakomppanian laivat purjehtivat Kiinaan ja muualle Aasiaan 1700-luvulla. Näiden merimiesten vaiheita on selvitellyt talousmaantieteen tutkija Erja Kettunen.

Ruotsalaisista tietokannoista on löytynyt satoja suomalaisia, pääasiassa Turun seudulta, jotka palvelivat Itä-Intian kauppakomppanian laivoilla. Suomalaisia merimiehiä on löytynyt myös hollantilaisten kauppakomppanioiden alusten miehistöstä samana aikana, eli varsin kansainvälisille reiteille ja työpesteihin lähdettiin jo satoja vuosia sitten.

Merille mentiin paremman elintason takia. Kansainvälinen merityövoiman kysyntä oli voimakasta 1800-luvulla ja tuolloin suomalaiset olivat merten halpatyövoimaa. Nyt valtamerilaivojen miehistöissä seilaa runsaasti filippiiniläisiä. Hekin ovat lähteneet merille leveämmän leivän takia.

Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa työskenteli niin merimiehiä kuin muita ammatti-ihmisiä. Petter Johan Bladh (1746–1816) Kaskisista toimi parikymmentä vuotta yhtiön palveluksessa ja yleni superkargöörinä johtamaan Kiinassa kauppakomppanian asioita. Sitten Bladh palasi kauppiaaksi ja laivanvarustajaksi Kaskisiin ja osallistui useille valtiopäiville.

Aasiaan purjehti myös kadetti Israel Reinius, jonka lokikirjasta on saatu paljon tietoa 1700-luvun kaukomatkoista. Papiksi myöhemmin ryhtynyt Reinius teki myös ensimmäisen suomalaisen Kiinaa koskevan väitöskirjan matkakokemustensa perusteella. Hänen veljensä Herman Israel jatkoi laivurina.

Bladhin ja Reiniuksen kaltaisten hieman paremmista oloista lähteneiden lisäksi Itä-Intian kauppakomppanian laivoilla työskenteli runsaasti Suomen rannikolta lähteneitä merimiehiä. Heitä on löydetty tutkimalla ruotsalaisia arkistolähteitä.

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Pirita Frigren toimittaa parhaillaan Merenkulkijoiden siirtolaisuus: historia ja nykypäivä -teosta. Hänen mukaansa merimiehet toimivat usein siirtolaisuusliikkeiden aloittajina, mutta osa merille lähteneistä jäi laivatyöhön koko elämäkseen.

Tässä jutussa mainitut tutkijat ovat kirjoittaneet artikkeleita Frigrenin toimittamaan kirjaan Elina Maaniittyä lukuunottamatta.

Karkulaisia ja seikkailijoita

Merimiehet saattoivat jäädä maihin vieraaseen satamaan pestin loputtua. Joskus aluksesta karattiin jo aiemmin, jos olot olivat sietämättömät, kuten alussa mainitun Frans Lundgrenin tapauksessa kävi. Palkkataso maailmalla oli huikeasti parempi kuin kotimaassa.

Merimiesten liikkuvuus perustui aiemmin usein karkaamiseen alkuperäiseltä laivalta johonkin brittiläiseen, amerikkalaiseen tai norjalaiseen alukseen. Tuolloin myös merimiehen nimi saattoi vaihtua ja he katosivat iäksi.

Merimiesten avioeroille suurin syy oli Pirita Frigrenin tekemien tutkimusten mukaan juuri karkaaminen ja katoaminen sen jälkeen.

Suomeen karkurit eivät palanneet juuri koskaan. 1800-luvulla kotimaassa ei ammattivaihtoehtoja juuri ollut.

Aikansa filippiinot

Merihistorioitsija ja eläköitynyt taloushistorian professori Yrjö Kaukianen on arvioinut, että 1800-luvun lopulla maailman merillä palveli ulkomaisissa aluksissa suomalaisia merimiehiä enemmän kuin kotimaisissa. Kaukiaisen mukaan kansainvälisillä laivoilla olisi työskennellyt jopa 6 000 suomalaista merimiestä.

Liikehdintä ulkomaisille aluksille kiihtyi, kun 1880-luvulla työtilaisuudet kotimaisilla aluksilla heikkenivät. Vasta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä esimerkiksi Britannia kiristi ulkomaalaisten merimiesten liikkuvuutta.

– Merenkulun kansainvälisillä työmarkkinoilla on aina vallinnut etniseen taustaan perustuva hierarkia. Se vain on vaihdellut, että mistäpäin maailmaa tulevat ryhmät ovat olleet niitä filippiinoja eli halpatyövoimaa, Pirita Frigren sanoo.

Skandinaviasta tulleet merimiehet kelpasivat valkoihoisina ja protestanttisina paremmin brittiläisen imperiumin laivoihin. Liikkuvuuden sääntely on myös vaikuttanut siihen, miten vierastyövoimaan suhtauduttiin. 

Britanniassa lakeja lievennettiin 1800-luvun lopulla, kun työvoiman kysyntä oli suurta. Suomalaisia pidettiin reippaina ja ahkerina ulkoilmaan tottuneina työmiehinä. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä suhtautuminen muuttui ja satamaan seuraavia pestejä odottamaan jääneitä tai karanneita alettiin pitää laittomina siirtolaisina ja kriminaalina toimintana.

– Löysin paljon lehtijuttuja, joissa kerrottiin, että ulkomaalaiset merimiehet aiheuttavat ongelmia ja esimerkiksi ahdistelevat paikallisia naisia, Pirita Frigren kertoo tutkimuksistaan Hullin satamakaupungissa.

Juuri itsenäistyneestä Suomesta näiden merimiesten pelättiin levittävän huonoa kuvaa 1920-luvulla. Kiertolaisuus maailman merillä ei ollut paras tae kunniallisuudesta. Mutta asialla oli toinenkin puoli. Maailman merillä miehet kartuttivat ammattitaitoaan.

Palatessaan Suomeen osa heistä toi uusia tuulia kotimaiseen merenkulkuun ja toisaalta myös uutta tietoa maailmalta.

Kaukaisia sukulaisia ilmestyy nyt

Australiaan on muuttanut aikojen saatossa runsaasti siirtolaisia ja merimiehet olivat ensimmäisten joukossa. Sukujuuret ovat kuitenkin vuosikymmenten kuluessa jääneet unohduksiin tai tietoa niistä ei ole ollutkaan.

Suosittu australialainen näyttelijä Shane Jacobson oli mukana Who Do You Think You Are? -ohjelmassa, missä etsitään kunkin esivanhempia.

Näyttelijän isälle oli joku kauppakeskuksen ennustaja joskus kertonut, että hänellä on viikinkijuuret ja piirrellyt sukuvaakunan.

Australialainen sukututkija selvitti ohjelmassa, että sukujuuret johtavat kadonneeseen suomalaiseen merimieheen.

Jacobsonin esi-isäksi paljastui Uudestakaupungista Waltikka-laivalla lähtenyt Otto Herman Jakobson, joka karkasi Adelaiden satamassa alukselta vuonna 1883. Tästä syystä Otto Herman salasi menneisyytensä ja juurensa jälkeläisiltään.

Karkuri Jakobson oli köyhistä oloista maailmalle lähtenyt naimaton nuorimies, joista on jäänyt varsin vähän dokumentaatiota kotimaahan. Liikkeelle lähdettiin paremman elämän toivossa.

Otto Hermanin tarina muistuttaa monen muun maailmalle kadonneen merimiehen kohtaloa.

Sairastuminen jätti maihin minne sattui

Epätavallisimpiin paikkoihin suomalaisia merimiehiä päätyi, jos sairastuivat kesken matkan. Etelä-Afrikan tai muun kaukaisen maan hospitaaleihin jätettiin merimiehiä toipumaan aivan yksin, keskelle vierasta kulttuuria.

Tällöin yhteydenpito kotimaahan saattoi katketa kokonaan tai ainakin hankaloitui. Merimiespapit välittivät viestejä myös sotien aikana, kun kirjeiden kulku saattoi pysähtyä.

Purjelaivakaudella yksipuolinen ravinto aiheutti sairastumisia. C-vitamiinin puute aiheutti keripukkia etenkin Ruotsin vallan ajan kaukopurjehduksilla Aasiaan. Vasta 1700-luvun lopulla brittiläinen laivastokirurgi James Lind löysi avun tähän. Miehistöille alettiin syöttää sitrushedelmiä.

Tutkija Elina Maaniitty on selvitellyt sairastamista ja kuolemaa merellä sekä niihin varautumista. Keripukin takia merimiesten yleiskunto heikkeni ja harva palasi pitkiltä merimatkoilta.

Laivoilla ei ollut apuna kuin parturivälskäri, joka osasi hoitaa tapaturmien vammoja ja haavoja, sillä niiden tulehtuminen johti pahempiin ongelmiin.

Purjelaivojen miehistö asui ahtaissa ja kosteissa tiloissa. Niissä huono hygienia lisäsi tartuntatautien leviämistä. Kuolinsyyksi kirjattiin yleensä oireen mukaan kova kuume ja pahoinvointi. Todellisia syitä saattoivat olla tuberkuloosi ja pilkkukuume.

Jos merimiehet toivat uutta tietoa maailmalta, kulkeutui heidän mukanaan myös vitsauksia ja tauteja. Jos laivalla epäiltiin olevan tarttuvaa tautia, niin sitä ei päästetty satamaan.

Tarinat aavelaivoista saattoivat syntyä, kun miehistöt jäivät oman onnensa nojaan seilaamaan merelle. Rutto- tai isorokkoepidemiat riehuivat Euroopassa ja niidne leviämistä pelättiin menneinä vuosisatoina.

Laivojen pilssivesissä muhi myös taudinaiheuttajia, jotka levisivät miehistöön etenkin silloin, kun laiva oli lämpimän maan satamassa.

– Epidemiat levisivät nopeasti meritse sekä miehistön että lastina olleen tavaran välityksellä tuhoisin seurauksin, Elina Maaniitty kertoo.

Näin kävi esimerkiksi Kustaan sodan yhteydessä heinäkuussa 1788. Suursaaren meritaistelussa vallattu ja miehistöineen Viaporiin tuotu iso venäläinen linjalaiva toi mukanaan pilkkukuume-epidemian, joka alkoi vuoden 1788 elokuussa ja riehui lähes kahden vuoden ajan.

Vaikein oli vuosi 1790, jona Helsingin kuolleisuus oli poikkeuksellisen korkea. Epidemia levisi tuhoisin seurauksin ympäri Ruotsin valtakuntaa erityisesti sotaväen mukana.

Le­vän­luh­dan kal­mis­ton mys­tee­ri au­ke­aa pala pa­lal­ta mo­ni­tie­tei­sen tut­ki­muk­sen avul­la - 11.6.2019 HELSINGIN YLIOPISTO

Uusi tutkimus osoittaa, että Isonkyrön Levänluhtaan haudattujen ihmisten DNA on lähellä nykysaamelaisten DNA:ta. Tämä on ensimmäinen fyysinen osoitus saamelaisasutuksesta näinkin eteläisessä Suomessa. Strontiumisotooppianalyysi taas osoittaa, että nämä ihmiset olivat kasvaneet alueella. Sen sijaan kysymys siitä, miksi heidät on haudattu veteen, jää edelleen arvoitukseksi.

Rautakaudella, noin 300 vuotta ajanlaskun alun jälkeen Isonkyrön Levänluhdan alueella tehtiin jotain poikkeavaa. Siellä haudattiin ihmisiä veteen ja tapaa jatkettiin ainakin 400 vuoden ajan. Kun paikallisilla pelloilla kaivettiin ojaa 1800-luvun puolivälissä, nousi maasta ihmisen pääkalloja ja muita luita. Luut olivat säilyneet hapettomassa, rautapitoisessa vedessä lähes täydellisinä. Arkeologit, historioitsijat ja paikallinen väestö ovat ihmetelleet löytöä jo yli 150 vuoden ajan.
Vuonna 2010 Helsingin yliopiston monitieteinen tutkimusryhmä päätti yrittää selvittää uudelleen Levänluhdan arvoitusta, sillä Levänluhta on kansainvälisestikin poikkeuksellinen, uhrilähteeksi epäilty paikka, josta on löytynyt noin 75 kg tummanpunertavia luita. Dosentti Anna Wessmanin johtamalla ryhmällä oli kunnianhimoinen tavoite: selvittää keitä Levänluhtaan oli haudattu, miksi heidät oli haudattu poikkeavalla tavalla ja kauas muusta asutuksesta ja miksi veteen. Nyt, usean vuoden tutkimustyön jälkeen, ryhmä raportoi projektinsa tuloksia Nature-lehden uusimmassa numerossa osana laajempaa kansainvälistä tutkimusta, jossa selvitettiin Siperian asuttamista ja väestöhistoriaa käyttäen muinaisia, 600 – 31 000 vuotta vanhoja ihmisluita.
– Omassa osuudessamme halusimme erityisesti selvittää Levänluhdan rautakautisesta lähteestä löytyneiden ihmisten alkuperää, sanoo tutkimusta johtanut dosentti Anna Wessman.

Tu­lok­sia mui­nais-DNA -tek­no­lo­gian avul­la

Ihmisten alkuperää selvitettiin uusimman muinais-DNA -teknologian avulla, josta Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastolla oli kiinnostuttu myös rikos- ja tunnistustutkimusten vuoksi.
Professori Antti Sajantila kertoo, että tutkimuksen alkuvaihe oli haastava.
– DNA-tutkijoille oli turhauttavaa, kun emme aluksi edes itse pystyneet toistamaan omia tuloksiamme, kertoo Sajantila ensimmäisistä kokeista laboratoriossa.
Tutkimusmenetelmät kehittyivät kansainvälisessä yhteistyössä nopeasti ja kehitystyön seurauksena suomalaisten alkuperäistulokset osoittautuivat oikeiksi. Oli kuitenkin yllätys, että kolmen Levänluhdan vesikalmistoon haudatun vainajan perimässä oli selkeitä samankaltaisuuksia nykysaamelaisten kanssa.
– Tämän ymmärsimme jo tutkimuksen alkuvaiheessa, mutta tuloksen varmistamiseen meni oma aikansa, toteaa dosentti Jukka Palo.
Näytti siis siltä, että Isonkyrön alueella oli ollut saamelaisasutusta hyvin varhain: radiohiiliajoitusten mukaan luut kuuluivat 500–700-luvuilla kuolleille ihmisille. Tulos olisi ensimmäinen fyysinen osoitus saamelaisasutuksesta näinkin eteläisessä Suomessa.

Pai­kal­li­sia vai ohi­kul­ki­joi­ta?

