Keminkylän tilat vuoteen 1910

Sodankylän rippikirjat 1731-1910, Henkikirja 1910

Keminkylä
nro 3 Mikkola-Nousu - kirjoissa v. 1731 lähtien
nro 4 Marttila - kirjoissa v. 1845 lähtien
nro 5 Wärriö - kirjoissa v. 1731 lähtien
nro 6 Pulska - kirjoissa v. 1859 lähtien (ent. Karppinen)
nro 7 Hannula - kirjoissa v. 1845 lähtien
nro 8 Törmänen - kirjoissa v. 1784 lähtien
nro 9 Kuosku - kirjoissa v. 1824 lähtien
nro 10 Alatalo - kirjoissa v. 1831 lähtien - v. 1845 kruunun uudistilaksi
nro 11 Kuoppala
nro 12 Waara / Waarala - kirjoissa v. 1845 lähtien
nro 15 Marjala - kirjoissa v. 1859 lähtien - kiinnekirja 19.11.1895
nro 18 Marjasuvanto - kirjoissa v. 1901 lähtien - majoituskirja 6.3.1900
nro 19 Kuoskunkorva - kirjoissa v. 1901 lähtien - majoituskirja 21.12.1908
nro 20 Hihnavaara - kirjoissa v. 1889 lähtien - majoituskirja 4.11.1903
nro 21 Rantala - kirjoissa v. 1901 lähtien - majoituskirja 5.10.1900
nro 22 Kenttämaa - kirjoissa v. 1901 lähtien - majoituskirja 21.4.1909
nro 22a Toivola - verotuspäätös 20.3.1903 - muodostettu puolikkaasta Wärriö Nro 5
nro 23 Maskaniemi - om. Olli Pääkkönen, ilmoituskirja 15.7.1909 -
 "Nuorttijoki on Itäkairan komein nähtävyys. Nuorttijoen paras osa on kansallispuiston alueella,
joskin pitkät matkat jokea on myös puiston ulkopuolella. Joki alkaa Venäjältä ja saapuu Suomen
valtakunnanrajalle nimikkotunturinsa Nuorttitunturin lähellä. Sen jälkeen se saa lisävesiä varsinkin
pohjois- ja koillisosan metsistä ja soilta ja kiertää kainaloonsa ennen vankkamännikköisen porojen
suosiman Maskaniemen."
nro 24 Tarkkala - om. Matti Pulju Orajärveltä, majoituskirja 11.2.1908

Kruununtorppa Marjasuvanto - Kaaperi ja Kaisa Halonen
Kruununtorppa Wärriö - Olli ja Kaisa Wärriö
Kruununtorppa Alatalo - Juho Matias Kuosku / merkitty taloon nro 9
Kruununtorppa Rökfors - Sandra Erika Saukoski
Kruunutorppa Wiitala / metsänvartijan virka-asunto - Aleksi ja Hilda Kuosku
Kruununtorppa Sattala - Juho Erkki Riesto / nro 6


Savukoski
nro 1 Niskala - Erkki ja Maria Halonen
nro 2 Halonen - kirjoissa v. 1758 lähtien
nro 3 Savukoski - kirjoissa v. 1845 lähtien (ent. Halonen)
nro 4 Sau-Kaaperi - kiinnekirja 7.4.1888, om. Juho, Aleksi ja Kaleb Savukoski
nro 5 Witikka - kirjoissa v. 1859 lähtien
nro 6 Harjula - kiinnekirja 7.4.1888, om. Kalle Harjula
nro 7 Kangas - kirjoissa v. 1859 lähtien
nro 8 Nivala - om. Petteri Kangas
nro 9 Erola - perintökirja 12.1.1897 / Erkki Niemelä
nro 10 Niemelä - kiinnekirja 12.9.1905 om. puutavaraosakeyhtiö Kemi
nro 11 Jänkälä - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 12 Kalliskota - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 13 Toivola - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 14 Ollila - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 15 Suutarila - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 16 Oinola - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 17 Anttila - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 18 Pulska - lohkon pientila johon asukas määräämättä
nro 19 Kesälahti - lohkon pientila johon asukas määräämättä

 
Nämä tilat mainittu rippikirjassa muttei henkikirjassa:
Nro 11 Iisakka kirjoissa v. 1852 lähtien - kiinnekirja 23.11.1909 (muodostettu Nro 3) KUOPPALA?
Nro 16 Niemelä kirjoissa v. 1859 lähtien -  perintökirja 12.1.1897  EROLA?
Nro 18 Kuurola kirjoissa  v. 1901 lähtien - majoituskirja 14.9.1895 - TYHJÄ


HOX! Tanhuan, Kiurujärven ja Arajärven talot kuuluivat Sompioon!
Nähtävästi myös osittain Martinkylä on vielä erikseen otettuna vaikka
Keminkylää on ollut.

Kiinnekirja oli tuomioistuimen antama todistus kiinteistön uudelle omis-
tajalle siitä, että tämä oli saanut saannolleen lainhuudon ilman, että
saantoa oli moitittu. Kiinnekirja päätti lainhuudatusmenettelyn, josta
määrättiin ensimmäisen kerran vuoden 1734 lakiin sisältyneessä maakaa-
ressa. Useimmissa tapauksissa saannolle oli saatava kolme lainhuutoa
ennen kiinnekirjan antamista. Tiedot lainhuutojen myöntämisajankohdista
merkittiin kiinnekirjaan. Kiinnekirjoja ei ole annettu enää vuoden 1931
jälkeen aloitetuissa lainhuudatuksissa.

Majoituskirja eli  Imissionikirja eli sijoituskirja (lat. immi'ssiō) on
Suomessa 1900-luvun alkuun saakka käytössä ollut asiakirja, jonka kuver-
nööri antoi kruununtilan asukkaaksi valitulle henkilölle. Asiakirja
sisälsi tiedon talon nimestä, kylänumerosta, manttaalista ja siitä onko
tilan vero pidätetty kruunulle tai mitä verosta muussa tapauksessa on
määrätty. Siinä oli lisäksi tieto siitä, miten asukas oli tilalle pääs-
syt eli oliko hän päässyt oman tai vaimonsa perintöoikeuden nojalla vai
siirron avulla. Kruununtilan hallintaoikeutta kutsuttiin asukasoikeudeksi
 ja kiinteistön haltijaksi asettamista immissioksi.

Perintökirja eli Perinnöksiosto eli verolleosto oli mahdollisuus hankkia
 omistusoikeus kruununtilaan maksamalla määrätty tilan veroja vastaava
rahasumma valtiolle. Menettely yleistyi 1700-luvulla ja lakkasi Suomessa
 1960-luvulla, kun viimeisetkin kruununtilat oli muutettu perintötiloik-
si. Perinnöksioston kohteen tuli olla vakaalla asukasoikeudella hallittu
 kruununtila. Tällaisia olivat tavalliset kruununtilat, kruununrusthol-
lit, kruununuutistalot, ratsuvelvolliset säterit, verollepannut torpat
ja ulkopalstat. Ensimmäiset määräykset perinnöksiostosta annettiin
Juhana III:n aikana kuninkaallisella patentilla vuonna 1582. Perinnöksi-
ostoa säätelevä asetus annettiin 1723. Aluksi tiloja myytiin kenelle
tahansa, vaikka enemmistö ostajista oli kruununtilaa viljeleviä talon-
poikia. Vuodesta 1789 lähtien vain heillä oli perinnöksiosto-oikeus.
Tähän sääntöön oli tosin joitakin poikkeuksia. Kruununtilojen muuttami-
nen perintötiloiksi oli nopeinta Länsi-Suomessa. Suomen autonomian ajan
alkaessa perintömaata oli jokseenkin yhtä paljon kuin kruununmaata.
Kruununtilan asukkaan ostaessa tilan perinnöksi perillisilleen hän sai
menettelystä viranomaisen antaman perintökirjan. Perinnöksiostoa koskeva
 anomus ja määrätyt kuulutusrahat jätettiin lääninhallitukseen tai
paikkakunnan nimismiehelle, joka toimitti ne lääninhallitukseen. Siellä
laskettiin tilan hinta ja kirjoitettiin perintökirja. Tilan hinta saa-
tiin vuodesta 1741 lähtien laskemalla yhteen kolmen viimeisen vuoden
veroesineiden arvo keskiverohinnan mukaan. Vuonna 1849 annetulla julis-
tuksella hinnaksi määrättiin veroparselien kolminkertainen arvo.
Veroparselien arvona pidettiin ostohakemusta edeltävän vuoden keskivero-
hintaa. Keskiverohintojen määrääminen lakkautettiin lailla 1930 ja
tilan hinnaksi tuli kolminkertainen vuoden 1930 keskiverohinta. Vuonna
1951 säädetyllä lailla muutettiin sekamuotoistilojen kruununluontoiset
osat viran puolesta ja ilmaiseksi perintöluontoisiksi. Sekamuotoistila
oli tila, jossa oli sekä perintö- että kruununluontoista maata. Vuonna
1963 perinnöksiosto-oikeus koski enää hieman yli tuhatta kruununtilaa.
Lopullisesti vanhat, vuosina 1723 ja 1789 annetut säädökset kruununtilo-
jen perinnöksi myymistä kumottiin vasta vuonna 1995 samalla, kun viimei-
set vielä voimassa olleet säätyjen erioikeudet lakkautettiin.