KIRJA: Andreas Alarieston Lapinkuvat (1976) ja Lisälehdet Andreas Alarieston Lapinkuviin (1978)

 

Olen hanakka kirppisharakka, sieltä tulee haalittua kaikenlaista kirjallisuutta ja Lappi-tavaraa kotiin. Ehkä se on jotain alitajuista koti-ikävän liennytystä kun ei täällä betoniviidakossa muuten pääse tuttuihin asioihin käsiksi. Andreaksen kuvat on aina ollu mulle heikko kohta, ihan "muutaman" Arabia-lautasen olen raahannu kotia...

Nämä kirjat on siis löytö kirpparilta, yhteishintaan 18 euroa, hävettävä hinta jos kansipapereissa on muutama nirhauma... Kuvat ja Anten kielellä kirjoitetut tarinat on vaan niin hyviä ja omalla tavallaan hauskoja kuvauksia entisajan elämästä. Ja onhan tässä omakin lehmä ojassa, Ante oli kasvattina isän ukin kotona Lokassa äitinsä kuoleman jälkeen. Harmillisesti ensimmäisessä kirjassa kirjoitettuun pitkään esipuheeseen ei mahtunut oikeaa tietoa siitä miksi Anten isä häipyi Norjaan 15 vuodeksi. Mäkitalon Emilia kun ei ollut ainoa Hans-Petterille lapsia tehnyt. Hans-Petterin esikoinen on 1875 syntynyt Rosa Matilda jonka synnytti hänen kuulutettu morsiamensa Brita Maria Oinas Sattasesta. Sodankylän kirkonkirjojen mukaan pari kerettiin kuuluttaa kahdesti ennenkuin Hans-Petter häipyi Sompiosta. Brita Maria odotti Hans-Petteriä takaisin 11 vuotta ja lähti 1886 Rosan kanssa Norjaan. 1889 Brita Matilda on vihitty Neidenissä toisen miehen kanssa koska Hans-Petterillä oli ollut toinen vaimo. Rosa meni naimisiin 1897 Vesisaaressa Kostamo-nimisen miehen kanssa. Rosa kuoli 1908 kuudennen lapsensa synnytykseen. 

Tänä kesänä tuli myös korjattua sekin asia että tuli käytyä Sodankylässä Museo-Galleria Alariestossa. Olipa se kerrassaan "lapsi karkkikaupassa"-kokemus. Olisin niin halunnut kaikkea yhden kappaleen matkamuistohyllystä...

KIRJA: Päivi Anias - Kumpula, Kumpula, Kumpula

Kolmen sukupolven tarina alkaa Sodankylän Sattasesta ja hahmojen mukana kiertää lähes maailman. 173 sivuun on saatu tiivistettyä yllättävän paljon asiaa, ensimmäisestä maailman sodasta Euroopan parlamenttiin. Jonkin verran olin tämänkin kirjan sukuja tutkinut etukäteen joten ei ihan pystymettästä tarvinu lähteä selvittämään kirjan henkilöiden yhteyksiä itseen.

Frans Kumpulan osuus synnytti halun lähteä tutkimaan Ylivieskan seutuja, harmi että se vanha puukirkko tuhopoltettiin 2016. Jokusen kerran on tullu niillä seutuin käytyä ja miettiny evakkohommia mutta on näimmä aikasempaakin perua tienoolle.

Vote Kumpulan osuus oli traaginen, voimaannuttava, rohkaiseva. Sukulaisiaan ei aina voi valita. Onneksi Votelle kävi loppupeleissä hyvin elämässä. Vaikka teksti vaikuttaa välissä vahvasti poliittiselta niin tarina on kuitenkin elävästä ihmisestä, omakohtaistakin kokemusta vaikeasta pomosta on tullut itsellekin ja muutaman kuukauden hoidin myös työpaikkamme luottamusmiestointa. Ja jos jotakin ei jollekkin tapahdu ei myöskään voi kehittää tapoja välttää niitä tulevaisuudessa.

Jonkin verran odotin että kirjan nuorin polvi Miapetra olisi kertonut enemmän mutta toisaalta ymmärrettävää jos kokee vielä tässä reilun viijenkympin kohalla ettei mitään kerrottavaa ole, mutta jos kolmekymppiset julkaisee elämänkertoja on varmasti Miapetrallakin enemmän kertomuksia maailman turuilta...

KIRJA: Maria Lähteenmäki - Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja 1998

 

Sitä on tullu muutama viime sotia käsittelevä kirja tähän mennessä luettua ja tätä kirjaa on siteerattu todella paljon, kun tämä paikallisessa kirjastossa sitten osui silmiin niin oli helppo päätös ottaa luettavaksi. 

Tästäkin kirjasta löysin jonkinlaisia johtolankoja omiin sukututkimuksiin vaikka en niitä alunperin etsinytkään ja samaan aikaan kun kirja pyöri luettavana pöydällä sattui kirjoittaja kyselemään omista sukulaisistaan... Tämä kysymys oli helppo selvittää nykyaikana mutta vuonna 1998 on kirjaan lipsahtanu väärää tietoa ja sitä kautta virhe on päässyt kertaantumaan ympäri netin alustoja. Mutta virhe on nyt korjaantumassa ja tutkimukset jatkuu...

Tämän kirjan jälkeen ymmärsin paljon sota-ajan kokeneiden naisten elämästä. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kaikki tekivät mitä mielestään olivat kykeneviä tekemään. v. 1934 syntynyt mummoni Sattasessa oppi jonkinlaisen saksankielen kun äitinsä toimi saksalaisilla pyykkärinä.

Lähteenmäki kirjoittaa Pikku Rovaniemen evakkoleiristä Ruotsissa, se nousi isompiin otsikoihin vasta Vaietut arktiset sodat-minisarjan myötä vuonna 2022. Omakin isäni on elänyt ensimmäiset kuukautensa tuon leirin vaikutuspiirissä v. 1945.

Vaikka välissä tulee otettua tämmösiä "asian vierestä" kirjoja lukuun niin paljon saattaa tulla uutta tietoa, tiedon murusia tai omasta mielestä pulpahtaa esiin jotain aiemmin luettua tai kuultua. Välissä kyllä huomaan omaavani pitkät piuhat asioiden yhdistelyssä... 

KIRJA: Anne Laurila - Selma ja Pietulan Alfreeti 2023

 

Mettä-Hannun Selman jatko-osa, ekan kirjan jälkeen tuli lähes maanisesti kaiveltua tämän perheen tietoja kun osuu minunkin tutkimuksiin ko. sukukunta. Olinkin saanut tätä kautta vähän vihiä mitä tähän opukseen on saatettu kirjottaa ja olinkin taas ihan sfääreissäni kun sain kirjan käsiini ja pääsin lukemaan.

Faktat ja fiktiot täytyy muistaa että on näissä sekaisin ja sen ei pidä antaa häiritä itseään, mutta silti olin suurimman osan kirjaa vihainen Alfreetille ja hänen teoilleen. Aika kun ei muutenkaan ollut vielä kovin avoin susipareille ja aviottomille lapsille... Selmaa lähes ihailin; vahva ja pärjäävä ihminen. Nyt kun itsekkin sen verran edistynyt sukututkijana että osaa jo jonkin verran lukea rivien välistä pappien kirjauksia tai henkikirjan merkintöjä ja yhdistää niitä historiallisiin faktoihin ja poliittisiin ilmapiireihin ihmettelen kuinka neutraalilla pohjalla Selma on pystynyt elämään elämäänsä Savukoskella ja myöhemmin Nousulla. Savukoski oli Herralan takia aikamoinen keskuspaikka kaikennäköiselle herraskaiselle ja poliittiselle liikenteelle. 

Mutta onneksi kirja on keskittynyt tavallisen piikaihmisen elämään. Pieniä muruja sisaruksistakin kirjaan on kirjattu, se on jännä miten vähän ja samalla paljon tuollaisetkin sisarussarjat olivat keskenään tekemisissä kun kuvaan tuli avioliitot, paikkakunnalta muutot ja oma perhe. Lapsia oli kuitenkin 12kpl 22 vuodessa, heistäkin vain 3 kuoli pienenä. Tässä kohtaa alkoi hiipiä mieleen että vois sitä tietenkin omiinkin sisaruksiin pitää enemmän yhteyttä...

Kirja jäi minusta jännittävään kohtaan viimisillä sivuillaan ja jäin odottamaan jatko-osaa vaikka sellaista ei olekaan ainakaan etukäteen ilmoitettu olevan tulossa.