Seuraava kysymys olikin: olivatko he paikallisia, muualta muuttaneita tai mahdollisesti vain vieraita läpikulkumatkalla? Tämän varmistamiseksi tarvittiin DNA-tuloksista riippumaton tutkimus. Ratkaisu löytyi yksilöiden hammaskiilteestä. Intendentti Laura Arppe Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriosta kertoo hampaisiin tallentuneiden strontiumisotooppikoostumusten viittaavan siihen, että yksilöt olivat viettäneet lapsuutensa Levänluhdan ympäristössä.
Tämän päivän eteläpohjalaisten perimä on sekoitus itäistä uralilais- ja läntistä skandinaaviperimää, ja myös yhden Levänluhdan vainajan perimä muistutti tämän päivän skandinaaveja. Kokonaisuudessaan Etelä- ja Keski-Suomessa nähty saamelaisväestön korvautuminen uudella väestöllä heijastelee myös Nature-artikkelissa selvitettyjä Koillis-Siperian väestöjen korvautumisia. Kyseessä on ilmeisesti laajempi prosessi, joka on tapahtunut useilla muillakin pohjoisilla alueilla.
– Levänluhta-projekti vaatii ehdottomasti jatkotutkimusta, ei ainoastaan DNA-tulosten laajentamiseksi, vaan koko vesihautaustavan ymmärtämiseksi. Kysymys - miksi - on edelleen auki, ihmettelee luututkija, dosentti Kristiina Mannermaa.
Tutkimusprojekti sai rahoitusta Emil Aaltosen säätiöltä ja siihen osallistui Helsingin yliopiston tutkijoita useasta oppiaineesta ja laitoksesta. Tässä julkaisussa mukana olivat Anna Wessman, Kristiina Mannermaa ja Tarja Sundell arkeologian oppiaineesta, Antti Sajantila, Jukka Palo ja Mikko Putkonen oikeuslääketieteen oppiaineesta ja Laura Arppe Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Helsingin Yliopston tiedote

YLILOKKA - suku

PÄIVITYS 4.12.2022, TIEDOSTOSSA YHTEENSÄ 600 HENKILÖÄ. ELÄVÄT POISTETTU TÄSTÄ TULOSTUKSESTA!

Taulu 1

I  Pehr Johansson Korva-Korvanen e. Eira, s. 29.4.1784 Peltovuoma, Enontekiö, k. 13.2.1873 Sompio.

Puoliso: 28.1.1810 Sompio, Sodankylä Eeva Kaisa Andersdr. Musta l. Korva, s. 21.12.1794 Sompio, k. 13.11.1875 Sompio.

Vanhemmat: Anders Olofsson Musta l. Korva, s. 7.12.1754 Sompio, k. 23.8.1820 Sompio ja Margeta Henricsdr. Kyrö, s. 4.4.1758 Inari.

     Lapset:

     poika Korva, s. 28.3.1812 Sompio, k. 28.3.1812 Sompio. kuolleena syntynyt.

     Margareta Korvanen, s. 13.9.1814 Sompio, k. 30.3.1819 Sompio.

     Johan Anders Alakorva e. Korva, s. 13.11.1816 Sompio. Tauluun 2.

     Pehr Pehrsson Ylilokka e. Korva, s. 10.8.1819 Sompio. Tauluun 3.

     Michel Korvanen, s. 19.8.1821 Sompio.

     Henrik Pehrsson Wärriö e. Korvanen-Korva, s. 3.5.1823 Sompio. Tauluun 127.

     Brita Caisa Korvanen, s. 12.1.1825 Sompio, k. 25.2.1842 Sompio.

     Samuel Korvanen, s. 10.5.1827 Sompio. Tauluun 128.

     Greta Brita Christina Korvanen, s. 19.7.1829 Sompio.

     Anna Maria Korvanen-Korva, s. 2.9.1832 Sompio.

     Olof Korvanen-Korva, s. 12.11.1834 Sompio. Muuttokirja Pudasjärvelle 2.2.1863
Inarista 2.5.1865 - tullut 1864.

     Eva Eleonora Korvanen-Korva, s. 10.5.1836 Sompio.

     Nils Petter Pyhäjärvi e. Korvanen-Korva, s. 1.1.1840 Sompio. Tauluun 129.

     Justus Korvanen-Korva, s. 24.10.1841 Sompio.

https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/enontekio/syntyneet_1762-1834_ik359/52.htm

- vasemmalla puolella ylin on Pehrin kastemerkintä

https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/enontekio/rippikirja_1764-1805_ik359/79.htm

- tässä rippikirjassa eka perhe, 4 vanhinta lastakin näkyy vanhempien alla

https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/enontekio/rippikirja_1806-1814_ik359/55.htm

- Pehr tässä veljensä Michelin perheen sivulla, muuttaa Inariin 1807

https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/inari/rippikirja_1805-1812_ik535/71.htm

- Pehr siskonsa Christinan perheen kanssa isänsä kera, tässä merkitty tulo vuodeksi Inariin 1806 ja lähtövuodeksi Sodankylään 1809

Sodankylä > rippikirja, 1806-1811 > s. 126 - Sombio, Korva

Sodankylä > rippikirja, 1812-1823 > s. 159 - Sombio, Korva

Sodankylä > rippikirja, 1824-1830 > Sombio, Korva

Sodankylä > rippikirja, 1831-1844 > Sombio, Korva

Sodankylä > rippikirja, 1845-1858 > Sombio, Alakorva N:o 9, 1/8 Manttaalia

----------------------------------------

"Erämaa kasvatti kaltaisiansa. Kasvatti sellaisiakin kuin Korvasen körrejä. Koko mies oli Korvasen Pekka, Eiran Sammelin poika, joka tuli kotivävyksi Mustan Antille. Antin Marke, Ruskia-akka, tapasi hänet Inarin markkinoilla, houkutteli rengiksi ja sanoi: "On meillä tyärkin - Eeva-Kaisa!"

Pekka tuli, iso miehen kölsö, renkinä oli ja nai Eeva-Kaisan, pikkuruisen tumman tupatussun, joka hädin tuskin ulottui kainalosauvaksi. Mutta Korvasenniemi heidän kohdaltaan kyllä seisoi, kasvoi pian koko ky-läksi. Pieniä Pettereitä, Sammeleita ja Eeva-Kaisoja vilahteli pian joka nurkassa, ja yksitellen saatiin heitä toista tusinaa. Siinä jo oli perillistä, niin ettei äitimuori muistanut kohta kaikkien nimiäkään. Taisi olla kak-si Riita-Stiinaakin ja pari Petteriä. "Tulinen liekki niitä tiennyt mitä jo oli!" Eeva-Kaisa kirvaili. Piti olla karsinoita kohta koko kartano täynnä. Seitsemäntoista ikäisenä Eeva-Kaisa oli ensimmäisensä pyörähdyt-tänyt" Samuli Paulaharju - Sompio 1939, s. 75.

Taulu 2

II  Johan Anders Alakorva e. Korva, Taulusta 1, (isä Pehr Korva-Korvanen), s. 13.11.1816 Sompio.

Puoliso: Magdalena Hansdr. Mudenia, s. 2.4.1817 Sompio.

Lapset:

Hans Petter s. 14.10.1841 - vmo Kaisa Sofia Suikki

Johanna Catharina s. 15.10.1843 - muuttaa Inariin 1871

Gustafva s. 25.8.1845 - pso Johan Henrik Halonen

Alexander s. 30.8.1848,

Gustaf Henrik s. 20.12.1850,

Johan Basilius s. 10.6.1852 - vmo Anna Gustaava Hyötylä

Eva Helena 1.4.1854,

Maria 5.11.1856 - pso Matti Juusonpka Waljus, 2 aviotonta tytärtä

Olof & Herman 18.3.1859 - 1860

Eleonora 21.11.1860 - 1861

Johan Anders asuu Sodankylä > rippikirja, 1859-1881 > Korva och Musta N:o 7 1/8 manttaalia & 8 1/8 manttaalia

Taulu 3

II  Pehr Pehrsson (Lokan Pekka) Ylilokka e. Korva, Taulusta 1, (isä Pehr Korva-Korvanen), s. 10.8.1819 Sompio, k. 24.2.1899 Sompio. merkitty ennen kuolemaansa silmäpuoleksi.

Puoliso: 1845 Caisa Hansdr. Mutenia, s. 1.1.1814 Sompio, k. 15.10.1899 Sompio.

     Lapset:

     Catharina Magdalena (Kaisa Madlena) Ylilokka, s. 13.12.1845 Sompio. Tauluun 4.

     Emma Charlotta Ylilokka, s. 22.3.1847 Sompio, k. 6.1.1849 Sompio.

     Johanna Amalia Ylilokka, s. 22.10.1848 Sompio. Tauluun 45.

     Karl Herman Ylilokka, s. 2.12.1850 Sompio, k. 3.12.1903 Sompio. naimaton, viranomaisten valtaustiedot: Anneberginoja (Sotajoki) v. 1890 (kultahippu.fi).

     Pehr August (Petter August) Ylilokka, s. 14.3.1852 Sompio. Tauluun 56.

     Sandra Erika Ylilokka, s. 3.8.1854 Sompio. Tauluun 86.

     Matilda Gustafva (Tillie) Ylilokka, s. 19.4.1856 Sompio. Tauluun 107.

     Maria Karolina Ylilokka, s. 28.11.1858 Sompio. Tauluun 118.

Sodankylä > rippikirja, 1845-1858 > jakso 1845-51, s. 113: Sombio by, nro 9 Korva 1/8mntl

Sodankylä > rippikirja, 1845-1858 > jakso 1852-58, s. 119: Sombio by, nro 13 Yli-Lokka 1/16 mntl

- nro 13 Ylilokka-talon väki muuttaa Norjaan 1851 ja Pekka ja Kaisa muuttavat perheineen taloon.

Sodankylä > rippikirja, 1859-1881 > jakso 1859-71 ,s. 104: Sombio by, Yli-Lokka nro 13

Sodankylä > rippikirja, 1859-1881 > jakso 1872-81, s. 98: Sombio by, Ylilokka nro 13

Sodankylä > rippikirja, 1882-1891 > s. 377: Sompio, nro 13 Ylilokka

Sodankylä > rippikirja, 1891-1900 > s. 390: Sompio, nro 13 Ylilokka

v.1852-58 talossa kasvattilapsi Pehr Andersson Seitajärvi s. 1.10.1843.

 ----------------------------

Suomalainen virallinen lehti 31.7.1888 nro 176

"Koska talokkaat Kaarlo Herman ja Pietari Aukusti Ylilokka ovat hakeneet asuma-oikeutta Ylilokka nimiseen 1/16 manttaalin kruununmaahan nro 13 Sompion kylässä, Sodankylän pitäjässä ja Lapinmaan kihlakunnassa, kehoitetaan niitä, jotka haluavat asujiksi sanotulle maalle eli joilla on alaikäisten etua siihen valvottavana, että kuuden kuukauden sisään, tästä päivästä lukien, siitä tänne sisälle jättämään kirjalliset hakemukset ynnä mainetodistukset ja ne muut kirjat, joita haltijat tahtovat hyväksensä käyttää. Oulun lääninkonttuurissa 21 p. heinäkuuta 1888

A. Gripenberg - O.W. Rehnbäd".

Taulu 4

III  Catharina Magdalena (Kaisa Madlena) Ylilokka, Taulusta 3, (isä Pehr Ylilokka), s. 13.12.1845 Sompio.

Puoliso: 24.6.1870 Sompio Johan Andersson Kavakka e. Lokka, s. 22.5.1837 Sompio, k. 22.5.1907 Sompio.

     Lapset:

     Hilda Elmina Lokka, s. 24.3.1871 Sompio. Tauluun 5.

     Axel Lokka, s. 4.11.1872 Sompio, k. 25.4.1874 Sompio.

     Arvid Kavakka, s. 14.7.1875 Sompio. Tauluun 7.

     Josefiina (Fannie) Lokka, s. 27.3.1878 Sompio. Tauluun 24.

     Eeli Kavakka, s. 12.5.1881 Sompio. Tauluun 27.

     Emma Kavakka, s. 4.2.1885 Sompio, k. 24.4.1887 Sompio.

     Kaaleb Kavakka, s. 1.11.1887 Sompio. Tauluun 30.

v. 1882-1891 rippikirjassa asuinpaikka uudistalo nro 20 Kavakka - Sompio vuodesta 1890. Juhon kuoltua 1907 talon isännyys siirtyy pojille Arvidille, Eelille ja Kaalebille. Tytär Josefiina merkitään lähteneeksi Amerikkaan, vanhin lapsista Hilda Elmiina on jo aiemmin muuttanut Norjaan.

 Sodankylä rippikirja 1901-1910 (MKO65-83)  Sivu 864 Kavakka ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=19270&pnum=412 / Viitattu 19.12.2021.

Taulu 5

IV  Hilda Elmina Lokka, Taulusta 4, (äiti Catharina Ylilokka), s. 24.3.1871 Sompio, k. 24.11.1899 Vesisaari NO.

Puoliso: 23.8.1896 Vesisaari NO Kefas Korvanen, s. 6.9.1872 Sompio, k. 13.12.1943 Vesisaari NO.

Vanhemmat: Hans Petter Korvanen e. Korva, s. 14.10.1841 Sompio, k. 1916 Vesisaari NO ja Kaisa Sofia Suikki, s. 10.11.1843 Sompio, k. 3.2.1904 Vesisaari NO.

     Lapset:

     Olga Severine Korvanen, s. 26.7.1896 Vesisaari NO. Tauluun 6.

     - Korvanen, s. 23.11.1899 Vesisaari NO, k. 23.11.1899 Vesisaari NO.

Taulu 6

V  Olga Severine Korvanen, Taulusta 5, (äiti Hilda Lokka), s. 26.7.1896 Vesisaari NO, k. 3.10.1969 Vesisaari NO.

Puoliso: 22.1.1922 Vesisaari NO Karl Bernhof Gundersen, s. 6.4.1892 Hellestvest, Store Ekkeröy NO, k. 17.11.1958 Sør-Varanger, Finnmark, Norway.

     Lapset:

     Odd Kaare Gundersen, s. 9.5.1922, k. 3.7.1999 Kirkkoniemi NO.

     Ruth Gundersen, s. 3.10.1923, k. 20.7.1992 Kirkkoniemi NO.

Parilla on 3 lasta.

Taulu 7

IV  Arvid Kavakka, Taulusta 4, (äiti Catharina Ylilokka), s. 14.7.1875 Sompio, k. 13.11.1942 Sodankylä.

Puoliso: 2.4.1905 Sodankylä Selma Kristiina Keskitalo, s. 14.1.1885, k. 14.7.1944 Lokan Partisaani-iskussa.

     Lapset:

     Laila Elisabet Kavakka, s. 7.5.1906 Lokka, k. 20.12.1969 Sodankylä.

     Johan Sanfrid Kavakka, s. 4.1.1908 Lokka. Tauluun 8.

     Katri Sofia Kavakka, s. 14.1.1910 Lokka. Tauluun 10.

     Vaito Eelis Kavakka, poromies, maanviljelijä, s. 2.1.1914 Lokka, k. 20.5.1980 Sodankylä.
- pikakivääriampuja, korpraali
- Tst: Ts: JR 27, Suomussalmi, Raate, Kuhmo, Reuhkavaara, Saunavaara. Js: 10./JR 33, Paanajärvi, Vartiolampi, Kostovaara, Kankahainen, Zipringan kannas, Niska, Pääjärvi, Maaselkä, Perälahti, Krivi, Hiisjärvi, Poventsa, Vienan kanava, Karhumäki, Mäntyselkä, Ravanmäki, Tsalkki, Suojärvi, Vuontele, Ägläjärvi, Tolvajärvi, Hylkysyrjä. Ls: Pohjois-Suomi, Portimo, Saarijärvi, Taipale, Rovaniemi.
- VM 1
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

     Aleksi Arvid Kavakka, s. 3.8.1916 Lokka. Tauluun 15.

     Anna Sylvia Kavakka, s. 27.9.1919 Lokka, Sodankylä. Tauluun 19.

     Helli Elmiina Kavakka, s. 11.5.1922 Lokka. Tauluun 20.

     Kauko Onni Olavi Kavakka, kirvesmies, s. 5.2.1925 Lokka, k. 24.3.1991 Sodankylä.
- osallistunut Lapin sotaan
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

     Ilma Margit (Marke) Kavakka, s. 26.8.1928 Lokka, Sodankylä. Tauluun 22.

     Paavo Robert Kavakka, s. 5.7.1932 Sompio. Tauluun 23.

Taulu 8

V  Johan Sanfrid Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), maanviljelijä, s. 4.1.1908 Lokka, k. 27.10.1985 Sodankylä. Hautakivessä nimi Johan Albin, kutsuttu Alpeksi.

- taistelulähetti, panssarintorjuntamies, kiväärimies, korpraali
- Tst: Ts: JR 27, Suomussalmi, Kuhmo, Reuhkavaara. Js: JR 33, EsikK/6.D, Paanajärvi, Vartiolampi, Kostovaara, Kankahainen, Niska, Pääjärven itäpuoli. Ls: Pohjois-Suomi, Tornio. Haavoittui 20.12.1939 Suomussalmella ja 25.1.1940 Reuhkavaarassa.
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

1. puoliso: Aino Linnea Säärelä, s. 8.6.1914, k. 14.7.1944 Lokan Partisaani-iskussa.

2. puoliso: Linda Maria Säärelä, s. 8.3.1918, k. 2.10.2004 Sodankylä.
- Ilmavalvonta- ja puhelinlotta, Kemijärvi, Joutsijärvi, Ivalo, Pelkosenniemi, Rovaniemi
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

     Lapset:

     1. Matti Assar Kavakka, k. 25.12.2015 Sodankylä.

     1. Tauno Johannes Kavakka, s. 24.9.1937, k. 19.5.1947.

     1. Asko Arvid Kavakka, s. 25.5.1939 Lokka. Tauluun 9.

Taulu 9

VI  Asko Arvid Kavakka, Taulusta 8, (isä Johan Kavakka), s. 25.5.1939 Lokka, k. 12.10.2006 Värriö.

1. puoliso: Helmi Amanda Korpijärvi, s. 29.11.1936, k. 29.12.2009.

Taulu 10

V  Katri Sofia Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), karjanhoitaja, s. 14.1.1910 Lokka, k. 30.10.2002 Sodankylä.
- Jatkosodan aikana karjan evakuointi-, huolto- ja kuljetustehtävät.
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Uuno Eelis Pokuri, poromies, s. 30.7.1917 Sompio, k. 18.12.2008 Sodankylä.
- ryhmänjohtaja, varusvaraston hoitaja, alikersantti
- Tst: Ts: 7./JR 64, Js: 3.KKK/Os. Sihvonen, II/JR 33, Paanajärvi, Oulanka, Kankahainen, Krivi, Äänisniemi, Hiisjärvi, Poventsa, Karhumäki, Mäntyselkä, Juustjärvi, Ravanmäki, Kivatsu, Tsalkki, Suojärvi, Vuontele, Ägläjärvi, Tolvajärvi, Hylkysyrjä. Ls: Pohjois-Suomi, Portimo, Saarijärvi, Taipale, Rovaniemi
- Ts. mm, Js. mm
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Vanhemmat: Anselmi Pokuri, s. 25.8.1875, k. 13.5.1976 Sodankylä ja Marja Kustaava Pokka, s. 8.2.1888, k. 12.8.1978 Sodankylä.

Taulu 15

V  Aleksi Arvid Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), kauppias, s. 3.8.1916 Lokka, k. 20.5.1994 Sodankylä.
- joukkueenjohtaja, ylikersantti
- Tst: Ts: 8./3.Pr, Nurmijärvi, Muolaa, Suursaari, Munasuo, Kilpee, Kämärä. Js: 7./III/JR 33, Aittokumpu, Oulanka, Soukelo, Alakurtti, Uhtuan suunta, Kotajärvi, Kivijärvi, Tolvajärvi, Ristijärvi, Karhujärvi. Haavoittui 21.2.1940 Kämärässä ja 12.10.1944 Karhujärvellä.
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Helmi Armiida Pyhäjärvi, s. 2.6.1915 Sodankylä, k. 12.5.1994 Sodankylä.
- Talvisodan aikana Moskuvaarassa karjanhoitajana
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

     Lapset:

Armi Annikki Kavakka, s. 4.7.1946, k. 28.10.1946 Lokka.

Taulu 19

V  Anna Sylvia Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), s. 27.9.1919 Lokka, Sodankylä, k. 8.7.1990 Ruotsi.
- postinkantaja, ilmavalvontalotta
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Johan Ismael Haarala, s. 23.12.1912.

Taulu 20

V  Helli Elmiina Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), s. 11.5.1922 Lokka, k. 10.11.2015 Sodankylä.

Puoliso: Sakari Robert Melamies (ent. Mellenius), s. 2.7.1927 Sodankylä.

Taulu 22

V  Ilma Margit (Marke) Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), s. 26.8.1928 Lokka, Sodankylä, k. 9.5.2015 Kalix SWE.

Puoliso: Karl Gustav (Gösta) Horney, s. 21.7.1915 Kalix SWE, k. 31.10.1975 Kalix SWE.

     Lapset:

     Inger Celina Horney, s. 23.12.1960 Kalix, SWE, k. 9.1.2019 Kalix SWE.

Asuneet Kalixissa, Ruotsissa.

Taulu 23

V  Paavo Robert Kavakka, Taulusta 7, (isä Arvid Kavakka), s. 5.7.1932 Sompio, k. 3.8.1992 Sodankylä.

Puoliso: Irma Kyllikki Martimo, s. 10.9.1937, k. 29.4.2004 Sodankylä.

Avioliitto lapseton, Irman lapsi ensimmäisestä avioliitosta Raimo Matias Mattila 

Taulu 24

IV  Josefiina (Fannie) Lokka, Taulusta 4, (äiti Catharina Ylilokka), s. 27.3.1878 Sompio, k. 15.9.1945 Osceola, Houghton, Michigan, USA.

Puoliso: 26.6.1901 Calumet, Houghton, Michigan USA Johan Eric Lampela, s. 18.2.1871 Ylikylä, Kemijärvi.

Vanhemmat: Johan Eric Henriksson Lampela, s. 18.12.1844 Ylikylä, Kemijärvi ja Kaisa Stina Olofintr. Salla, s. 12.12.1843 Kuolajärvi.

     Lapset:

     Elma Lampela, s. 1902, k. 18.5.1910 Calumet Twp., Houghton, Michigan.

     Eric Junior Lampela, s. 1904 Michigan. Tauluun 25.

     Walter R Lampela, s. 1906, k. 16.10.1906 Calumet Twp., Houghton, Michigan USA.

     John A Lampela, s. 1906, k. 9.10.1906 Calumet Twp., Houghton, Michigan.

     Gordon Lampela, s. 9.8.1907 Michigan, k. 10 / 1970 Michigan.

     Arne G Lampela, s. 12.10.1909 Michigan, k. 4 / 1970 Michigan.

     Edith Lampela, s. 1913 Michigan.

     Leonard J Lampela, s. 29.7.1914 Michigan, k. 6.11.1987 Iron Mountain, Dickinson, Michigan USA.

     Murdock Lampela, s. 19.10.1916 Michigan, k. 6 / 1992.

     Elaine M Lampela, s. 25.8.1918 Michigan. Tauluun 26.

     Raymond C Lampela, s. 22.5.1924 Michigan, k. 15.1.1997 Marquette, Michigan, USA.

Ilmeisesti Josefiina on matkustanut Ylilokka-nimellä koska osa tiedoista löytyy tällä nimellä USAsta. Eric on ilmeisesti tullut Amerikkaan 1891, hänen siskonsa pari vuotta aiemmin.

1920 Census - Gay, Keweenaw, Michigan, United States

1930 Census - Osceola, Houghton, Michigan, United States

1940 Census - Osceola Township, Houghton, Michigan, United States.

Taulu 25

V  Eric Junior Lampela, Taulusta 24, (äiti Josefiina Lokka), s. 1904 Michigan.

Puoliso: 28.4.1924 Detroit, Wayne, Michigan Esther Hayward, s. 1906 Iowa.

Vanhemmat: John Hayward ja Elizabeth A. Fleck.

Taulu 26

V  Elaine M Lampela, Taulusta 24, (äiti Josefiina Lokka), s. 25.8.1918 Michigan, k. 14.10.1987 Sunnyside, Yakima, Washington USA. v. 1940 censuksessa Elaine asuu vuokralaisena Calumet, Calumet Township, Houghton, Michigan, United States.

Puoliso: 1.8.1961 Del Norte, California, USA Harry L Nuernberg, s. 1911.

Taulu 27

IV  Eeli Kavakka, Taulusta 4, (äiti Catharina Ylilokka), s. 12.5.1881 Sompio.

Puoliso: Maria Katariina (Katri) Lukkari, s. 12.2.1894 Inari.

Vanhemmat: Ola Jouninpka Lukkari, s. 1.6.1839 Utsjoki, k. 7.8.1915 Inari ja Maria Magdalena Mikontr. Morottaja, s. 20.11.1871 Inari, k. 5.5.1948 Inari.

     Lapset:

     Linne Lyylia Kavakka, s. 14.4.1919 Lokka. Tauluun 28.

Morottajan suku kirjassa merkintä: Maria Katariina muuttanut Sodankylään v.1916

Taulu 28

V  Linne Lyylia Kavakka, Taulusta 27, (isä Eeli Kavakka), s. 14.4.1919 Lokka, k. 6.4.1985 Lokka. Keittiölottana rintamalla Jatko- ja Lapinsodassa.

1. puoliso: Paavo Jeremias Erkki Nuttunen, s. 25.5.1928, k. 31.1.2005 Sodankylä.

     Lapset:

     Raimo Alfred Kavakka, s. 18.12.1947 Sodankylä, k. 16.9.1999 Sodankylä

5.1.1949 no 2 Västra Nyland

Lyyli Linnea Kavakka - navetta-apulainen

muuttaa Turusta -> Sköldargard (Tammisaaressa)

Taulu 30

IV  Kaaleb Kavakka, Taulusta 4, (äiti Catharina Ylilokka), s. 1.11.1887 Sompio, k. 15.4.1952 Sodankylä.

Puoliso: 30.11.1909 Sodankylä Helmi Amanda Alakorva, s. 23.2.1884 Sompio.

Äiti: Maria Juhontr. Alakorva, s. 5.11.1856 Sompio, k. 6.6.1905 Sodankylä (verenmyrkytys).

     Lapset:

     Filippus Kavakka, s. 26.4.1909 Sompio. Tauluun 31.

     Aate Aleksius Kavakka, s. 8.11.1910 Sompio. Tauluun 33.

     Jenny Katariina Kavakka, s. 1.11.1913 Sompio. Tauluun 34.

     Aarne Johannes Kavakka, s. 16.11.1915 Sompio. Tauluun 35.

     Ilmari Eelovi Kavakka, s. 1.8.1921 Sodankylä. Tauluun 41.

     Veikko Kavakka, s. 14.9.1925 Sompio. Tauluun 42.

     Helmi Anelma Kavakka, s. 9.1.1929 Sompio. Tauluun 44.

Taulu 31

V  Filippus Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), poromies, s. 26.4.1909 Sompio, k. 22.10.1975 Sodankylä.
- esikunnan lähetti, kersantti
- Tst: Js: 3.KKK/JR 33, EsikK/6.D, Paanajärvi, Oulanka, Kankahainen, Äänisniemi, Maaselkä, Ihantala. Ls: Pohjois-Suomi.
- Js. mm
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Olga Moskuvaara, s. 23.10.1912, k. 11.10.2008 Sodankylä.

Taulu 33

V  Aate Aleksius Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), poromies, maanviljelijä, s. 8.11.1910 Sompio, k. 1.9.1990 Sodankylä.

- taistelulähetti, kersantti
- Tst: Ts: JR 27, Suomussalmi, Raate, Kuhmo, Losovaara, Löytövaara. Js: KrhK/Er.Os.P, JR 33, Paanajärvi, Vartiolampi, Kostovaara, Kankahainen, Soukelo. Haavoittui 9.3.1940 Löytövaarassa.
- VM1, VM2
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005

Puoliso: Maksimiliana (Milja) Iisakintr. Konttaniemi, s. 16.11.1905 Ounasjoki, Rovaniemi, k. 1.6.2003 Sodankylä.

     Lapset:

     Kirsti Kaarina Kavakka, s. 21.9.1946 Korvanen, k. 7.7.2017 Sodankylä.

LAPIN KANSA 09.07.1936 NO 73 - aviokuulutus.

Taulu 34

V  Jenny Katariina Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), s. 1.11.1913 Sompio, k. 17.7.2006 Sodankylä.

Puoliso: Emil Arvid Ikonen, s. 17.11.1914 Sompio, k. 10.4.1994 Sodankylä.

Taulu 35

V  Aarne Johannes Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), poromies, metsuri, s. 16.11.1915 Sompio, k. 26.2.2000 Sodankylä.
- taistelulähetti, tykkimies, korpraali
- Tst: Ts: Jv.KoulK 5. Js: 3./Os. Sihvonen, 12./JR 33, Paanajärvi, Oulanka, Kankahainen, Krivi, Äänisniemi, Hiisjärvi, Poventsa. Ls: Pohjois-Suomi, Portimo, Saarijärvi, Taipale, Rovaniemi.
- Ts. mm, Js. mm
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: 16.11.1950 Sodankylä Muisto Onerva Lampela, Taulusta 29, s. 11.1.1932 Sattanen.

Äiti: Sofia Matilda Lampela, s. 8.7.1912 Sodankylä, k. 12.1.1990 Sodankylä.

Taulu 41

V  Ilmari Eelovi Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), poromies, s. 1.8.1921 Sodankylä, k. 13.4.2011 Savonlinna.
- keittäjä, kiväärimies, tykkimies, sotamies
- Tst: Js: Sv.leiri 2, Sv.Leiri 8, PstKoulK, 27. TykK, Inkari, Liivanmäki, Punnus, Pasurinkangas, Äyräpää, Vuosalmi.
- VM 2, Js. mm
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Lempi Siviä Tolvanen, s. 29.1.1925 Savonlinna, k. 9.4.2004 Savonlinna.

Haudattu: Talvisalon hautausmaa, Savonlinna

- ilmeisesti Ilmari on toiminut ahkerasti Lions Club Savonlinnassa

Taulu 42

V  Veikko Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), s. 14.9.1925 Sompio, k. 17.9.2001 Sodankylä. - Kiväärimies, ryhmänjohtaja, korpraali
- Tst: Js: 4./Jv. KoulK 15, Äyräpää, Vuosalmi. Ls: Pohjois-Suomi, Muhos, Pudasjärvi, Ranua, Ylimaa, Rovaniemi, Nampa, Vuojärvi, Sodankylä, Vuotso, Ivalo, Inari.
- VR 4, Js. mm
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Senja Ireena Lokka, Taulusta 77, s. 21.11.1913 Sompio, k. 25.2.1990 Sodankylä.

Vanhemmat: Yrjö Konrad Lokka, s. 13.5.1888 Lokka, k. 10.5.1970 Lokka ja Josefiina (Juuse) Ylilokka, s. 24.3.1892 Sompio, k. 13.6.1966 Sodankylä.

Taulu 44

V  Helmi Anelma Kavakka, Taulusta 30, (isä Kaaleb Kavakka), s. 9.1.1929 Sompio, k. 6.9.2011 Sodankylä.

Puoliso: Kaarlo Lauri Jaakola, s. 15.7.1920, k. 28.11.1982 Sodankylä.

Taulu 45

III  Johanna Amalia Ylilokka, Taulusta 3, (isä Pehr Ylilokka), s. 22.10.1848 Sompio, k. 5.10.1916 Alakitka, Kuusamo.

Puoliso: 1.5.1881 Kuusamo Johan Abram (Juho Aapo) Rontti e. Ronttivaara, s. 27.6.1853 Alakitka, Kuusamo, k. 23.3.1917 Kuusamo.

     Lapset:

     Herman Rontti, s. 8.6.1882 Alakitka, Kuusamo. Tauluun 46.

     Maria Matilda Rontti, s. 6.2.1885 Alakitka, Kuusamo. Tauluun 47.

     Johan Abram Rontti, s. 16.2.1887 Alakitka, Kuusamo, k. 26.3.1888 Alakitka, Kuusamo.

     Selma Kustaava Rontti, s. 27.1.1889 Alakitka, Kuusamo.
Ottaa passin Ruotsiin ja matkustaa 4.5.1920 Norjasta Kristianiasta New Yorkiin, laiva Stavangerfjord.
- ilmoittaa läheisekseen veljensä Herman Rontin Alakitkan kylästä
- matkalla Michiganin Calumetiin tätinsä Matilda Mäen luokse

"New York Passenger Arrival Lists (Ellis Island), 1892-1924", database with images, FamilySearch (https://familysearch.org/ark:/61903/1:1:J6DW-CM5 : 2 March 2021), Selma Rontti, 1920.

     Kaisa Rontti, s. 3.7.1891 Alakitka, Kuusamo.

     Jaakko Aukusti Rontti, s. 10.2.1893 Alakitka, Kuusamo. Tauluun 54.

     Kalle Albinius Rontti, s. 25.11.1895 Alakitka, Kuusamo. Tauluun 55.

Kuusamo rippikirja 1884-1895 (MKO60-89)  Sivu 64 Ronttivaara 23: Rontti ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5888&pnum=55 / Viitattu 05.05.2022

- Asuvat Alakitka - Ronttivaara nro 23 tilaa.

Kuusamo lastenkirja 1881-1890 (MKO42-59)  Sivu 64 Ronttivaara 23 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4611&pnum=37 / Viitattu 05.05.2022

NETTIPUISSA ON NYT SEKOITETTU VELJESTEN SELMA KUSTAAVAT KESKENÄÄN, JOHAN ABRAMIN JA JOHANNA AMALIAN TYTÄR ON MUUTTANUT AMERIKKAAN, EI NAIMISISSA SUOMESSA. VIRHE USEISSA PUISSA!

Taulu 46

IV  Herman Rontti, Taulusta 45, (äiti Johanna Ylilokka), s. 8.6.1882 Alakitka, Kuusamo, k. 27.4.1956 Alakitka, Kuusamo.

Puoliso: 24.3.1919 Kuusamo Johanna Leskelä, s. 4.8.1900 Alakitka, Kuusamo, k. 31.8.1946 Alakitka, Kuusamo.

     Lapset:

     Tauno Rontti, s. 20.2.1920 Kuusamo, k. 27.4.2001. on ollut naimisissa.

Taulu 47

IV  Maria Matilda Rontti, Taulusta 45, (äiti Johanna Ylilokka), s. 6.2.1885 Alakitka, Kuusamo, k. 30.11.1963 Alakitka, Kuusamo.

Puoliso: Juho Heikki Lämsä, s. 6.1.1888 Kuusamo, k. 21.9.1969 Alakitka, Kuusamo.

     Lapset:

     Ariel Juho Lämsä, s. 16.10.1907 Kuusamo. Tauluun 48.

     Albert Lämsä, s. 16.4.1909 Alakitka, Kuusamo, k. 11.5.1914 Alakitka, Kuusamo.

     Senja Katri Lämsä, s. 5.8.1910 Kuusamo. Tauluun 49.

     Hylde Eliina Lämsä, s. 19.12.1912 Kuusamo. Tauluun 50.

     Helmi Maria Lämsä, s. 7.5.1915 Alakitka, Kuusamo, k. 6.2.1917 Alakitka, Kuusamo.

     Impi Matilda Lämsä, s. 14.10.1919 Alakitka, Kuusamo. Tauluun 53.

     Juho Jahvetti Lämsä, s. 1.1.1922 Kuusamo, k. 22.5.1942 kaatui Jelettijärvellä. naimaton.

Taulu 48

V  Ariel Juho Lämsä, Taulusta 47, (äiti Maria Rontti), s. 16.10.1907 Kuusamo, k. 7.9.1941 KS. Haavoittui 6.9.1941 Voitajoella, kuoli kenttäsairaalassa. Palveli Os. Tuomolassa 5593. Naimisissa, 4 lasta.

Puoliso: 26.6.1932 Kuusamo Lempi Maria Iikantr. Mustonen, s. 9.1.1912.

Taulu 49

V  Senja Katri Lämsä, Taulusta 47, (äiti Maria Rontti), s. 5.8.1910 Kuusamo, k. 24.3.1986 Kuusamo.

Puoliso: Yrjö Adaminpk. Nivala, s. 23.4.1904 Alakitka, Kuusamo, k. 10.8.1941 40. SotaS. Haavoittui samalla päivämäärällä Kiestingissä. Palveli 2./JR 53 - 5045.

     Lapset:

     Matti Nivala, s. 9.5.1935 Kuusamo.

     Aatami Nivala, s. 8.6.1937 Kuusamo.

     Santeri Nivala, s. 25.10.1938 Kuusamo.

     Seija Maria Nivala, s. 10.4.1940 Kuusamo.

     Veli Yrjö Nivala, s. 30.1.1942 Kuusamo.

Taulu 50

V  Hylde Eliina Lämsä, Taulusta 47, (äiti Maria Rontti), s. 19.12.1912 Kuusamo, k. 1971.

Puoliso: 4.2.1935 Kuusamo Henrik Jalmari Juhonpk. Tuuliainen, s. 21.5.1899 Kuolajärvi.

     Lapset:

     Valde Jalmari Tuuliainen, metsuri, s. 1.3.1934 Kuolajärvi, k. 12.1.1983 Salla.

     Enna Maria Tuuliainen, s. 5.6.1935 Kuolajärvi. Tauluun 51.

     Eevi Inkeri Tuuliainen, s. 8.11.1936 Kuolajärvi, k. 8.3.1937 Kuolajärvi.

     Veli Evert Tuuliainen, s. 21.3.1941 Kuolajärvi. Tauluun 52.

     Hilkka Inkeri Nieminen o.s. Tuuliainen, s. 9.3.1946.

Taulu 51

VI  Enna Maria Tuuliainen, Taulusta 50, (äiti Hylde Lämsä), s. 5.6.1935 Kuolajärvi, k. 8.3.1986 Ruotsissa.

Puoliso: 6.8.1954 Salla Niilo Iisakinpk. Kuusela, s. 21.10.1931.

Taulu 52

VI  Veli Evert Tuuliainen, Taulusta 50, (äiti Hylde Lämsä), s. 21.3.1941 Kuolajärvi, k. 9.12.1988 Salla.

Puoliso: 4.8.1970 Salla Terttu Lea Henttunen, s. 1945 Kaustinen.

Taulu 53

V  Impi Matilda Lämsä, Taulusta 47, (äiti Maria Rontti), s. 14.10.1919 Alakitka, Kuusamo, k. 10.3.1963 Alakitka, Kuusamo.

Puoliso: 8.5.1937 Kuusamo Iikka Herman Ervasti, s. 6.11.1912 Alakitka, Kuusamo, k. 9.11.1966 Alakitka, Kuusamo.

16 lasta.

Taulu 54

IV  Jaakko Aukusti Rontti, Taulusta 45, (äiti Johanna Ylilokka), s. 10.2.1893 Alakitka, Kuusamo, k. 24.9.1979 Kuusamo.

Puoliso: 7.4.1917 Kuusamo Hilja Eliina Ahola, s. 22.2.1900 Kuolajärvi.

3 lasta.

Taulu 55

IV  Kalle Albinius Rontti, Taulusta 45, (äiti Johanna Ylilokka), s. 25.11.1895 Alakitka, Kuusamo, k. 27.12.1957 Kuusamo.

Puoliso: Hilja Susanna Leskelä, s. 2.1.1904 Kuusamo. Ruotsin kansalainen 07.12.1973.    .

Taulu 56

III  Pehr August (Petter August) Ylilokka, Taulusta 3, (isä Pehr Ylilokka), s. 14.3.1852 Sompio, k. 22.12.1905 Sompio.

1. puoliso: 26.11.1882 Sodankylä Kaisa Maria Atsinki, s. 6.1.1856, k. 24.5.1885 Sompio.

2. puoliso: 2.1.1887 Sodankylä Elsa Eva Arajärvi, s. 26.10.1852 Kierinki, k. 24.6.1931 Lokka.

     Lapset:

     1. Kaarle Aukusti (Tipatohvi) Ylilokka, s. 7.8.1882 Sompio. Tauluun 57.

     1. Albert Ylilokka, s. 21.10.1883 Sompio, k. 28.3.1884 Sompio.

     1. Johan Erik Ylilokka, s. 18.5.1885 Sompio, k. 17.2.1886 Sompio.

     2. Hilda Karuliina Ylilokka, s. 27.3.1887 Sompio, k. 21.4.1887 Sompio.

     2. Aksel Aleksius Ylilokka, s. 5.6.1888 Sompio. Tauluun 59.

     2. Leander (Lanteri) Ylilokka, suutari, s. 7.3.1890 Sompio, k. 4.4.1952 Sodankylä. 

     2. Kaaperi Ylilokka, s. 24.3.1892 Sompio, k. 13.7.1892 Sompio.

     2. Josefiina (Juuse) Ylilokka, s. 24.3.1892 Sompio. Tauluun 77.

     2. Benjamin Lokka e. Ylilokka, s. 19.6.1894 Sompio. Tauluun 80.

Sodankylä > rippikirja, 1882-1891 > s. 377: Sompio, nro 13 Ylilokka

Sodankylä > rippikirja, 1891-1900 > s. 390: Sompio, nro 13 Ylilokka

Sodankylä > rippikirja, 1901-1910 > s. 836: Sompio, nro 13 Ylilokka

 

elättipoika Robert Sandranpoika s. 9.9.1876 Sodankylän rippikirjoissa

elättipoika Andreas Alariesto s. 1900 (Sodankylän henkikirjassa 1915).

Taulu 57

IV  Kaarle Aukusti (Tipatohvi) Ylilokka, Taulusta 56, (isä Pehr Ylilokka), suutari, kulkukauppias, s. 7.8.1882 Sompio, k. 14.6.1972 Sodankylä.

Vihkimättä: Maria Henriika Vaara, s. 18.9.1889 Sodankylä, k. 14.2.1931 Savukoski.

     Lapset:

     Kerttu Lyydia Vaara, s. 25.5.1925 Riesto. Tauluun 58.

     Maria Kakko o.s. Vaara, s. 1927 Riesto. Asunut äitinsä kuoleman jälkeen Lokassa Josefiina Lokan huomassa.

     Sylvia Nelke o.s. Vaara, s. 1929 Riesto. Asunut äitinsä kuoleman jälkeen Savukoskella Väisäs-Sannun hoidossa.

Taulu 58

V  Kerttu Lyydia Vaara, Taulusta 57, (isä Kaarle Ylilokka), s. 25.5.1925 Riesto, k. 19.12.1985 Kemijärvi.

Puoliso: Hugo Adolf Härkönen, s. 7.7.1918 Kemijärvi, k. 18.7.1978 Kemijärvi.

Kerttu ja Hugo on haudattu Honkakankaan hautausmaalle Kemijärvelle.

- Kerttu mennyt naimisiin vielä Nilivaara-nimisen miehen kanssa Härkösen jälkeen.

- Kertulla ja Hugolla 4 lasta, lisäksi nettipuissa merkitty 4 muutakin lasta Kertulle.

Taulu 59

IV  Aksel Aleksius Ylilokka, Taulusta 56, (isä Pehr Ylilokka), s. 5.6.1888 Sompio, k. 22.6.1978 Pelkosenniemi.

Puoliso: Alma Kustaava Arajärvi, s. 10.2.1897 Seitajärvi, k. 5.8.1988 Savukoski.

     Lapset:

     Hilja Ylilokka, s. 5.4.1916 Lokka, k. 24.3.1985 Savukoski.

     Hulda Jemiina Ylilokka, s. 10.4.1918 Lokka, k. 9.12.1918 Lokka.

     Hilpi Marja Ylilokka, s. 18.12.1919 Lokka. Tauluun 60.

     Vilho Aulis Ylilokka, sekatyömies, s. 15.4.1921 Lokka, k. 17.7.1941 kaatui Pistojärvellä.
- rivimies, sotamies
- Tst: Js: 4./JR 12, Pistojärven taistelut
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005
(Kirjan tiedoista poiketen Vilhoa ei ole haudattu Savukoskelle vaan jäänteet on edelleen Pistojärven Kuusiniemen väliaikaisessa kenttähaudassa, tieto tarkistettu 3/2022 Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen kautta.).

     Jemiina Ylilokka, s. 10.4.1924 Lokka. Tauluun 71.

     Sirkka Tuulikki Ylilokka, s. 20.3.1927 Lokka, k. 2.7.1940 Savukoski.

     Leila Kustaava Ylilokka, s. 12.4.1930 Lokka, k. 7.7.1944 Seitajärven partisaani-iskussa.

     Veijo Petteri Ylilokka, s. 17.11.1933 Lokka, k. 25.12.1937 Savukoski kurkkumätään.

     Alli Juliana Ylilokka, s. 14.9.1936, k. 25.4.1940 Savukoski.

Taulu 71

V  Jemiina Ylilokka, Taulusta 59, (isä Aksel Ylilokka), s. 10.4.1924 Lokka, k. 11.11.2010 Rovaniemi.

Puoliso: Sauli Armas Hannula, s. 15.7.1926 Savukoski, k. 2.8.1973 Savukoski.

     Lapset:

     Helmi Marjatta Hannula, s. 8.10.1952 Savukoski, k. 31.10.1952 Savukoski.

Taulu 77

IV  Josefiina (Juuse) Ylilokka, Taulusta 56, (isä Pehr Ylilokka), s. 24.3.1892 Sompio, k. 13.6.1966 Sodankylä.

Puoliso: Yrjö Konrad Lokka, Taulusta 42, s. 13.5.1888 Lokka, k. 10.5.1970 Lokka.

Vanhemmat: Nadir Boris Konrad Mattsson e. Aatsinki l. Ranttila, s. 1.8.1866 Sodankylä FIN, k. 8.2.1942 Hibbing, St Louis, Minnesota ja Emma Kristiina Fredrikantr. Lokka, s. 12.4.1868 Sompio, k. 16.1.1901 Sodankylä.

     Lapset:

     Senja Ireena Lokka, s. 21.11.1913 Sompio. Tauluun 42.

     Helli Lokka, s. 27.11.1917 Lokka, k. 14.7.1944 Lokan Partisaani-iskussa.

     Reino Benjam Lokka, s. 16.4.1920 Lokka. Tauluun 78.

     Uuno Valpas Lokka, s. 28.8.1922 Lokka. Tauluun 79.

Lisäksi Juusella on ollut hoidossaan Tipatohvin Maija eli Maria Vaara.

Taulu 78

V  Reino Benjam Lokka, Taulusta 77, (äiti Josefiina Ylilokka), poromies, työnjohtaja, s. 16.4.1920 Lokka, k. 7.6.1984 Lokka.
- Kiväärimies, ryhmänjohtaja, kersantti
- Tst: Js: 12.Pr, 36.RajaJK / Er. Os. P, Er. Os. SAU, Salla, Kiestinki, Lutto, Savukoski. Ls: Pohjois-Suomi.
- VM2 kahdesti
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Anna Sofia Mattila,.

Taulu 79

V  Uuno Valpas Lokka, Taulusta 77, (äiti Josefiina Ylilokka), poromies, rakennusmies, s. 28.8.1922 Lokka.
- kiväärimies, konepistoolimies, sotamies
- Tst: Js: 5./JR 33, 6./12.Pr, 6./JR 33, Seesjärven länsipuoli, Krivi, Hiisjärvi, Poventsa, Karhumäki, Munjärvi, Kenjakki, Ravanmäki, Tsalkki, Varpakylä, Ägläjärvi, Tolvajärvi, Lutikkavaara, Tolvila. Ls: Pudasjärvi, Ranua, Taipale, Rovaniemi, Sodankylä.
- Js. mm
Puolesta maan - sodankyläläiset Suomen sodissa 1918-1945 veteraanimatrikkeli, 2005.

Puoliso: Salli Elina Vehviläinen, s. 1.3.1925, k. 3.8.2010 Sodankylä.

Taulu 80

IV  Benjamin Lokka e. Ylilokka, Taulusta 56, (isä Pehr Ylilokka), s. 19.6.1894 Sompio, k. 21.11.1938 Levassova, Leningrad RUS.
Pakeni neljän muun miehen kanssa valkoisia värvääjiä Suomesta Venäjälle vuonna  1918. Tuuloma-kolhoosin  kolhoosilainen  (1938).  Vangittiin  27.5.1938, NKVD:n troikka Murmanskin alueella tuomitsi NL:n rikoslain 58 §:n artiklan 6 nojalla kuolemaan 10.10.1938 ja teloitettiin Leningradin alueen Levassovassa 21.11.1938. Rehabilitoitiin 20.4.1988. - Mikko Kuitula 2020

- Benjami on julistettu Suomessa kuolleeksi 5.11.1943 / lehdessä 121/1943.

Puoliso: Greta Sofia Kustaantr. Törmänen, s. 12.10.1883 Uura RUS, k. 22.10.1967 Kantalahti RUS. Kolonisti Adolf Kustaa Sigfridinpoika Törmäsen tytär Uurasta. Keittiö-apulainen Drovenoin savotalla ja kotiapulainen ruotsalaisessa Reiniuksen perheessä noin vuosina 1897–1901. Mainitaan myöhemmin avioiduttuaan toimineen kokkina ja leipurina savotoilla Nuorttijärven Ristikentässä. Karkotettiin poikansa Svenin kanssa Tšeljabinskin alueelle vuonna 1942. Rehabilitoitiin 27.9.2002. - Mikko Kuitula 2020.

     Lapset:

     Sven Sulo Lokka, s. 3.3.1924 Kuklina, Tuuloma RUS. Tauluun 81.

Taulu 81

V  Sven Sulo Lokka, Taulusta 80, (isä Benjamin Lokka), kirjailija, taidemaalari, s. 3.3.1924 Kuklina, Tuuloma RUS, k. 15.11.2008 Ylä-Tuuloma RUS.

Kirjailija ja taiteilija Sven Lokka kuoli 15. marraskuuta 2008 kotonaan Ylä-Tuulomassa eli Murmanskin alueen Verhnetulomskissa. Hän oli 84-vuotias, syntynyt 3. maaliskuuta 1924 Kuolan Päiväjärven kylässä. Sven Lokan työura oli pitkä ja kirjava: peltoprikaatin johtaja, uunimuurari, metsänhoitaja, patotyömaiden tulkki, kyläneuvoston puheenjohtaja ja kalastuksenvalvoja. Sodan alussa Lokka joutui armeijaan, mutta hänet vietiin kuolansuomalaisnuorten joukossa pakkotyöhön ensin Arkangeliin ja sitten Uralin Tšeljabinskiin. Päiväjärven paristasadasta suomalaisesta selvisi hengissä vain muutama. (Njandoman RVK  eli  sotilaskomissariaatti  tuomitsi  työarmeijaan ja vapautettiin 30.7.1946) Lokka oli 1956–62 Moskovan kansanyliopiston kirjeopiskelija. Hän kirjoitti Kuolan suomalaisista useita kirjoja, muun muassa Lapin lämpöä suonissa (1983), Kaamos ja valo (1992) ja kaksikielisen Muurmannin suomalaisia – Finny na Murmane (1993). Missä on muuttolinnun kotimaa (1999) ja Kun muuttolintu ei palaa (2006) julkaistiin Suomessa. Hän laati myös lehtiin artikkeleita. Lokka oli myös tunnettu taiteilija. Hän arvioi tehneensä yli 400 taulua. Hänen näyttelynsä Muistoja Muurmannilta on parhaillaan esillä Rovaniemen Arktikumissa. Myös tauluissaan hän kuvasi alueensa suomalaisia pieneläjiä. Hänen toinen teemansa oli luonnon riisto. Lokka oli Kuolan omatunto. Lokka hallitsi suomen ja venäjän simultaanitulkkauksen tavalla, joka herätti huomiota. Hän toimi tulkkina. kun 1990-luvulla Murmanskin alueelle tuli matkailijoita ja yhteishankkeita.

Jorma Mattsson

Kirjoittaja on Sven Lokan ystävä.

- muistokirjoitus Helsingin sanomissa

----------------------

Njandoman RVK eli sotilaskomissariaatti tuomitsi työarmeijaan ja vapautettiin 30.7.1946. Myöhemmin tunnettu kirjailija ja taidemaalari, joka kuvasi teoksissaan kuolansuomalaisten elämää 1900-luvun eri vaiheissa, ja joka pääsi yhtenä harvoista palaamaan takaisin kotiseudulleen Muurmannille, missä eli kuolemaansa asti Verhnetulomskin eli Ylä-Tuuloman kylässä Kuolan niemimaalla. - Mikko Kuitula 2020.

Puoliso: Elena Ramzaitseva, s. 22.5.1926 Kamenkankylä, RUS.

Taulu 86

III  Sandra Erika Ylilokka, Taulusta 3, (isä Pehr Ylilokka), s. 3.8.1854 Sompio, k. 6.12.1913 Värriö.

1. puoliso: 11.1.1880 Sodankylä Johan Henrik (Juho Heikki) Saukoski e. Halonen, s. 22.11.1843 Keminkylä, k. 12.12.1904 Keminkylä.

     Lapset:

     Robert Sandra Erikanpk. Ylilokka, s. 7.9.1876 Sompio. Tauluun 87.

     1. Anselm Saukoski, s. 23.9.1880 Keminkylä. Tauluun 91.

     1. Juho Fredrik (Reeti) Saukoski, s. 9.3.1883 Keminkylä. Tauluun 95.

     1. Matias Heikki Saukoski, s. 15.11.1885 Keminkylä. Tauluun 98.

     1. Maria Alfhilda Saukoski, s. 11.2.1888 Keminkylä, k. 7.12.1889 Keminkylä.

     1. Eevert Saukoski, s. 14.3.1890 Keminkylä. Tauluun 100.

     1. Richard Savukoski e. Saukoski, s. 15.12.1891 Keminkylä. Tauluun 105.

Asuneet Värriöllä.

Taulu 87

IV  Robert Sandra Erikanpk. (Kettu-Roope) Ylilokka, Taulusta 86, (äiti Sandra Ylilokka), s. 7.9.1876 Sompio, k. 10.5.1911 Sodankylä.

Puoliso: 26.12.1901 Sodankylä Brita Matilda Värriö, s. 20.10.1878 Sodankylä, k. 18.2.1968 Savukoski.

     Lapset:

     Lempi Henriika Ylilokka, s. 24.2.1902 Sodankylä. Tauluun 88.

     Eino Benjamin Ylilokka, s. 26.6.1903 Sodankylä, k. 7.12.1991 Sodankylä.

     Feliks Abiel Ylilokka, s. 20.6.1906 Sodankylä. Feeliks Ylilokka on talvella 1930 siirtynyt salatein Neuvostoliittoon Hannes Matinpka Uusitalon, Eemil Aleksinpka Lokan ja Arvid Erkinpka Erkkilän kanssa. Näin on kertonut Hanneksen veli Riku v. 1944 heinäkuussa poliisille.

     Lyydia Ylilokka, s. 14.9.1907 Sodankylä. Tauluun 89.

     Otto Ylilokka, s. 9.4.1909 Sodankylä. Tauluun 90.

     Kaarle Aukusti Ylilokka, s. 23.9.1911 Sodankylä, k. 17.2.1934 Palokylän torppa, Petsamo.
Viina aiheutti kuoleman - Surullinen savottamatka Petsamoon

Viime lauantai-iltana oli neljä sodankyläläistä työmiestä palaamassa hevosella Virtaniemestä metsähallinnon hankintatyömaalta. Miehet olivat matkaevääkseen varanneet runsaasti viinaa, jonka nauttimisen aloittivat jo matkapäivänä. Tulomatkallaan päättivät he poiketa kahville Palokylän torppaan joka sijaitsee n. 24km Ivalosta pohjoiseen päin Petsamon puolella. Yhtä miehistä työm. Kalle Ylilokkaa Sodankylän Lokasta, joka oli matkalla nukkunut, ei tällöin kumminkaan millään saatu hereille. Paikalle tuli muutakin väkeä ja tällöin todettiin että Ylilokka oli kuollut. Hän oli syntynyt 1911.

Tapauksen johdosta on Ivalon piirin nimismies toimittanut tutkimuksen alistaen samalla maaherran ratkaistavaksi, onko kuolemansyyn lähempi tutkimus toimitettava. Minkäänlaista rikokseen viittaavaa ei tutkimuksessa ole ilmennyt. - 21.2.1934 Pohjolan Sanomat.

Taulu 88

V  Lempi Henriika Ylilokka, Taulusta 87, (isä Robert Ylilokka), s. 24.2.1902 Sodankylä, k. 10.6.1970 Rovaniemi.

1. puoliso: Heikki Ylimommo, s. 20.9.1887, k. 3.4.1969 Rovaniemi.

     Lapset:

     Terttu Kaarina Ylilokka, s. 27.8.1928 Sodankylä, k. 23.12.1928 Sodankylä.

Lapin Kansa 15.10.1931 no 115 - aviokuulutus Heikin kanssa

Lapin Kansa 09.01.1932 no 2 - vihki-ilmoitus Heikin kanssa

Taulu 89

V  Lyydia Ylilokka, Taulusta 87, (isä Robert Ylilokka), s. 14.9.1907 Sodankylä, k. 4.1.1991 Ålidhem, Umeå SWE.

1. Lapsen isä: Altrik Johannes Lokka, s. 26.5.1904 Lokka, k. 12.2.2002 Sodankylä.

2. puoliso: 14.7.1934 Rovaniemi Jaakko Virta, s. 25.11.1901 Karjala, k. 7.5.1988 Täfteå, Umeå SWE.

     Lapset:

     1. Irma Helli Ylilokka, s. 10.3.1931 Sodankylä, k. 14.7.1944 Lokan partisaani-iskussa.

     2. Asta Mirjami Larsson o.s. Virta, s. 21.7.1934 Rovaniemen mlk. 

     2. Alli Sisko Sandberg o.s. Virta, s. 14.11.1935 Rovaniemen mlk. 

     2. Aino Annikki Engman o.s. Virta, s. 2.4.1938 Rovaniemen mlk. 

Virran perhe on muuttanut Ruotsiin, merkitty Rovaniemellä poissaolevaksi 1.1.1963. Tarkkaa muuttoaikaa ei ole saatavilla koska yhteispohjoismaista muuttokirjaa ei ole vielä tuolloin käytetty, myös asuinpaikkakunta puuttuu.

Taulu 90

V  Otto Ylilokka, Taulusta 87, (isä Robert Ylilokka), s. 9.4.1909 Sodankylä, k. 16.3.1944 teloitettu vakoilusta tuomittuna Kemissä.
"Savukoski 1943 - Otto Robertinpk. Ylilokka oli syntynyt 9.4.1909 Sodankylän pitäjän Lokan kylässä. Hän oli köyhistä oloista, joten hän meni propagandan houkuttamana vuonna 1932 Neuvostoliittoon paremman elämän toivossa. Sodan aikana Ylilokka koulutettiin vakoilijaksi. Hänet päätettiin lähettää vakoilutehtävään Savukoskelle. Mukaan määrättiin Niilo Ludviginpk. Rajala. Vakoilijat lähtivät matkaan marraskuun 14. päivänä kaksitasoisella koneella, jossa oli vakoilijoiden lisäksi lentäjä ja mekaanikko. Venäläisten tarkoituksena oli pudottaa vakoilijat Sodankylän Kurujärvelle n. 30 kilometriä Lokasta luoteeseen. Hypättyään puolenyön tienoilla maahan, huomasivat desantit tulleensa väärään paikkaan. He katsoivat kartalta ja maastosta olinpaikkaansa. Lopulta he totesivat olevansa Värriöjärven luona. Marraskuun 20. päivän iltana kaksi tokkaa vartioimassa ollutta poromiestä pidätti siviilipukuiset vakoilijat. Aseistuksena Ylilokalla oli Tähtipistooli ja Rajalalla Parabellum. Molemmilla oli 5000mk rahaa. Kuulusteluissa miehet kertoivat tehtävänään olleen hankkia tietoja Lokan ja Korvasen kylistä ja Jäämerentien liikenteestä sekä järjestää kyliin vakoiluasema myöhempää toimintaa varten. Miehet tuomittiin Pohjolan suojeluskuntapiirin kenttäoikeudessa 16.3.1944 vakoilusta kuolemaan. Heidät teloitettiin heti. Lisähuomautuksena sivun lopussa: Rajala oli syntynyt 20.2.1915. Raporteissa on kerrottu myös pidätyksen tapahtuneen 22.1.1944 siviilihenkilöiden toimesta Savukosken pitäjän Seitajärvellä” Atso Haapanen – Viholliset keskellämme, desantit Suomessa 1939-1944

- Otto saanut Neuvostoliiton kansalaisuuden 1936, sotatoimiin mukaan 1941 jolloin matkustanut Petroskoista Murmanskiin josta edelleen Kuolan kaupunkiin koulutettavaksi vakoilijaksi.

 Veikko Erkkilä - Viimeinen aamu 2011

 Jonna Pulkkinen - Punainen pusero 2021

Puoliso: Siiri Rontu, s. Kotka?.

     Lapset:

     Nelly Ylilokka?, s. 1939 Petroskoi, Neuvostoliitto.

Taulu 91

IV  Anselm Saukoski, Taulusta 86, (äiti Sandra Ylilokka), kunnankirjuri, s. 23.9.1880 Keminkylä, k. 24.12.1970 Savukoski.

Puoliso: Kreeta Esteri Pietilä, s. 26.1.1891 Haukipudas, k. 26.7.1981 Savukoski.

     Lapset:

     Martta Helena Saukoski, s. 20.5.1927 Savukoski. Tauluun 92.

     Suoma Eriika Saukoski, s. 25.9.1928 Savukoski. Tauluun 93.

     Irja Saukoski. Tauluun 94.

Taulu 92

V  Martta Helena Saukoski, Taulusta 91, (isä Anselm Saukoski), s. 20.5.1927 Savukoski, k. 3.10.2009 Savukoski.

Puoliso: Reino Viljami Väisänen, s. 21.9.1928, k. 30.5.1995 Savukoski.

     Lapset:

     Pentti Juhani Väisänen, s. 8.5.1953 Savukoski, k. 11.6.2018 Rovaniemi.

     Tytti Väisänen, s. 17.4.1960 Savukoski, k. 18.4.1960 Savukoski.

Taulu 93

V  Suoma Eriika Saukoski, Taulusta 91, (isä Anselm Saukoski), s. 25.9.1928 Savukoski, k. 24.3.2019 Savukoski.

Puoliso: 24.6.1950 Savukoski Ahti Iisak Pienimaa, s. 6.9.1922 Kurikka, k. 12.8.2010 Savukoski.

Taulu 94

V  Irja Saukoski, Taulusta 91, (isä Anselm Saukoski), opettaja.

Puoliso: Raimo Uolevi Lehtovirta, opettaja, s. 14.3.1932 Rovaniemi, k. 5.9.1992 Rovaniemi.

Taulu 95

IV  Juho Fredrik (Reeti) Saukoski, Taulusta 86, (äiti Sandra Ylilokka), s. 9.3.1883 Keminkylä, k. 1.1.1977 julistettu kuolleeksi.

1. puoliso: 19.4.1911 Sodankylä Maria Henriika Vaara, Taulusta 57, s. 18.9.1889 Sodankylä, k. 14.2.1931 Savukoski.

2. puoliso: Anna Abramintr. Alamartin, s. Nivankylä RUS.

Vanhemmat: Abram Fredrik Aleksander Alamartin, s. 12.7.1888 Nivankylä RUS ja Hilda Hedvig Mikontr. Musikka, s. 29.4.1890 Madetkoski.

     Lapset:

     1. Helmi Saukoski, s. 8.3.1910 Keminkylä. muuttaa 16.8.1927 Rovaniemelle.

     1. Sulo Saukoski, s. 8.3.1912 Keminkylä.
"Savukoski Sulo Fridrihinpka, s. 1912 Suomi OL, as. Muurmannin alue Nivankylä, kolhoosilainen. Vangittu 1.8.1937, tuomittu 10.12.1937 § 58/6, 10 vuodeksi, rehabilitoitu 24.4.1989 Murmansk. " Eila Lahti-Argutina - Olimme joukko vieras vaan 2001.

Savukoski Sulo Fredrikin poika (Fridrihovič), syntynyt v.1912. Syntymäpaikka: Suomi, Oulun lääni, Martinkylä, suomalainen. Asui Murmanskin alueen Kuolan piirin Nivankylässä, ”Nivankylä” kolhoosin jäsen. Vangittu 1.08.1937. Tuomittu 10.12.1937 Leningradin alueen Sisäasiain kansankomissariaatin erikoisen kolmosryhmän päätöksellä VSFNT:n rikoslain 58 6-10 pykälän mukaan 10:ksi vuodeksi pakkotöihin. Lähetetty Vjatlagiin. Tuomittu 17.01.1938 Sisäasiain kansankomissariaatin ja SNTL:n Syyttäjäviraston komission päätöksellä korkeimpaan rangaistukseen. Tietoja teloituksesta ei ole. Rehabilitoitu 24.04.1989 Murmanskin alueen Prokuraattorilaitoksen päätöksellä. Muistokirja: Murmanskin alue.

     1. Veikko Saukoski, s. 15.12.1913 Keminkylä, k. 22.9.1916 Keminkylä.

     1. Eliina Saukoski, s. 4.9.1915 Keminkylä. Tauluun 96.

     1. Reino Johannes Saukoski, s. 30.12.1917 Keminkylä. Tauluun 97.

     2. Lauri Saukoski,.

     2. Paavo Saukoski,.

     2. Janina Saukoski,.

     2. (tytär) Saukoski,.

Juho Reeti ja poikansa Sulo ovat menneet Venäjälle, Reeti ainakin on työskennellyt Muurmannin ratatyömaalla, sota-aikana vankina pakkotöissä ja sodan jälkeen Tuuloman lohitarhan isännöitsijänä. Elina-tytär on muistellut että Benjamin ja Fredrik olivat olleet naapurukset ja että he ovat kuolleet samaan aikaan kun sotilaat tulivat keskellä yötä.

Fredrikillä oli Venäjällä uusi perhe venäläisen papin lesken kanssa, heille syntyi lapset Lauri, Paavo, Janina ja (tytär).

- Annan 2. aviomies Nikolai Skantsev / Mikko Kuitula 2020.

Taulu 96

V  Eliina Saukoski, Taulusta 95, (isä Juho Saukoski), s. 4.9.1915 Keminkylä, k. 19.7.2008 Savukoski.

Puoliso: Oskari Salminen, s. 28.8.1904, k. 15.6.1957 Savukoski.

     Lapset:

     Veijo Oskari Salminen, s. 3.7.1937, k. 1.12.1938 Savukoski.

     Poju Salminen, s. 25.2.1941, k. 25.2.1941 Savukoski.

     Esko Kalevi Salminen, s. 13.3.1957 Savukoski, k. 13.3.1957 Savukoski.

     Pentti Salminen, s. 13.3.1957 Savukoski.

Taulu 97

V  Reino Johannes Saukoski, Taulusta 95, (isä Juho Saukoski), s. 30.12.1917 Keminkylä, k. 26.10.1969 Savukoski.

Puoliso: Aino Helena Bergström, s. 3.5.1916 Saloinen, k. 18.9.1967 Savukoski.

     Lapset:

     Veli-Pekka Saukoski, s. 1.8.1944 Raahe, k. 23.7.1983 Savukoski.

     Erkki Antero Saukoski, s. 3.4.1947 Raahe, k. 19.10.1973 Canberra, Australia.
Matkustanut Lontoon kautta lentäen Sydneyhin 31.3.1970, matkalla Victoriaan. Lähetetty Bonegilla Migrant Reception and Training Centreen jossa ollut ilmeiseti vuoden 1971 loppuun asti. Asunut myöhemmin Canberrassa?

     Matti August Saukoski, s. 18.12.1950 Raahe, k. 13.12.2010 Savukoski.

     Ari Pentti Saukoski, s. 6.9.1954 Savukoski, k. 8.9.1981 Savukoski.

     Pauli Rikhard Saukoski,.

     Aino Saukoski,.

     Pirjo Helena Saukoski,.

     Riitta Kyllikki Saukoski,.

     Esko Johannes Saukoski,.

- Tuli Pelkosenniemeltä Saloisiin 18.1.1945

- perhe muutti takaisin Pelkosenniemelle 30.5.1953.

Taulu 98

IV  Matias Heikki Saukoski, Taulusta 86, (äiti Sandra Ylilokka), s. 15.11.1885 Keminkylä, k. 6.5.1980 Savukoski.

Puoliso: Linda Karvinen, s. 28.7.1893 Heinävesi, k. 7.4.1971 Savukoski.

     Lapset:

     Linda Esteri Saukoski, s. 6.2.1917 Sodankylä. Tauluun 99.

20.11.1912 Linda muuttaa Heinävedeltä Sodankylään palvelijaksi.

Taulu 99

V  Linda Esteri Saukoski, Taulusta 98, (isä Matias Saukoski), s. 6.2.1917 Sodankylä, k. 9.5.1945 Kalajoki.

Puoliso: Vilho Eelis Kilpelä, s. 2.8.1909, k. 25.8.1974 Savukoski.

     Lapset:

     Irma Kilpelä,.

     Taina Kilpelä,.

     Meeri Kilpelä,.

     Sanna Maija Kilpelä, s. 1.5.1945 Kalajoki, k. 4.11.1945 Kalajoki.

Vilhon toinen puoliso Helmi Lyydia Pesonen s. 11.6.1926 - k. 5.11.1992

Taulu 100

IV  Eevert Saukoski, Taulusta 86, (äiti Sandra Ylilokka), s. 14.3.1890 Keminkylä, k. 24.4.1977 Savukoski.

Puoliso: Toini Maria (Maija) Pensonen, s. 25.1.1902 Sodankylä, k. 7.5.1998 Savukoski.

     Lapset:

     Toivo Eevert Saukoski, s. 15.3.1925 Savukoski, k. 23.10.2002 Savukoski.

     Heikki Armas Saukoski, s. 31.1.1927 Savukoski. Tauluun 101.

     Paavo Ilmari Saukoski, s. 1.5.1929 Savukoski, k. 17.4.1936 Savukoski.

     Martti Anselm Saukoski, s. 15.3.1931 Savukoski. Tauluun 102.

     Saimi Maria Saukoski, s. 22.12.1935 Savukoski. Tauluun 103.

     Veikko Sakari Saukoski, s. 21.7.1943 Savukoski. Tauluun 104.

- Mennyt aikoinaan Venäjälle, Murmanskin sotaselvittelyissä joutunut Muurmannin legioonan vangiksi ja laivalla Englantiin. Palannut Suomeen ja kotiutettu Sallaan. - Elina Salminen muistellut

 

"Muurmannin legioona

Muurmannin legioona oli brittien värväämä joukko-osasto, joka muodostui Suomen sisällissodan aikana Neuvosto-Venäjän puolelle paenneista punakaartilaisista. Se taisteli yhdessä brittien kanssa muun muassa Suomen hallituksen lähettämää Vienan retkikuntaa vastaan Petsamossa ja pohjoisessa Itä-Karjalassa vuonna 1918. Nimitys ”Holstin jääkärit” esiintyi lehdistössä, tuolloin pilkan kärki suuntautui aseellisella toiminnalla haltuun otettujen alueiden palautussopimuksen allekirjoittaneen ulkoministeri Rudolf Holstin suuntaan valkoiselta puolelta.

 

Tapahtumien kulku

Brittijoukot olivat nousseet maihin pohjoisessa miehittämään Arkangelia ja Muurmannin rataa Venäjän sisällissodan aikana estääkseen satamiin ensimmäisen maailmansodan aikana laivattujen tarvikkeiden joutumisen saksalaisten ja heidän kanssaan Brest-Litovskin rauhansopimuksen tehneiden bolševikkien puna-armeijan käsiin.

Muurmannin legioonan poliittinen neuvonantaja oli brittiarmeijan everstiluutnantin arvoiseksi nimitetty entinen senaatin puhemies ja Suomen sisällissodan punaisten johtohahmo, maanpetossyytettä Venäjälle paennut Oskari Tokoi. Hän – kuten muutkin legioonalaiset – ajautui Muurmannin legioonaan jouduttuaan huonoihin väleihin sekä Moskovan että Pietarin alueen suomalaiskommunistien, esimerkiksi Rahjan veljeksien ryhmittymän kanssa. Legioonan johtajaksi kohosi entinen punakaartin Tampereen rintaman ylipäällikkö Verner Lehtimäki, joka sai brittiarmeijan everstin arvon.

Pääpaikkaansa Knäsöissä pitäneeseen legioonaan ilmoittautui kesäkuussa 1918 1 500 suomalaista, joista ensi vaiheessa vain kenttäkelpoisin kolmasosa hyväksyttiin palvelukseen. Suurimmillaan Muurmannin legioona oli helmikuussa 1919, jolloin legioonan miesvahvuus oli 1 200 ja taisteluvahvuus 900 miestä. Legioonalaiset saivat brittiläisen asepuvun, varustuksen ja sotilaskoulutuksen.

Brittien vetäytyessä Muurmannin legioona laivattiin Britanniaan, josta suurin osa miehistä palasi Suomeen. Suomen valtionrikosoikeuden tutkittua asian suurin osa legioonan jäsenistä vapautettiin Britannian vaatimuksesta. Alussa oikeisto koki kotiin palanneet brittiläisen sotilaskoulutuksen saaneet legioonan miehet turvallisuusriskiksi. Kotiutuneiden poliittinen aktiivisuus jäi yleisesti ottaen alhaiseksi. Nuorimpiin ikäluokkiin kuuluneita taisteli Suomen armeijassa vielä jatkosodassakin

Legioonan suomalaisia johtomiehiä ei haluttu päästää Suomeen, etenkään ilman, että heidät tuomittaisiin sisällissodan aikaisista toimistaan. Suomen sisällissodassa punaisten kansanvaltuuskunnassa toiminut Tokoi ja muutamat muut johtomiehistä eivät palanneet tällöin Suomeen. Oskari Tokoi oli toiminut 1918 Punaisten kansanvaltuuskunnan elintarvikeasioista vastaavana komissaarina, ja hän siirtyi Muurmannin legioonasta vapauduttuaan ensin Kanadaan ja vuonna 1921 Yhdysvaltoihin. Tokoin Suomessa käynnin mahdollistava Lex Tokoina tunnettu maanpetossyytteistä vapauttava armahduslaki säädettiin vasta vuonna 1944.

Toinen brittien muodostama yksikkö, joka perustui entisten punakaartilaisten värväämiseen, oli Muurmannin legioonaa suuremmaksi kasvanut Karjalan rykmentti, joka taisteli syksyllä 1918 Vienan Karjalassa pakottaen Walleniuksen joukkoja etelämpänä hyökänneen Kuisman retkikunnan vetäytymään.

 

Dokumenttielokuva

Leigoonasta on tehnyt dokumenttielokuvan Kuninkaan punikit useita sisällissotaan liittyviä dokumentteja tehnyt Seppo Rustanius. Elokuva esitettiin Ylen Dokumenttiprojekti-sarjassa 7.10.2013.

 

Lähteet

- Nevakivi, Jukka Taneli: Muurmannin legioona - Suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918-1919, Tammi, Helsinki, 1970

 - Nevalainen, Pekka: ”Kansanvaellus Muurmannilta ja tulijoita Tallinnasta”, Punaisen myrskyn suomalaiset: suomalaisten paot ja paluumuutot idästä 1917-1939, s. 142-145. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002. ISBN 951-746-269-7.

Taulu 101

V  Heikki Armas Saukoski, Taulusta 100, (isä Eevert Saukoski), s. 31.1.1927 Savukoski, k. 26.9.2009 Savukoski.

Puoliso: Eila Annikki Pääkkölä

Taulu 102

V  Martti Anselm Saukoski, Taulusta 100, (isä Eevert Saukoski), s. 15.3.1931 Savukoski, k. 18.3.1987 Rovaniemi.

Puoliso: Maila Loviisa Karjalainen, s. 17.5.1937, k. 27.4.1989 Rovaniemi.

Taulu 103

V  Saimi Maria Saukoski, Taulusta 100, (isä Eevert Saukoski), s. 22.12.1935 Savukoski, k. 10.6.2015 Savukoski.

Puoliso: Heikki Junttila, s. 8.2.1933 Kuosku, k. 13.3.2006 Savukoski.

Taulu 104

V  Veikko Sakari Saukoski, Taulusta 100, (isä Eevert Saukoski), s. 21.7.1943 Savukoski, k. 11.5.2005 Savukoski.

Puoliso: Elsa Helena Aikio, eronneet

Taulu 105

IV  Richard Savukoski e. Saukoski, Taulusta 86, (äiti Sandra Ylilokka), räätäli, s. 15.12.1891 Keminkylä, k. 31.12.1968 Chicago, Cook, Illinois, USA.

Puoliso: Saima Alexandra Lindroos, s. 17.3.1900 Heinola.

Vanhemmat: Tobias Lindroos, s. Sysmä ja Erika Enokintr. Ojanen, s. Sysmä.

     Lapset:

     Paul Harold Savukoski, s. 23.11.1926 Chicago, Cook, Illinois. Tauluun 106.

- Saimi ja Richard tulleet S.S. Antonialla Southamptonista 5.10.1923, menevät Eveleth, Minnesota

- Perhe on käynyt Suomessa 1935, palanneet S.S. Europalla 4.9.1935 Cherbourgista

 

1930 census - Chicago (Districts 1501-1750), Cook, Illinois, United States

1940 census - Ward 46, Chicago, Chicago City, Cook, Illinois, United States

 

1968 osoite - Chicago, Cook, Illinois, United States 1223 W Jarvis

Name             Richard Savukoski

Event Type     Death

Event Date     31 Dec 1968

Event Place    Chicago, Cook, Illinois, United States

Address          1223 W Jarvis

Gender           Male

Age                77

Marital Status                       Married

Race               White

Occupation     Tailor

Birth Date      15 Dec 1891

Birthplace      , , Finland

Funeral Home                      Nelson Fun'l Chapel

Burial Date    03 Jan 1969

Burial Place   Chicago, , Illinois

Cemetery        Rosehill

Father's Name                      Heikki Savukoski

Mother's Name                     Erika Lokka

Spouse's Name                      Saimi Lindroos

Informant's Name                 Saimi Savukoski

Entry Number                       640368

 

- Saimi menee naimisiin 9.1.1976 Palm Beach, Florida, United States George (Yrjö) Mauno Ness-Immonen kanssa

Taulu 106

V  Paul Harold Savukoski, Taulusta 105, (isä Richard Savukoski), s. 23.11.1926 Chicago, Cook, Illinois, k. 4.4.2004 Shawano, Wisconsin.

1. puoliso: Winifred Ohse Savukoski, s. 1.6.1921, k. 24.3.1988 Davis, Stephenson, Illinois.

2. puoliso: 14.2.1997 Shawano, Wisconsin Pauline Ruth Anderson, s. 2.11.1918 Texas, k. 12.11.2008 Shawano, Wisconsin.

     Lapset:

     1. Geraldine A Savukoski, s. 27.2.1948 Illinois, k. 4.8.1992 Itasca, Minnesota.

Paul on haudattu: Scandinavian Cemetery, Rockford, Winnebago County, Illinois, USA

Winifred on haudattu: Rock Run Cemetery, Winnebago County, Illinois, USA

Pauline on haudattu: Scandinavian Cemetery, Rockford, Winnebago County, Illinois, USA.

Taulu 107

III  Matilda Gustafva (Tillie) Ylilokka, Taulusta 3, (isä Pehr Ylilokka), s. 19.4.1856 Sompio, k. 24.3.1930 Allouez, Keweenaw, Michigan USA.

1. puoliso: 27.4.1879 Sompio Johan Jakob Alariesto, s. 30.3.1846 Sompio, k. 3.9.1879 Sompio.

Vanhemmat: Mikkel Alariesto e. Riesto ja Eeva Loviisa Marjavaara.

2. puoliso: 17.2.1884 Vesisaari NO Olof Ruottinen, kaivosmies, s. 2.6.1854 Sotkajärvi, Pudasjärvi, k. 18.11.1894 Calumet, Houghton, Michigan USA. - Muuttaa Inariin 14.4.1883 Pudasjärveltä.

Vanhemmat: Olof Pålsson Ruottinen ja Anna Andersdr. Timonen.

3. puoliso: 13.8.1898 Calumet, Houghton, Michigan USA Karl Oskar (Oscar) Maki e. Mäkitalo, kaivostyöläinen, s. 1.2.1864 Alaperä, Sodankylä, k. 17.12.1925 Allouez, Keweenaw, Michigan, USA. Muuttanut Amerikkaan 1888 tai 1889.

Vanhemmat: Isak Esaiaksenpk. Mäkitalo, s. 23.8.1831 Alaperä, k. 19.5.1907 Alaperä ja Anna Greta Olofintr. Kuosku, s. 10.5.1831 Keminkylä, k. 3.3.1902 Alaperä.

     Lapset:

     2. Gustaf Albert Ruottinen, s. 7.5.1881 Suomi. Tauluun 108.

     2. Olaf Robert Ruottinen, s. 30.4.1884 Kiberg NO, k. 9.6.1884 Vuoreija NO.

     2. Alfa Serefine Ruottinen, s. 11.7.1885 Vuoreija NO, k. 2.10.1886 Vuoreija NO.

     2. Wilhelmina (Minnie) Ruottinen, s. 10.6.1889 Vuoreija, Norja. Tauluun 110.

     2. Bernard Olaf (Benjamin) Ruottinen, s. 18.8.1892 Calumet, Houghton, Michigan USA. Tauluun 112.

     3. Thelma Armeda (Dilma) Maki, s. 27.5.1899 Calumet, Houghton, Michigan USA. Tauluun 115.

     3. Hilja Hilda Helen Maki, s. 28.12.1903 Calumet Township, Houghton, Michigan, United State.

Sodankylä > rippikirja, 1859-1881 > s. 97 Sompio Alariesto nro 11 - Johan Jakobin kuoltua Matilda ottaa muuttokirjan Inariin 10.3.1881

Matilda ja Olof tapaavat Inarissa, poika Gustaf syntyy Inarissa. Muuttavat 1883 Kibergiin, Norjaan.

https://urn.digitalarkivet.no/URN:NBN:no-a1450-kb20070108360436.jpg

- Matildan ja Olof Ruottisen vihkiminen Vesisaaressa v. 1884

 

v. 1900 censuksen mukaan muuttanut Amerikkaan v. 1892, 7 lasta joista 4 elossa, syntymäaikakin on vaihtunut toukokuuhun 1857. (Yksi Ruottisen lapsista jäänyt pimentoon, ilmeisesti syntynyt ja kuollut Norjassa)

1900 census - Calumet township, Precinct 6, Houghton, Michigan, United States

1910 census - Allouez, Keweenaw, Michigan, United States - Oscar tullut 1884, Matilda 1891 - perheessä palkollinen Charles Holoney s. n. 1858 Suomi

1920 census - Allouez, Keweenaw, Michigan, United States.

Taulu 108

IV  Gustaf Albert Ruottinen, Taulusta 107, (äiti Matilda Ylilokka), Kaivosmies, s. 7.5.1881 Suomi, k. 23.12.1921 Calumet, Houghton, Michigan USA. Muuttanut Amerikkaan 1892.

Puoliso: 1.8.1906 Calumet, Houghton, Michigan USA Evelina Bertha Kariniemi, s. 29.11.1874 Suomi, k. 24.1.1928 Calumet, Houghton, Michigan, United States.

Isä: Jacob John Thos/Kariniemi.

     Lapset:

     Walter A Ruottinen, s. 29.8.1907 Michigan. Tauluun 109.

Evelinan 1. aviomies Solomon Takala vih. 19.1.1895 Calumet, Michigan, USA, tästä avioliitosta on lapset Lydia Margaret Takala-Barkkila s. 1895 Michigan, Wesley Takala s. 1898 Michigan ja Lillian Evelyn Takala s. 17.12.1899 Calumet, Michigan.

Taulu 109

V  Walter A Ruottinen, Taulusta 108, (isä Gustaf Ruottinen), s. 29.8.1907 Michigan, k. 1.7.1971 St. Clair Shores, Macomb, Michigan USA.

Puoliso: Gladys Hilda Koskela, s. 11.9.1914 Michigan, USA, k. 21.10.1977 Warren, Macomb, Michigan USA.

     Lapset:

     Evelyn Ruottinen, s. 1933 Calumet Township, Houghton, Michigan,  USA.

     Gail Ruottinen, s. 1939 Calumet Township, Houghton, Michigan,  USA.

     Faye Ruottinen, s. 20.5.1945 Calumet, Michigan USA, k. 28.8.1945 St. Ignace, Mackinac, Michigan USA.

THE HOUGHTON MINING GAZETTE

22 OCT 1977

CENTENNIAL HEIGHTS- Mrs. Gladys H. Ruottinen, 63, a former Centennial Heights resident, died Thursday night at her home in Warren, Mich.

The former Gladys Koskela, was born Sept. 18, 1914, in Calumet, a daughter of Nestor and Gertrude Koskela. She spent most of her youth in Centennial heights and attended the local schools.

For two years she resided in Illinois and since 1950 made her home in Detroit and vicinity.

Surviving are two daughters, Mrs. John (Evelyn) Jackman of West Tamarack location and Miss Gloria Gail Ruottinen of Warren; a son, Don of the U.S. Coast Guard of Cape May, N.J.; a sister, Mrs. Wilbert (Katharine) Haack of Sister Bay, Wis.; an aunt, Mrs. Ellen Jetta of Calumet; 13 grandchildren and numerous nieces, nephews and cousins.

Funeral services will be held Monday at 11 a.m. in the Peterson Funeral Home, with Daniel Skaggs, minister of the Church of Christ of Hancock to officiate. Burial will be in Lake View Cemetery.

Friends may call at the funeral home after 2 p.m. Sunday.

Note: The Social Security Death Index gives a birth date of 11 Sep 1914.

Taulu 110

IV  Wilhelmina (Minnie) Ruottinen, Taulusta 107, (äiti Matilda Ylilokka), s. 10.6.1889 Vuoreija, Norja. Muuttanut Amerikkaan 1892.

1. puoliso: 18.2.1911 Calumet, Houghton, Michigan John McDonald, s. 10.4.1884 Kincardine Twp., Bruce, Ontario, Canada, k. 19.12.1928 Highland Park, Wayne, Michigan, United States.

Vanhemmat: Murdock McDonald, s. 1849 Skotlanti ja Kate Mciver, s. 1861 Skotlanti.

2. puoliso: 2.7.1941 Lucas, Ohio, United States Jules Bourgoin, s. 7.3.1888 Loche, Sveitsi.

Vanhemmat: Jules Bourgoin ja Anna Berger.

     Lapset:

     1. Murdock J McDonald, s. 23.8.1911 Michigan. Tauluun 111.

     1. Bruce C McDonald, s. 1917 Michigan.

1900 census Macdonald: Calumet township, Precinct 2, Houghton, Michigan, United States

1920 census - Raymbault, Houghton, Michigan, United States

1930 census - 1940 censuksen mukaan allaolevassa osoitteessa

1940 census - Tract 907, Highland Park, Highland Park City, Wayne, Michigan, United States

Mcdonaldit ja Bourgoin ovat naapureita v. 1940 censuksessa.

Taulu 111

V  Murdock J McDonald, Taulusta 110, (äiti Wilhelmina Ruottinen), s. 23.8.1911 Michigan.

Puoliso: 24.5.1935 Wood, Ohio, United States Blanche Doucette, s. 1916 Kanada.

Vanhemmat: Edward Doucette ja Alice Doucette.

     Lapset:

     Jean Kay McDonald, s. 1938 Michigan.

Census 1940 - Tract 907, Highland Park, Highland Park City, Wayne, Michigan, United States

Census 1930 - Doucetten perhe: Highland Park, Wayne, Michigan, United States, muita merkintöjä: kanadan ranskalaisia ja muuttaneet USAhan 27.sep.1924.

Taulu 112

IV  Bernard Olaf (Benjamin) Ruottinen, Taulusta 107, (äiti Matilda Ylilokka), s. 18.8.1892 Calumet, Houghton, Michigan USA, k. 25.9.1942 Flint, Genesee, Michigan, USA.

Puoliso: 1.12.1913 Calumet, Houghton, Michigan USA Edith E. Wallin, s. 3.3.1892 Michigan, k. 9 / 1970 Flint, Genesee, Michigan USA.

Vanhemmat: A.F. Wallin ja Eugenia Nelson.

     Lapset:

     Clyde Bernard Ruottinen, s. 8.3.1914 Calumet, Holton, Michigan USA. Tauluun 113.

     Earl L Ruottinen, s. 11.10.1917 Michigan, k. 15.1.1979 St Louis, Gratiot, Michigan. PVT US ARMY -  World War II.

     Mildred E Ruottinen, s. 4.1.1922 Michigan. Tauluun 114.

     William Adolph Ruottinen, s. 5 / 1923, k. 3.9.1923 Flint, Genesee, Michigan, USA.

     Robert James Ruottinen, s. 23.10.1926 Flint, Michigan, USA, k. 28.5.1929 Flint, Genesee, Michigan, USA.

