Kirsti Loukola-Ruskeeniemi muisti lapsuuden järkytyksen, kun hän alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan Kiljukotka, joka sijoittuu isonvihan aikaan. Professori Kustaa Vilkuna on kutsunut tuota venäläismiehityksen aikaa 1713–1721 esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla kansanmurhaksi.
– Jostakin kylästä saattoi mennä 70 prosenttia väestä.
Lapsia kaapattiin väkilukuun suhteutettuna todella paljon
Hävittämisen ja tappamisen lisäksi isonvihan aikaan liittyvät lapsikaappaukset. Loukolasta tuntui tärkeältä kirjoittaa niistä 20 000:sta tai jopa 30 000 suomalaislapsesta, jotka venäläiset sieppasivat.
– Suomessa oli 350 000 asukasta, eli siepattuja lapsia oli väkilukuun suhteutettuna todella paljon, Loukola kertoo perinteikkäässä helsinkiläiskahvilassa Bulevardilla.
Hän on itse ehdottanut Cafe Ekbergiä tapaamispaikaksi, koska se on lähellä entistä Kampin hautausmaata. Lähikatujen alle on haudattuna ennen venäläisten tuloa vuonna 1710 ruttoon kuolleita. Viereinen Vanha kirkkopuisto on saanut lempinimensä Ruttopuisto siitä, että 2 000 asukkaan Helsingissä riehui rutto, joka tappoi neljässä kuukaudessa 1 200 ihmistä. Ruton perään alkoi isoviha: venäläiset tulivat vuonna 1713.
Topeliuksen Koivu ja Tähti kertoo Venäjälle siepatuista lapsista
Tositapahtumiin perustuva romaanin maailma vei Loukolaa, ja täksi syksyksi valmistui jo hänen toinen isonvihan aikaan sijoittuva romaani Buharan satakieli.
Loukola on geologian tohtori ja tarttui isonvihan aikaankin tutkijan otteella. Hän luki kaikki mahdolliset aiheesta kirjoitetut tutkimukset. Uusimpana niistä hän perehtyi historian professori Jukka Korpelan vuonna 2014 valmistuneeseen tutkimukseen ihmisryöstöistä.
Suomalaislapset päätyivät Venäjälle ja aina Persiaan saakka orjiksi, sotilaiksi ja piioiksi. Erityisen paljon lapsia siepattiin Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalta ja Itä-Suomesta.
Esimerkiksi Sakari Topeliuksen rakastettu kertomus Koivu ja tähti kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka vietiin Venäjälle. Topelius sai aiheen omasta suvustaan. Kasakat ryöstivät Topeliuksen isoisän isän Kristoffer Toppeliuksen piilopirtistä Muhoksen Lumiaisista, Pohjois-Pohjanmaalta vuonna 1714.
– Suomalaiset eivät olleet tottuneet orjuuteen ja ihmiskauppaan, koska Ruotsi-Suomessa orjuus oli maalaeissa kielletty jo 1300-luvulla. Venäjällä se kiellettiin vasta 1860-luvulla, Loukola sanoo.
Orjiksi 9–12-vuotiaat kaikkein halutuimpia
Ensimmäisen romaanin jälkeen lukijat ottivat Loukolaan yhteyttä ja kertoivat sukunsa tarinoita. Loukola sai kuulla, että esimerkiksi Isostakyröstä oli viety väkeä laajamittaisesti.
Professori Korpelan tutkimuksessa kerrotaan suomalaisesta papista, joka pääsi vankeutensa jälkeen palaamaan Venäjältä Suomeen.
– Hän kertoi, että Persian Isfahanissa on tuhat suomalaista naista ja lasta orjina ja heidät pitää lunastaa pois. Turun tuomiokapitulista lähetettiin kirje kuninkaalle Tukholmaan. Eivät ruotsalaiset välittäneet pätkääkään.
Loukolan mukaan Persiaan orjiksi vietiin erityisesti 9–12 -vuotiaita lapsia. He olivat kalliita, koska olivat sopeutuvia, eivät karanneet helposti, eivätkä tarvinneet niin paljon ruokaa kuin teini-ikäiset.
– Nykyäänkin terroristijärjestö Isisin hintataulukoissa tuon ikäiset ovat kalleimpia orjia. Sitä vanhemmat muistavat kotoa liikaa ja pystyvät pistämään nuorempia enemmän vastaan.
Buharan kaani halusi ostaa Suomesta 300 talonpoikaistyttöä
Kun Loukola kaivoi aineistoja, hän löysi turkulaisesta sanomalehdestä Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo mielenkiintoisen uutisen.
Saksan suurlähettiläs oli mennyt vuonna 1718 tsaari Pietarin puheille Pietarissa. Siellä olivat myös nykyiseen Uzbekistaniin kuuluvan Buharan kaanin lähettiläät. He olivat kertoneet, että tarjonta orjamarkkinoilla oli ehtynyt ja he halusivat ostaa 300 suomalaista talonpoikaistyttöä.
Loukolan uusimmassa romaanissa tytöt päätyvät juuri Buharan kaanin haaremiin. Kaksi vuotta sitten Loukola lähti miehensä kanssa Uzbekistaniin kulkemaan kirjansa paikoilla.
– Meillä oli Kemal-niminen opas, jolla oli loistava muisti. Hän harrasti historiaa ja vei meidät illallisille paikallisiin koteihin.
Buharan väestön dna:sta kolme neljäsosaa länsimaista geenistöä
Loukola otti yhteyttä Taskentin yliopiston historiantutkijaan ja kysyi, onko haaremeista säilynyt kirjanpitoa.
– Tutkija kysyi, olenko tietoinen siitä, että niistä onnettomista ajoista ei saa julkaista mitään. Luulen, että heillä täytyy olla dokumentteja, mutta se on riskaabeli paikka tutkia. Tosin on mahdollista, että kun Persia vuonna 1742 hävitti kaanikunnat maan tasalle, dokumentit saattoivat tuhoutua.
Osa suomalaislapsista jäi Uzbekistaniin ja Persiaan.
– Löysin Buharan väestön dna-tutkimuksen. Kolme neljäsosaa on länsimaista geenistöä, eli se vastaa orjien määrää. Tosin Buharaan on tullut myöhemminkin ihmisiä länsimaista. Toisen maailmansodan aikana esimerkiksi Valko-Venäjältä vietiin sinne orpolapsia turvaan.
Uzbekistanissa ei ole aiemmin juuri kuvattu
Loukolan romaaneista ollaan suunnittelemassa kansainvälistä tv-sarjaa.
– Ylessä innostuttiin erityisesti Keski-Aasian kuvauspaikoista. Niitä ei ole paljon kuvattu, koska Uzbekistan on diktatuurina ollut pitkään suljettu paikka.
Optiosopimus on tehty tuotantoyhtiö Kaiho Republicin kanssa. Yhtiö on tuottanut muun muassa palkitun Invisible Heroes -sarjan. Sekin perustuu tositapahtumiin, kun kaksi suomalaisdiplomaattia pelasti tuhansien hengen Chilen 1973 sotilasvallankaappauksessa.
Olemme kävelleet Loukolan kanssa vanhojen hautojen päällä Bulevardia pitkin Vanhaan kirkkopuistoon. Isoavihaa edeltäneen ruton lisäksi se liittyy Loukolan suvun historiaan ja on mukavampi tarina kuin mummolan kirjan verinen sukutarina. Loukolan vaari Toivo Loukola on nimittäin vihitty Vanhassa kirkossa.
– Vaari muutti Kortesjärveltä Helsinkiin, että pystyi harjoittelemaan juoksua.
Toivo Loukola voitti Suomelle olympiakultaa Amsterdamin olympialaisissa vuonna 1928 lajinaan 3 000 metrin esteet. Taakse jäivät Paavo Nurmi ja Ville Ritola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti