2.3.2019

"Jätkille" mieluisat metsätyömieskodit historiaan - www.kauppalehti.fi 17.1.2016

Yksinäisille jätkille mieluisan ja edullisen yhteiskodin vanhuuspäiviksi
tarjonneiden metsätyömieskotien historia sai päätepisteen viime vuoden
lopussa.

Suomen viimeinen metsätyömieskoti, Palosalmen metsätyömieskoti Lapissa,
on muuttanut toimintansa Palosalmi-kodiksi. Se tarjoaa vastedes yksilöl-
listä palveluasumista kaikenlaisille ikäihmisille sekä ikääntyville
mielenterveys- ja päihdekuntoutujille maaseutumiljöössä.Metsämiesten
Säätiön pitkäaikainen tuki Palosalmen metsätyömieskodiksi päättyi vuoden-
vaihteessa. Säätiö rahoitti Palosalmen metsätyömieskodin toimintaa yhtä-
jaksoisesti vuodesta 1949 lähtien nykyrahassa yhteensä miljoonalla eurol-
la. Tuen jatkaminen ei ollut enää mahdollista säätiön sääntöjen ja kodin
 toiminnan muuttumisen vuoksi.Palosalmen metsätyömieskoti perustettiin
noin 30-paikkaisena kotina Rovaniemeltä 40 kilometrin päähän Songan
kylään Palojärven rannalle vuonna 1949. Vuosikymmenten saatossa kodissa
on asunut kaikkiaan lähes kuusisataa asukasta.Suomessa toimi vielä 2000-
luvun alussa kaikkiaan neljä metsätyömieskotia: Rovaniemen Palosalmen
lisäksi Kainuussa Puolangalla, Lieksassa Ruunaalla ja Nurmeksen Uurossa.
-------
Yritin googlettaa metsätyömieskodeista lisätietoja mutta en löytänyt kuin nämä tässäkin jutussa mainitut 4 paikkaa. Jäi vähän kaihertamaan onko esim. Palosalmesta kirjoitettu ikinä minkäänlaista historiikkia? Siellä näyttää kuitenkin omiakin sukulaisia vuosien saatossa käyneen asumassa ja olisi mahtavaa lukea näiden elämästä ja muisteloista.