1920 census - asumapaikka Flint, Genesee, Michigan, United States

1930 census - asumapaikka Flint, Genesee, Michigan, United States

1940 census - asumapaikka Ward 8, Flint, Flint City, Genesee, Michigan, United States.

Taulu 113

V  Clyde Bernard Ruottinen, Taulusta 112, (isä Bernard Ruottinen), s. 8.3.1914 Calumet, Holton, Michigan USA, k. 12.3.1964 Pinellas, Florida, USA.

1. puoliso: 13.2.1937 Lagrange, Indiana, USA Wanda Belle Koppelberger, s. 18.5.1915 Tuscola, Michigan USA.

Vanhemmat: Harry Koppelberger ja Eudora Bearup.

2. puoliso: 9.sep 1952 Lucas, Ohio, USA Lillian F Cunningham, s. 1916.

Vanhemmat: Donald M Cunningham ja Mabel M Beaver.

CPL US Army - World War II.

Taulu 114

V  Mildred E Ruottinen, Taulusta 112, (isä Bernard Ruottinen), s. 4.1.1922 Michigan, k. 11.6.1997 Flint, Genesee, Michigan.

Puoliso: 23.11.1940 Henry, Ohio, USA Jasper Kish, s. 5.7.1920 Michigan, k. 17.9.1995 Flint, Genesee, Michigan, USA.

Vanhemmat: John Kish, s. Unkari ja Susie Kish, s. Unkari.

Taulu 115

IV  Thelma Armeda (Dilma) Maki, Taulusta 107, (äiti Matilda Ylilokka), s. 27.5.1899 Calumet, Houghton, Michigan USA, k. 1960?

Puoliso: Eli Lampinen, s. 6.8.1894 Michigan, k. 19.7.1974 Laurium, Houghton, Michigan.

Vanhemmat: John Lampinen ja Elizabeth Bentti?.

     Lapset:

     Nona Lampinen, s. 1926 Michigan.

     Naomi Eileen Lampinen, s. 1928 Michigan.

     Vera Lampinen, s. 1935 Michigan.

     Roy Lawrence Lampinen, s. 29.6.1939 Calumet, Michigan, USA. 

     Ray C Lampinen, s. 29.6.1939 Michigan, k. 1979 Warren, Macomb, Michigan, USA.

1920 census - asumapaikka Lampinen: Calumet, Houghton, Michigan, United States

1930 census - asumapaikka Allouez, Keweenaw, Michigan, United States

1940 census - asumapaikka Allouez Township, Keweenaw, Michigan, United States

1974 - Wayne, Michigan 48184, USA.

Taulu 118

III  Maria Karolina Ylilokka, Taulusta 3, (isä Pehr Ylilokka), s. 28.11.1858 Sompio, k. 1942 Sompio.

Puoliso: 10.1.1886 Sodankylä Mathias Pehrsson (Ara-Matti) Ara-Arajärvi-Uusitalo, s. 3.11.1854 Seitajärvi, k. 1948 Sompio.

     Lapset:

     Richardt Arajärvi, s. 26.11.1886 Keminkylä, k. 13.8.1887 Keminkylä.

     Alfhilda Uusitalo, s. 15.3.1888 Keminkylä. Tauluun 119.

     Richard Emil (Ara-Matin Riku) Uusitalo, s. 12.1.1890 Keminkylä. Tauluun 121.

     Johannes Uusitalo, s. 30.3.1892 Lokka.
Riku Uusitalon poliisikuulustelu heinäkuussa 1944: "Hannes siirtynyt talvella 1930 salatein Neuvostoliittoon Lokankylästä kotoisin olevien Eemil Aleksinpka Lokan, Feelis Robertinpka Ylilokan ja Riestonkylästä kotoisin olevan Arvid Erkinpka Erkkilän kanssa jotka ovat edelleen siellä."
- Julistettu kuolleeksi 31.12.1982 Sodankylä KOssa / Sodankylän srk virkatodistus 15.1.2021.

     Iwar Uusitalo, s. 11.5.1895 Lokka, k. 9.1.1938 teloitettu Karhumäessä.
Carelia-lehti 9-1998: "vuosina 1937-1938 teloitetut. Karhumäen piirin Sandormohin hautausmaa.  Uusitalo Iivari Matvejevits, s. 1895 Sodankylä, Oulu. Sahanasettaja, traktoriasema Kinnas, Prääsän piiri ammuttu 9.1.1938"

Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vaan... :"Uusitalo Iivari Matinpoika, s. 1895 Suomi Oulun lääni Sodankylä Lokka, as. Karjala Prääsän piiri Kindahan kylä sahanasettaja, vang. 29.11.1937, tuom. 2.1.1938 § 58/6, amm. 9.1.1938 Karhumäessä, reh. 23.4.1959. Petroskoi".

     Evert Uusitalo, s. 1.7.1897 Lokka, k. 25.1.1900 Lokka.

     Saima Johanna Uusitalo, s. 11.6.1900 Lokka.
Riku Uusitalon poliisikuulustelu heinäkuussa 1944: "Saima on 1930-luvulla, aikaa tarkemmin muistamatta siirtynyt salatein Venäjälle jossa edelleen. Asunut ennen sitä ammattiaan harjoittaen Helsingissä jossa myöskin mennyt naimisiin, miehen nimi ei ole tiedossa."

- 31.1.1931 muuttanut Sodankylästä Sörnäisten suomalaiseen seurakuntaan Helsingissä / Sodankylän srk virkatodistus 15.1.2021
- 5.2.1992 julistettu kuolleeksi poissaolevana Helsingin ROssa. Ei merkintöjä avioliitosta tai lapsista. / Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri 7.6.2021.

     Edla Matilda Uusitalo, s. 22.5.1902 Lokka, k. 6.5.1997 Helsinki.
Riku Uusitalon poliisikuulustelu heinäkuussa 1944: "ollut v. 1937 metsänhoitaja Blomqvistin perheessä Rovaniemellä palvelijana, tämän jälkeen muuttanut etelään" / HUOM! muisteluksen vuosiluku!

- muuttanut 7.2.1931 Sodankylästä Helsingin eteläsuomalaiseen seurakuntaan / Sodankylän srk virkatodistus 15.1.2021
- Edla on toiminut kotiapulaisena, yksi lapsi. / Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri 7.6.2021.

     Eino Viljami Uusitalo, s. 2.8.1905 Lokka, k. 7.1.1909 Lokka.

Asumapaikka 1910 henkikirjassa: LOKKA - nro 4 Uusitalo 0,1250mnt kruunu. Omistus majoituskirja 17.3.1898. v. 1915 henkikirjassa talossa myös alaikäinen Feliks Lokka.

Ara-Matti oli lestadiolainen saarnamies.

Taulu 119

IV  Alfhilda Uusitalo, Taulusta 118, (äiti Maria Ylilokka), s. 15.3.1888 Keminkylä, k. 18.10.1913 Lokka.

Puoliso: 3.10.1909 Sodankylä Johan Vilhelm (Juho Vilho) Talvensaari, s. 3.9.1887 Rovaniemi, k. 13.11.1959 Rovaniemi.

     Lapset:

     Maria Kustaava Talvensaari, s. 2.12.1909 Sompio, k. 2.12.1909 Sompio.

     Signe Lyydia Talvensaari, s. 25.4.1911 Sompio. Tauluun 120.

     Otso Vilhelmi Talvensaari, s. 11.10.1913 Lokka, k. 27.3.1914 Lokka.

Juhon 2.vaimo Iida 4.3.1893 - 7.5.1979,

lapset:

Unto Wilhelm 5.7.1919 Roi - 23.1.1977 Roi, pso Varpu Annikki Virtanen 1913 - 1996

Veikko Johannes 12.4.1923 Roi - 22.10.1983.

Taulu 120

V  Signe Lyydia Talvensaari, Taulusta 119, (äiti Alfhilda Uusitalo), s. 25.4.1911 Sompio, k. 17.5.1985 Rovaniemi.

Puoliso: Johan Arvid Tuovinen, poliisi, s. 7.3.1907, k. 20.6.1981 Rovaniemi.

Taulu 121

IV  Richard Emil (Ara-Matin Riku) Uusitalo, Taulusta 118, (äiti Maria Ylilokka), s. 12.1.1890 Keminkylä, k. 23.10.1963 Sodankylä. - Merkitty 1914-1922 sotasurmatietokannassa kadonneeksi v. 1918.

1. avopuoliso: eronneet 1935/6 Maria Elisabeth Hyötylä, s. 3.8.1900 Sodankylä, k. 5.10.1989 Sodankylä.

Vanhemmat: Benjamin Hyötylä, s. 8.1.1878 Sodankylä ja Hilda Henriika Kustaantr. Neitola, s. 11.12.1876 Sodankylä.

2. puoliso: 21.12.1938 Sodankylä Saima Johanna Kangas, s. 13.1.1897 Syväjärvi, Sodankylä, k. 10.3.1948 Sodankylä.

Vanhemmat: Aleksander Abraminpka Jatkola e. Kangas, s. 20.4.1862 Syväjärvi, k. 25.2.1943 Syväjärvi ja Vilhelmiina Heikintr. Aikio, s. 29.1.1869 Sodankylä, k. 30.11.1947 Syväjärvi.

3. puoliso: 1.1.1949 Sodankylä Hilda Maria Lokka, ent. Kaunisvaara, s. 19.5.1898 Sattanen, Sodankylä, k. 1.11.1986 Sodankylä.

Vanhemmat: Kustaus Juhonpka Lokka, s. 15.8.1844 Sodankylä ja Johanna Kaisa Hiukka, s. 25.7.1860 Sodankylä.

     Lapset:

     1. Tarja Gudrun Uusitalo, s. 1.2.1923 Lokka, Sodankylä, k. 20.3.2007 Tukholma SWE.

     1. Urho Osvald (Valde) Uusitalo, s. 4.11.1925 Lokka, Sodankylä. Tauluun 122.

     1. Tuure Olavi Uusitalo, s. 9.8.1926 Lokka, Sodankylä. Tauluun 123.

     1. Ahti Armas Uusitalo, s. 4.10.1928 Lokka, k. 12.11.1985 Sodankylä. naimaton, asunut Lokassa.

     1. Toini Maria Uusitalo, s. 29.4.1930 Lokka. Tauluun 124.

     1. Terttu Ahana o.s. Uusitalo, s. 20.7.1931 Lokka, Sodankylä. Tauluun 125.

     1. Vilma Uusitalo,  Tauluun 126.

     1. Eemeli Rikhard Uusitalo, s. 30.5.1936, k. 21.9.2002 Sodankylä.

Avioliitot lapsettomia.

Taulu 122

V  Urho Osvald (Valde) Uusitalo, Taulusta 121, (isä Richard Uusitalo), s. 4.11.1925 Lokka, Sodankylä.

Puoliso: Vilma Teresia Manninen, s. 10.11.1925, k. 4.12.1973 onnettomuudessa Lokassa.

Taulu 123

V  Tuure Olavi Uusitalo, Taulusta 121, (isä Richard Uusitalo), s. 9.8.1926 Lokka, Sodankylä, k. 3.8.2021 Sodankylä.

Puoliso: Hilda Kaunisvaara, s. 6.7.1928 Sodankylä, k. 15.3.2019 Sodankylä.

Vanhemmat: Eevertti Kaunisvaara, s. 20.8.1884 Sodankylä, k. 24.11.1941 Sodankylä ja Hilda Maria Lokka, ent. Kaunisvaara, s. 19.5.1898 Sattanen, Sodankylä, k. 1.11.1986 Sodankylä.

     Lapset:

     Teija Sisko Margit Uusitalo, s. 21.5.1962 Sodankylä, k. 11.7.1975 murhattu Sodankylässä.

Taulu 124

V  Toini Maria Uusitalo, Taulusta 121, (isä Richard Uusitalo), s. 29.4.1930 Lokka, k. 26.2.1995 Savukoski.

Puoliso: Alvi Johannes Kuosku, s. 1.2.1921 Savukoski, k. 17.5.1994 Savukoski.

Taulu 125

V  Terttu Ahana o.s. Uusitalo, Taulusta 121, (isä Richard Uusitalo), s. 20.7.1931 Lokka, Sodankylä, k. 16.11.2004 Honolulu, Havaiji, USA.

Puoliso: -- Peuhkuri,.

     Lapset:

     Rick Peuhkuri, s. Vancouver CAN.

Taulu 126

V  Vilma Uusitalo, Taulusta 121, (isä Richard Uusitalo)

Puoliso: Kaarlo Leppäjärvi, s. 12.1.1934, k. 2007 Helsinki.

Taulu 127

II  Henrik Pehrsson Wärriö e. Korvanen-Korva, Taulusta 1, (isä Pehr Korva-Korvanen), s. 3.5.1823 Sompio, k. 14.2.1911 Värriö.

Puoliso: 17.2.1861 Sodankylä Anna Maria Wärriö, s. 27.9.1832 Värriö, k. 4.4.1900 Värriö.

Lapset:

Johan Petter s. 4.5.1861 - naimaton

Olof Henrik s. 10.11.1862 - k. 10.2.1931 - vmo Maria Matilda Marttila

Fredrika s. 18.7.1864 - k. 23.1.1865

Saara Maria s. 15.12.1865 - k. 5.12.1935 - pso Olli Reeti Kuosku-Kujala

Kaisa Greta s. 9.1.1869 - k. 1939 - pso Esajas Stiinanpka Tanhua

Abram s. 4.12.1871 - k. 5.1.1878

Eva Karolina s. 5.11.1873 - k. 12.2.1878

Jemina Kristina s. 7.4.1879 - k. 12.5.1932 - pso Juho Löyres Hannunpka Tapio

Jälkeläiset lueteltu Wärriö-suvun yhteydessä.

Taulu 128

II  Samuel Korvanen, Taulusta 1, (isä Pehr Korva-Korvanen), s. 10.5.1827 Sompio.

Puoliso: Stina Ulrika Korvanen, s. 13.8.1835.

Taulu 129

II  Nils Petter Pyhäjärvi e. Korvanen-Korva, Taulusta 1, (isä Pehr Korva-Korvanen), s. 1.1.1840 Sompio, k. 2.4.1890 Alaperä.

Puoliso: Maria Ollintr. Pyhäjärvi o.s. Alimmainen, s. 24.4.1857 Kairavuopio, k. 18.7.1939 Pelkosenniemi.

Lapset:

Hilda Henrika s. 3.1.1878 Alaperä - pso Johan Abraham Hietanen

Johan Anshelm (Pyhä-Selmi) s. 6.5.1880 Alaperä - vmo Hilda Maria Antintr. Lokka

Maria Severiina s. 1.1.1883 Alaperä - pso Kaarle Kustu Kilpelä

Lowiisa Katarina s. 3.8.1885 Alaperä - pso Kalle Aleksanteri Jounila

Tilma Aksiina s. 18.5.1888 Alaperä - pso Karl Sanfrid Hietanen

Jälkeläiset lueteltu Anders Keitsa - suvun yhteydessä paremmin.