Sodankylän rippikirjat 1731-1910, Henkikirja 1910
Lokka
nro 1 Lokka - kirkonkirjoissa v. 1784 alkaen Nebloslokka-nimellä
nro 2 Ylilokka - kirkonkirjoissa vuodesta 1845 lähtien tällä nimellä, aiemmin Lokka
nro 3 Kavakka - kirkonkirjoihin vuonna 1901 ja nrolla 20
nro 4 Uusitalo - majoituskirja 7.3.1898
nro 5 Karkkola - majoituskirja 25.10.1909
Mutenia
nro 1 Tapio - kiinnekirja 7.4.1908, tilan entinen nimi Karppinen v. 1845 alkaen
nro 2 Karppinen - perintökirja 23.10.1891, samaa kantatilaa yllä olevan kanssa
nro 3 Mutenia - kirkonkirjoissa v. 1778 alkaen
nro 4 Pokuri - kirkonkirjoissa v. 1845 alkaen
nro 5 Keskipokuri - perintökirja 14.7.1890, Keskitalon omaisuutta / rippikirjat ei tunne
nro 6 Keskitalo - kirkonkirjoissa v. 1845 alkaen, Mutenian tilaa alunperin?
nro 7 Ara - kirkonkirjoissa v. 1731 alkaen
nro 8 Sietiö - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen, Aran tilaa alunperin?
Riesto
nro 1 Ala-Ara - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 2 Ollila - rippikirjat ei tunne, asukas Olli Mikonpka Alariesto
nro 3 Alariesto - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 4 Erkkilä - rippikirjat ei tunne, asukas Erkki Yliriesto
nro 5 Yliriesto - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen
nro 6 Kuukkeli - kirkonkirjoissa v. 1854 alkaen
nro 7 Alakorva - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen - Korvan tilaa alunperin
nro 8 Korva - kirkonkirjoissa v. 1772 alkaen (Musta-suvun asumapaikka), nimeksi 1784 alkaen
nro 9 Keskikorva - kiinnekirja 5.12.1908
nro 10 Musta - kirkonkirjoissa v. 1731 alkaen
nro 11 Ylikorva - kiinnekirja 3.4.1892
nro 12 Peurala - majoituspäätös 28.10.1909 / Heikki ja Elsa Peura
Kruununtorppa Piettämäjoki - Heikki Peura
Sompio
nro 21 Muotka - ilmoituspäätös 14.9.1895 / Lassi Nikodemus
nro 22 Karlman - ilmoituspäätös 14.11.1895 / om. Kustu Mathlein, vuokraaja Juho Teräs
nro 25 Wuotso - ilmoituskirja 29.5.1907 / Iisakki Hetta
nro 26 Purnumukka - ilmoituskirja 29.5.1907 / Ola Hetta
nro 27 Hietala - ilmoituskirja 5.7.1907 / Matti ja Kustaava Hietala, hkt Matti Matinpka Ponku
nro 28 Ponku - ilmoituskirja 5.7.1907 / Matti Ponku
nro 29 Magga - majoituskirja 11.4.1910 / Niilo Magga
nro 30 Allemanlehto - ilmoituspäätös 8.10.1906 / Anselm Kiurujärvi (Kiurujärvellä)
nro 31 Käyrämö - majoituskirja 5.4.1910 / Matti ja Susanna Musikka
nro 32 Neitilä - majoituskirja 16.1.1908 / Pietari Peltovuoma
Kruununtorppa Purnunkangas - Niila Hirvasvuopio
Tanhua
nro 1 Koskenniska - ilmoituspäätös 11.9.1897, kirkonkirjoissa v. 1901 alkaen
nro 1:a Kiurujärvi - kirkonkirjoihin v. 1761, nimenä v. 1772 jälkeen
nro 1:b Kiurujärvi - kiinnekirja 8.12.1908 / talokas Johannes Mathlein
nro 2 Tanhua - kirkonkirjoissa v. 1772 alkaen
nro 2:a Arajärvi - kirkonkirjoissa v. 1852 alkaen, 1784-1851 tila tunnettiin Seitajärvi-nimellä (Seitajärvellä)
nro 3 Wiheriälä - kirkonkirjoihin v. 1882, Tanhuan tilaa alunperin
nro 6 Mattila - majoituspäätös 31.9.1905 (Seitajärvellä)
nro 7 Pääkkölä - majoituspäätös 16.9.1909
Kruununtorppa Waara - Iikka Waara
Kruununtorppa Mukkala - Juho F. Neitola
Kruununtorppa Salmi - Juho Immanuel Salmi
Kruununtorppa Tammela - Heikki Hemmi
Kiinnekirja oli tuomioistuimen antama todistus kiinteistön uudelle omis-
tajalle siitä, että tämä oli saanut saannolleen lainhuudon ilman, että
saantoa oli moitittu. Kiinnekirja päätti lainhuudatusmenettelyn, josta
määrättiin ensimmäisen kerran vuoden 1734 lakiin sisältyneessä maakaa-
ressa. Useimmissa tapauksissa saannolle oli saatava kolme lainhuutoa
ennen kiinnekirjan antamista. Tiedot lainhuutojen myöntämisajankohdista
merkittiin kiinnekirjaan. Kiinnekirjoja ei ole annettu enää vuoden 1931
jälkeen aloitetuissa lainhuudatuksissa.
Majoituskirja eli Imissionikirja eli sijoituskirja (lat. immi'ssiō) on
Suomessa 1900-luvun alkuun saakka käytössä ollut asiakirja, jonka kuver-
nööri antoi kruununtilan asukkaaksi valitulle henkilölle. Asiakirja
sisälsi tiedon talon nimestä, kylänumerosta, manttaalista ja siitä onko
tilan vero pidätetty kruunulle tai mitä verosta muussa tapauksessa on
määrätty. Siinä oli lisäksi tieto siitä, miten asukas oli tilalle pääs-
syt eli oliko hän päässyt oman tai vaimonsa perintöoikeuden nojalla vai
siirron avulla. Kruununtilan hallintaoikeutta kutsuttiin asukasoikeudeksi
ja kiinteistön haltijaksi asettamista immissioksi.
Perintökirja eli Perinnöksiosto eli verolleosto oli mahdollisuus hankkia
omistusoikeus kruununtilaan maksamalla määrätty tilan veroja vastaava
rahasumma valtiolle. Menettely yleistyi 1700-luvulla ja lakkasi Suomessa
1960-luvulla, kun viimeisetkin kruununtilat oli muutettu perintötiloik-
si. Perinnöksioston kohteen tuli olla vakaalla asukasoikeudella hallittu
kruununtila. Tällaisia olivat tavalliset kruununtilat, kruununrusthol-
lit, kruununuutistalot, ratsuvelvolliset säterit, verollepannut torpat
ja ulkopalstat. Ensimmäiset määräykset perinnöksiostosta annettiin
Juhana III:n aikana kuninkaallisella patentilla vuonna 1582. Perinnöksi-
ostoa säätelevä asetus annettiin 1723. Aluksi tiloja myytiin kenelle
tahansa, vaikka enemmistö ostajista oli kruununtilaa viljeleviä talon-
poikia. Vuodesta 1789 lähtien vain heillä oli perinnöksiosto-oikeus.
Tähän sääntöön oli tosin joitakin poikkeuksia. Kruununtilojen muuttami-
nen perintötiloiksi oli nopeinta Länsi-Suomessa. Suomen autonomian ajan
alkaessa perintömaata oli jokseenkin yhtä paljon kuin kruununmaata.
Kruununtilan asukkaan ostaessa tilan perinnöksi perillisilleen hän sai
menettelystä viranomaisen antaman perintökirjan. Perinnöksiostoa koskeva
anomus ja määrätyt kuulutusrahat jätettiin lääninhallitukseen tai
paikkakunnan nimismiehelle, joka toimitti ne lääninhallitukseen. Siellä
laskettiin tilan hinta ja kirjoitettiin perintökirja. Tilan hinta saa-
tiin vuodesta 1741 lähtien laskemalla yhteen kolmen viimeisen vuoden
veroesineiden arvo keskiverohinnan mukaan. Vuonna 1849 annetulla julis-
tuksella hinnaksi määrättiin veroparselien kolminkertainen arvo.
Veroparselien arvona pidettiin ostohakemusta edeltävän vuoden keskivero-
hintaa. Keskiverohintojen määrääminen lakkautettiin lailla 1930 ja
tilan hinnaksi tuli kolminkertainen vuoden 1930 keskiverohinta. Vuonna
1951 säädetyllä lailla muutettiin sekamuotoistilojen kruununluontoiset
osat viran puolesta ja ilmaiseksi perintöluontoisiksi. Sekamuotoistila
oli tila, jossa oli sekä perintö- että kruununluontoista maata. Vuonna
1963 perinnöksiosto-oikeus koski enää hieman yli tuhatta kruununtilaa.
Lopullisesti vanhat, vuosina 1723 ja 1789 annetut säädökset kruununtilo-
jen perinnöksi myymistä kumottiin vasta vuonna 1995 samalla, kun viimei-
set vielä voimassa olleet säätyjen erioikeudet lakkautettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti