Majavannahat entisajan rahana - Suomen Pienviljelijä 13.11.1937

 Mainittu  turkiseläin aiotaan jälleen koteuttaa maahamme
---
Äskettäin palasi valtion riistanhoidon valvoja, toht. V. Klemola Amerikasta tuoden mukanaan muutamia majavia ja hirvivasikoita, jotka aiotaan pesiyttää maahamme. Majavathan ovat kallisavrvoisia turkiseläimiä, joiden nahoista maksetaan huikeita summia. Meidän maassamme majava on ollut sukupuutossa jo kymmeniä vuosia, mutta kun uutta majavakantaa tänne aiotaan nyt aikaansaada, niin kiinnostanee lukijoitamme kuulla hieman tarkemmin tuon hienoturkkisen nakertelijan aikaisemmista vaiheista maassamme.

Keskiajalla oli maassamme runsaasti turkiseläimiä. Oravan, näädän, kärpän, ketun, saukon, ilveksen ja majavannahkoja myytiin paljon ulkomaalaisille kauppiaille tai suoritettiin arvokkaina verokappaleina hallitukselle.

Tiedot majavan levinneisyydestä maassamme on pääasiassa saatu Olaus Magnuksen suuresta Pohjoismaisten kansojen historiasta. Sen mukaan majava 1500-luvulla oli sangen yleinen Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Olaus Magnus kertoo, että talonpojat, säilyttääkseen majavat maillaan peltojaan kylväessään huolellisesti karttoivat majavain ja niiden pesien häiritsemistä.

Nykyinen tutkimus kuitenkin pitää Olaus Magnuksen tietoja majavain runsaudesta hieman liioitelluilta, sillä jo v. 1555, jolloin hänen teoksensa ilmestyi, näkyy majava olleen Etelä- ja Keski-Suomessakin harvinainen.

Mutta 1300-luvun alkupuolella taisi majava todellakin olla tavallinen Karjalassa päättäen siitä, että Nogvorodin tasavalta rauhanteossa v. 1328 pidätti sen vallanalaisuuteen jääneille karjalaisille oikeuden pyytää majavia seuduilla, jotka rajankäynnissä tulivat jäämään Ruotsin puolelle rajaa.

Kuten sanottu, mahtoi maamme etelä- ja keskiosissa 1550-luvulla majavia olla jokseenkin vähän, koskapa vain yhdestä maamme satamasta, Turusta, vietiin ulkomaille majavannahkoja. Tämä tapahtui v. 1557, jolloin saatiin vain yksi ainoa nahka. Sensijaan saatiin samaan aikaan Pohjois-Pohjanmaalla runsaasti majavia. 1500-luvulla kannettiin niitä siellä verona joko suoraan talonpojilta tai myös kauppiailta, jotka niitä talonpojilta ostivat.

Kemin Lapissa kannettiin vv. 1556, 1557 ja 1559 kunakin vuonna viisi majavannahkaa verona.

v. 1559 olivat Tornion ja Kemin maakauppiaat talonpojilta ostamistaan nahkatavaroista suorittaneet valtiolle kymmenysverona yhden majavannahan. Aina 1500-luvun loppuun saakka jatkui majavannahkain kanto verona Pohjois-Pohjanmaalla. Vielä s. 1597 kannettiin verona 27 majavannahkaa.

Veronkannon ohella hallitus antoi virkamiestensä toimeksi ostaa majavannahkoja. Harvinaisista nahkatavaroista olikin määrätty, että niitä ennen muille myyntiä oli tarjottava hallituksen virkamiehille, koska valtiolla piti olla etuoikeus niiden ostoon.

Vuosilta 1571 ja 1572 on olemassa tilityksiä tällaisista verona kannetuista nahkatavaroistasekä niiden ostoista valtiolle, jotka puolestaan valaisevat majavan ja muiden kallisarvoisten turkiseläinten levenemistä.

Niinpä v:n 1571 tileissä mainitaan, että Pohjanmaan tunnetulta maakauppiaalta Hannu Fordellilta oli ostettu 9 majavannahkaa. Vielä seuraavalla vuosisadalla näemme valtion saaneen majavannahkoja Kemin ja Tornion Lapista.  Niitä lähetti esim. vouti Daniel Wulfsson v. 1620 Tukholman nahkavarastoon kaksi mustaa ja kolme punaniskaista majavaa sekä yhden ruskean majavan. Sen lisäksi mainitaan lähetetyn kaksi puolimajavaa.

Kuten tästä huomaamme, tavattiin Pohjois-Suomessa 1600-luvun alussa mustia ja ruskeita majavia, ja sen lisäksi noita punaniskaisia eläimiä, jotka kaiketi olivat niskan kohdalta hieman vaaleampia ruskeita majavia. 

Seuraavina vuosisatoina majavakanta hupenemistaan hupeni. Viimeinen majava ammuttiin v:n 1868 vaiheilla Kuolajärvellä Vuorijärven kylässä Eniönjoen (Tenniöjoen?) rannalla, siis aivan lähellä Venäjän rajaa. Sitä ennen oli majava ammuttu v. 1841 Sodankylässä ja v. 1836 Kittilässä.

Maassamme kuuluu nyt olevan viisikolmatta majavaa. Tulevaisuus osoittanee, alkaako majavakanta meillä elpyä.

Kun näinä aikoina taas pyssyt paukkuvat saloilla ja nummilla ja moni uljas hirvi saa uhrata henkensä pääasiassa urheilumetsästäjän iloksi, niin kerrottakoon vähän hirvieläimistä Suomessa ennenaikaan.

Hirvet olivat 1500- ja 1600-luvuilla levinneet maassamme jotenkin samalle alalle kuin nykyäänkin. 1500-luvulla näyttää Länsi-Suomessa olleen hyvin runsaasti hirviä, päättäen suuresta hirventaljain viennistä Turusta ja Helsingistä. Turusta oli vienti vilkkaimmillaan v. 1549, jolloin ulkomaille vietiin 278 hirventaljaa, Helsingistä taas vietiin v. 1556 yht. 44 taljaa.

Ahvenanmaalla oli hirvi 1600-luvulla rauhoitettu, koska Ruotsin kuninkaat kävivät siellä tätä jaloa eläintä metsästämässä. Sen vuoksi hirvikanta siellä tuntuvasti lisääntyi ja niiden rauhoitus muuttui pian ankaraksi taakaksi saariston asukkaille. He eivät saaneet ampua ainuttakaan hirveä, vaikka ne liikkuivatkin heidän viljelyksillään vahinkoa tehden.

V. 1620 annettu kuninkaallinen asetus näet määräsi, ettei kukaan saanut hirveä ampua eikä edes ampumalla peloittaa pois mailtaan. Jos hirvi oli eksynyt jonkun maille, oli se varovaisesti ajettava kruunun yhteismaalle, niin ettei eläin vahingoittunut.

Jos joku talonpoika uskalsi hirven ampua tai sitä kuolettavasti vahingoittaa, tuomittiin hänet kuolemaan. On selvää että näin ankarat määräykset kyllä rauhoittivat hirvet, vaikka yksityiset viljelyksenomistajat joutuivatkin niiden tekemiä vahionkojen takia kärsimään.

Itse Ruotsin kuninkaat kävivät silloin tällöin Ahvenanmaalla metsästysretkillä. Niinpä Kustaa II Aadolf kävi syksyllä 1622 ja ampui 11 hirveä, joiden taljat sitten lähetettiin Tukholmaan. Kuningatar Kristiinan aikana alkoi hallitus arvostella hirvien pitämistä Ahvenanmaalla käytännöllisenkin edun kannalta. Kun esim. Preussiin tarvittiin runsaasti lihaa sotaväen tarpeiksi, käski hallitus ampua 100 hirveä, joiden liha suolattiin ja lähetettiin Preussiin, kun taas taljat vietiin Tukholmaan.

Ison Vihan aikana hallitus ryhtyi toimenpiteisiin hirvien hävittämiseksi Ahvenanmaalta. Vähän ennen venäläisten saapumista Ahvenanmaan saaristoon v. 1714 käski näet hallitus ampua sieltä kaikki hirvet. Venäläiset vuorostaan koettivat hävittää ne, mitkä jäivät jäljelle. Seurauksena näistä ankarista metsästyksistä oli, että sen jälkeen vain jokin harva hirvi kierteli Ahvenanmaan metsäseutuja ja viimeisen näistä kerrotaan ammutun Lemlannin pitäjän Flakan kylässä v. 1778. Sen jälkeen ei Ahvenanmaalla yli sataan vuoteen ollut ainoatakaan hirveä.

Ellei hirveä myöhemmin olisi rauhoitettu koko maassa, niin se aikoja sitten olisi kuollut sukupuuttoon. Nythän se saa olla rauhassa koko vuen, paitsi lokakuun loppuviikkoja, jolloin saadaan kaataa määrätty määrä hirviä.